10.5.2018

Etana etana näytä sarves


Hitaasti mutta varmasti, etana liukuu kohti puutarhasi herkkuja, ennemmin tai myöhemmin. Muista kuitenkin, että etanoita on monenlaisia ja kaikki eivät ole ihan yhtä pahoja tuholaisia. Oma lukunsa on espanjansiruetana, joka ehdottomasti pitää poistaa aina kun sellaisen näkee. Myös puutarhan ulkopuolelta pyöräteiltä ja julkisilta viheralueita. Niitä emme toivota tervetulleiksi!

Nämä lehtokotilot, jotka kantavat kotinsa selässään sekä "kodittomat" eli ne pehmeät etanat, saa pidettyä aisoissa melko vähällä työllä. Ainakin useimmiten. Tärkeää on syksyllä kääntää kaikki pintakivet, lautojen aluset, ruukut, purkit ja muut piilopaikat ja poistaa talvehtimaan paenneet etanat. Ne kaivautuvat syksyllä pintamaahan, joten pieni muokkaus maan jäädyttyä voi myös joskus auttaa vähentämisessä. Palellutat ne nimittäin hengiltä kääntämällä pintamaata muutaman sentin syvyydeltä.

Jokainen syksyllä poistettu etana tarkoittaa suurta hyötyä kevään taistoon. Jos sen sijaan syksyllä järjestät lokoisat talvehtimisolot, voit olla varma keväällä tapahtuvasta väestöräjähdyksestä, tosin huomaat sen vasta loppukesästä kun satosi on rei'itettyä ja sinulle jää vain murto-osa kokonaissadosta syötäväksi.

Pidä nurmikko lyhyenä kasvimaan lähettyviltä ja tee iltaisin pieni tarkistuskierros kasvimaalla lehtien alapinnoilta. Ei tarvitse koko puutarhaa aina kiertää, kunhan jatkuvasti tarkistat jonkin osan, ei pääse mikään kulma yllättämään suurtuholla yhtäkkiä.

Sammakot ja kontiaiset ovat etanoiden suurkuluttajia, eivätkä harakat, varikset ja naakat sen vähempiarvoisia ole. Linnut voivat sotkea muuten ja olla vähemmän tervetulleita marjarosvoina, mutta sammakot ja kontiaiset, niitä kannattaa paijata ja kutsua asukeiksi. Siilit herkuttelevat myös etanoilla ja talvipesä saattaa houkutella siilin asustelemaan pihapiirissäsi.

Kontiaisethan eivät ole myyriä, eivätkä syö satoasi eivätkä kukkasipuleita. Kontiaiset ovat lihansyöjiä ja lisäksi rauhoitettuja!!! Sillä on söpö pitkuliainen nenu ja kaivuujalat, niitä et löydä myyrältä. Erotat aivan helposti, kummasta on kysymys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukava kun kävit blogissani, kerro mitä ajatuksia se herätti sinulla