Mitä on kate? Eloperäisen katteen voima kotitarveviljelyssä ja pihapuutarhassa

Kate on kotitarveviljelyn hiljainen supervoima: se suojaa maata, lisää multavuutta, vähentää kastelua ja tekee viljelystä helpompaa. Näytän, miten eloperäinen kate toimii omassa pihapuutarhassani ja miksi se on yksi tärkeimmistä työkaluistani kestävään, edulliseen ja satoisaan viljelyyn.

Miksi eloperäinen kate on kotitarveviljelijän paras ystävä?

 

Kolmen pajun oksista syntynyt hakekate muuttuu hiljalleen mullaksi – ja mustaherukka näyttää, miten hyvin eloperäinen kate toimii.

🌿 Mitä kate oikeastaan on – ja miksi se mullistaa kotitarveviljelyn?

Kate on yksi puutarhani tärkeimmistä työkaluista. Kun puhun katteesta, tarkoitan maan päälle levitettävää eloperäistä peitettä, joka suojaa maata, ruokkii pieneliöitä ja tekee viljelystä helpompaa. Kateviljely ja no‑dig‑menetelmä ovat puutarhani perusta – ja syy siihen, miksi maani on vuodesta toiseen yhä elinvoimaisempi.

Katteeksi käy moni asia: hake, lehdet, ruohosilppu, komposti… Kaikki, mikä palauttaa orgaanista ainesta takaisin maahan. Kompostointi ja kate kulkevatkin käsi kädessä – ne ovat kotitarveviljelyn sydän ja kasvuvoiman lähde.

Mutta kate voi olla myös toisenlaista “varallisuutta”. Talousihmisenä ajattelen usein, että kotitarveviljely on perheen ruokabudjetin paras kate. Kun ei laske omalle harrastustyölle hintaa, itse kasvatettu ruoka on hämmästyttävän edullista. Jo pienelläkin palstalla voi tuottaa merkittävän osan perheen vihanneksista ja marjoista.

---

🍓 Miltä kate näyttää omassa pihapuutarhassani?

Kate on kotitarveviljelyn hiljainen supervoima: se suojaa maata, lisää multavuutta, vähentää kastelua ja tekee viljelystä helpompaa. Näytän, miten eloperäinen kate toimii omassa pihapuutarhassani ja miksi se on yksi tärkeimmistä työkaluistani kestävään, edulliseen ja satoisaan viljelyyn.

Tässä pieni kurkistus marjapensaiden alueelle. Kate hallitsee sielläkin – mutta eri tarkoituksessa kuin kasvimaalla. Marjapensaat, erityisesti mustaherukka, rakastavat paksua eloperäistä katetta. Se pitää juuriston tasalämpöisenä, estää kuivumista ja tekee marjoista mehevämpiä ja suurempia.

Kun sade tulee, vesi imeytyy suoraan katteen läpi maahan ja varastoituu syvälle multaan. Kun pouta jatkuu, kate estää haihtumista. Samalla lierot ja hajottajat tekevät hiljaista työtään: muuttavat hakkeen mullaksi ja lisäävät maan multavuutta vuosi vuodelta.

Tällä alueella käytin haketta, jonka saimme tuttavan kaadettua kolmesta suuresta pajusta. Oksia tuli valtavasti – ja lopputuloksena 3000 litraa ilmaista katetta. Se on juuri sitä kotitarveviljelyn parasta talouslogiikkaa: hyödynnetään se, mitä luonto ja naapurit tarjoavat.

---

🌱 Miksi kate on niin tärkeä?

• Se vähentää kastelun tarvetta
• Se estää rikkaruohoja
• Se lisää maan multavuutta
• Se ruokkii maaperän mikrobeja ja lieroja
• Se tekee viljelystä helpompaa ja kestävämpää
• Se tukee no‑dig‑viljelyä ja luonnonmukaista maan hoitoa

Kate ei ole vain pintakerros – se on maan hyvinvoinnin perusta.

---

#kate #kateviljely #nodig #kotitarveviljely #kompostointi #eloperäinenkate #pihapuutarha #multavuus #marjapensaat #urbanfarming

Rikkaruohoista ravinteikasta multaa – näin aloitat palstaviljelyn ja rakennat elinvoimaisen kasvualustan

Uuden palstan alku voi näyttää hurjalta: maassa rehottavat ohdakkeet, juolavehnä ja muut sitkeät rikkakasvit. Moni yllättyy siitä, kuinka paljon kasvustoa pieneltäkin alueelta kertyy – kuten tässä tapauksessa, jossa säkkiin mahtui 200 litraa kitkettyjä rikkaruohoja. Mutta rikkaruohot eivät ole pelkkää jätettä. Oikein käsiteltynä ne ovat arvokasta raaka-ainetta, josta syntyy ravinteikasta multaa ja elinvoimaista maaperää.

Lämpökompostorin sisällä käy täysi elämä: kompostimassa kuumenee ja mikrobit tekevät työtään, lämpömittari näyttää prosessin voiman.

Kompostointi muuttaa rikkaruohot voimamullaksi

Kun rikkakasvit kerätään ja kompostoidaan oikein, niiden sisältämät ravinteet palautuvat takaisin maahan. Kompostissa lämpö nousee niin korkeaksi, että siemenet ja juurenpalat menettävät elinvoimansa. Lopputuloksena syntyy tummaa, murumaista multaa, joka parantaa maan rakennetta ja ruokkii lieroja sekä muita maaperäeliöitä.

Kompostiin voi lisätä:

• kitkettyjä rikkaruohoja
• ruohonleikkuujätettä
• kasvien perkuujätteitä
• sanomalehteä ja pahvia hiilen lähteeksi

Kun komposti saa rauhassa kypsyä, se muuttuu arvokkaaksi maanparannusaineeksi, joka tekee palstasta kuohkean ja helppohoitoisen.

Ravinteikas kompostimulta kasvattaa persiljan vahvaksi ja aromikkaaksi – eloperäinen maa tekee yrteistä yllättävän elinvoimaisia.

Suunnittele ensimmäiset kylvöt ja istutukset

Kun maa alkaa elpyä, on aika suunnitella, mitä haluat kasvattaa. Aloittelijalle sopivat erityisen hyvin:

• peruna – varma ja helppo, tukahduttaa rikkaruohoja
• kesäkurpitsa – tuottaa runsaasti vähällä vaivalla
• pavut – sitovat typpeä ja parantavat maata
• salaatit ja yrtit – nopeita ja palkitsevia

Samalla kannattaa istuttaa muutama monivuotinen marjapensas, kuten:

• mustaherukka
• karviainen
• pensasmustikka

Ne tuovat palstalle rakennetta ja varmaa satoa vuosiksi eteenpäin.

Näin käytät oman palstan satoa tuoreena ja talvella

Kun sato alkaa kypsyä, siitä saa helposti:

• tuoreita salaatteja ja raasteita
• pastakastikkeita ja wokkeja
• tuorepestoa yrteistä

Talvea varten voit säilöä:

• kesäkurpitsaa ja porkkanaa raasteena pakastimeen
• yrttejä kuivattuna
• marjoja kokonaisina tai soseena

Oman palstan sato on paitsi maukasta myös edullista ja ekologista – ja jokainen itse kasvatettu kasvi maistuu aina paremmalta.

“Kesän maut talteen: raasteita, yrttejä ja marjoja talven varalle.” 

#kotitarveviljely #palstaviljely #uudenpalstanalku #nodig #kateviljely #kompostointi #maaperä #multavuus #urbanfarming #pihapuutarha

Hyönteishotelli tai linnunpönttö, kannattaisiko?

 Mitä hyötyä?

Keräsin tähän tällaisen lyhyen motivaatiopläjäyksen sinulle:

• Omenapuun sato voi olla jopa 30 % isompi, jos pölytyksen suorittaa hyönteinen verrattuna tuulen suorittamaan pölytykseen.
• Omenat ovat säännöllisemmän muotoisia ja muutenkin terveempiä.
• Kasvimaan kukkivien vihannesten sato nousee.
• Jotkin kasvit eivät pysty lisääntymään ilman hyönteispölytystä.

• Linnut syövät mahdollisia etanoita, hyttysiä ja muita siivekkäitä, joista et niin välttämättä piittaisi pihassasi.
• Lintuja on mukava seurata ympäri vuoden.

Sekä paljon, paljon muita syitä....

Ja mikään vähin syy ei tietenkään ole oman sadon tuottaman ilon suuruus. Meillä lapset tottuivat syömään monenlaista, kun sato poimittiin suoraan omasta maasta. Olen lukemattomia kertoja syönyt pihalla "basilika-hampurilaista", eli basilikan lehtiä höystettynä milloin milläkin, ja monenlaista muuta mielenkiintoista kokoonpanoa.

Viinirypäleiden maku omasta pihasta on niin huumaava, että kaupan rypäleet jäävät ostamatta pitkälle talveen. Niin kauan, kunnes makumuisto alkaa hälvetä.

Sama tilanne omissa päärynöissä. Maku on niin paljon syvempi ja monivivahteisempi. Kaupan viinirypäleet ja päärynät ovat niiden jälkeen lähinnä sokeripommeja, vaikka marjan ja hedelmän omaa tyypillistä aromia. Jalostus on tuottanut makeutta maun kustannuksella, sillä ihmiset tykkäävät makeasta.

Taas on koirankarvojen aika

Linnut vuoraavat pönttöjään tulevaa pesintää varten

Tänä talvena olen pitänyt vuoraustarvikkeita saatavilla koko talven. Havahduin nimittäin siihen, että pihapiirimme pikkuvarpuset varmaankin haluavat kuivikkeiden lisäystä tai vaihtoa myös talvipakkasilla.

Helmikuun alussa tuli lähialueelle varmaankin joku uusi pariskunta, sillä karvat katosivat parissa päivässä, minkä jälkeen kulutus taas tasaantui tavanomaisemmaksi.

Karva ei saa olla liian pitkää, jotta se ei tartu lintujen jalkoihin. Kokemuksesta olen havainnut, että nyppien trimmatun Glenn of Imaalin terrierimme karva on hyvin paljon mieluisampaa kuin leikaten trimmatun Westien. Leikattu on ehkä tikkuisempaa ja vaikeammin järjesteltävissä. Oman koiramme karvat linnut järjestävät nokkaansa huolellisesti nipuiksi.

Aiempi kirjoitus löytyy täältä.

Viisas tekee vähemmän, ei siis ole kyse laiskuudesta

 Älä haravoi, älä siivoa, älä ole jämpti

Aloittaessani palstaviljelyn kauan sitten, olin alueella ainoa, joka käytti oikeasti katetta suuressa mittakaavassa. En minä suoraan kasvotusten saanut kommentteja, mutta sain kuulla kauhistelusta, miten rumalta ja epäsiistiltä palstani näytti. Vallalla oli vielä ajatus, että kaiken pitää olla rivissä, nätisti kitkettyä ja mielellään yhtä laji yhdessä rivissä ja paikassa. Oma tyylini, jossa sekaisin saattoi olla yhtä sun toista ja kaiken lisäksi rivien välissä oli aina jotain rumaa mörskää. 

Totta kai vielä lisäksi varmaan joitain harmitti, kun olin niin tavattoman vähän tekemässä töitä ja silti sain satoa. Epäreilua!!! Tuollainen laiska tyyppi ja silti saa satoa. Niinpä, onhan se tavallaan epäreilua, että jatkuva maassa möyriminen ja kitkeminen ei takaa suurta ja herkullista satoa. Päinvastoin, ahkeroinnillaan haittaa maaperän mururakenteen kehittymistä, estää lierojen elämää, vähentää luontaista kilpailua eri hyönteisten välillä, suosii monokulttuurilla yhden lajin levinneisyyttä muiden kustannuksella, lisää kasteluntarvetta, lisää rikkaruohojen kitkentää entisestään, lisää poudan arkuutta, lisää maan pinnan liettymisherkkyyttä, kuorettumista jne. Ei siis kuulosta kovin kannattavalta touhulta.

Tältähän perunamaassani tai kasvimaallani ylipäätään aina näyttää. Ihan sotkuista, kamalaa siis. Katteena voi olla merilevämörskää, keskeneräistä katetta, ruohosilppua, mitä nyt milloinkin on saatavilla orgaanista ainesta, josta ei tule rikkaruohoja.

Kate perunamaalla.

Ja kaiken lisäksi, en edes tee siistejä perunavakoja, sekin kaiken lisäksi vielä. Tällaista rumaa uraa tuollaisen sotkun sekaan. Niinpä. Tästä kuvan vasemmasta alalaidasta kasvatin kuitenkin kuivana kesänä voitokkaan ennätysperunani. 

Perunan kylvövaot.

Tämä alakuvan perunamaani oli pakon sanelemana ilman katetta, koska katemateriaalia ei riittänyt. Maa oli kylvörivien välissä niin kovaa savea, että harauksessa sai vain vähän raavittua savimurua. Rikkaruohojen torjunta oli tosi työlästä, ja kun jouduin olemaan välillä 2 viikkoa poissa, tilanne karkasi peruuttamattomasti käsistä ja loppukesän pelto olikin sitten ihan rikkaruohoille menetetty. Sadon määrä oli kyllä ihan hyvä pinta-alaan nähden, mutta sadonkorjuu todella työlästä rikkaruohojen ja kivikovan maan takia. Eli sadon määrä tehtyyn työmäärään nähden ei sitten niin hurrattava ollutkaan.

Perunamaa ilman katetta.

Tämä alla oleva sipulimaa on tuon yläkuvan perunoiden vieressä. Sama juttu. Työlästä, kovaa ja hankalaa alusta loppuun asti. Joidenkin mielestä nämä ovat niitä siistejä ja hyvin hoidettuja puutarhoja. Ahkeran ja tunnollisen puutarhurin palsta!

Sipulimaa ilman katetta.

Tämä alakuvan maa sen sijaan oli koko ajan katettuna, rikkaruohot eivät vaivanneet, kuivakausi ei rasittanut ja sadonkorjuu oli helppoa pehmeästä maasta. Työtä oli tosi vähän koko kasvukauden. Riveissä on vuorotellen porkkanaa, sipulia, perunaa, herneitä jne.

Sipulit ja porkkanat katteella suojattuina.

Tämä oli yllä olevan kylvöksen lähtötilanne. Sen verran uraa maahan, että perunat ja sipulit sai istutettua ja siemenkylvöjä varten pinnan tasoitusta. Vain vähän siis työtä. Maa oli kuohkeaa monen vuoden kateviljelyn jäljiltä. Talven ajan maanpinnalla suojana olleet oljet on sekoitettu kevyesti pintaan maatumisen nopeuttamiseksi.

Orgaanista ainesta sekoitettu kevyesti pintamaahan hajottajia varten.

Vähemmän on siis enemmän.

Miksi perunaa kannattaa kasvattaa itse?

Peruna on ihmekasvisruokaa

Tällaiseen johtopäätökseen tulee ihan välttämättä, kun oikeasti alkaa miettiä, mitä peruna on tarkoittanut viljelyssä ja ruokavaliossa kautta aikain.

Kyllähän minä olen uusista perunoista aina tykännyt. Tiedäthän, juuri keitetty ihana kuorettomaksi pesty siikli tillin ja voinokareen kanssa nautittuna. Tai ihana sametinpehmeä perunamuussi talvella jauhelihakastikkeen kanssa. Puhumattakaan maukkaista uuniperunoista, lohkoperunoista ja vaikka mistä. Mutta onko perunasta muuhun kuin satunnaiseen herkutteluun? On siitä, ehdottomasti!

Mistä ihmeen ruuasta siis puhun?

Aikoinaan Helsingin Yliopiston kurssilla Paavo Ahvenniemi oli vierailevana luennoitsijana liittyen perunaan. Kurssi oli Field crop quality. Luennon jälkeen peruna ei ollut enää entisensä. Peruna on ravitsemuksellisesti ja kotitarveviljelijän näkökulmasta hirvittävän monipuolinen. Ravitsemukseen en tässä sen syvemmin mene, sillä en ole ravitsemuksen asiantuntija millään tapaa. Tänä kesänä Ahvenniemen isännöimän Kotipuutarhurin perunaoppaan sivuilta löysin mukavaa kesälukemista ja se muistutti jälleen perunan ihmeellisyydestä. John Reader on kirjoittanut vuonna 2008  Propitious Esculent -nimisen kirjan, josta on tehty suomenkielinen teos Peruna, Eräs maailmanhistoria (suom. Kirsi Luoma, ISBN 978-952-01-0227-2). Kirjassa käydään läpi perunan kulkeutuminen ruokapöytiimme, perunan vaikutus eri maissa kansakuntien selviytymiseen nälänhädän aikoina ja ylipäätään, millaisia asioita on eri aikoina johtunut joko perunanviljelystä ja johtaneet perunanviljelyyn. Viimeistään tämän kirjan lukemisen jälkeen jokaisella puutarhurilla on perunamaa, vaikka kaupasta saisi miten halvalla perunaa... hyvinä aikoina.

Kauan kauan sitten otettu kuva perunoistani.

Peruna on pioneerikasvina kätevä

Uutta kasvimaata tehdessä, kannattaa laittaa perunaa kasvamaan ensimmäisenä, sillä peruna kasvattaa suhteellisen nopeasti maan peittävän kasvuston, mikä helpottaa rikkaruohontorjuntaa. Lisäksi multaaminen on omiaan nujertamaan rikkoja. Peruna tuottaa myös ihan hyvän sadon, vaikka ravinteita ei olisikaan ihan yllin kyllin kasvualustassa. Edes kuivuus ei peruuta satoa kokonaan.

Kate toimii loistavasti perunoiden kanssa.

Ihan pikkuisen myös ravitsemuksesta

Monelle meistä on tärkeää, millaista ruokaa syömme, joten ihan vähän ravitsemuksesta kuitenkin tähänkin. Perunantutkimuslaitokselta on vallan mainio vertailu banaanin ja perunan välillä. Kannattaa vilkaista tästä!

Ja jotta ei nyt ihan banaania suljeta pois, niin voithan tehdä vaikka Marttojen ohjeen mukaan perunabanaanileipää.

Syksyllä pari vuotta sitten näytti ihan erilaiselta

Joka vanhoja muistelee... muistelen silti

Näin silloin tuumailin ja tällaista satoa korjasin

Sadonkorjuun aika on metkaa. Huomio kiinnittyy välillä pieniin yksityiskohtiin ja välillä silmä lepää katsellen kaikkea, näkemättä mitään tarkasti. Ajatus harhailee ja palailee kylvöhetkiin, rikkaruohojen kitkentään ja muihin kasvukauden töihin. Kummasti pinnalla on vain kaikki mieluinen. Vain haalea muisto jossain muistin perimmäisessä syöverissä kertoo siitä sitkeästä juolavehnästä, joka kerta toisensa jälkeen yrittää tunkea itseään läpi katteiden.

Me kaikki tiedämme "kalavaleet", mutta minkälaisia mahtavat olla "puutarhavaleet"? Ovatko ne tarinoita puutarhaharrastuksen aurinkoisista päivistä ilman ärhäköitä mäkäräisiä ja paarmoja vai rehevistä kasvustoista kertovat jutut, joissa joissa ei näy tuhohyönteisiä eikä kasvitauteja? Ehkäpä, mutta kummasti ne antavat talven pimeinä iltoina uutta inspiraatiota ja innostusta seuraavaa kasvukautta varten. Tarkoitus pyhittää keinot, sanotaan.

Kuva ei valehtele, oli taasen tapana ennen sanoa. Nyt ei toki sekään enää pidä paikkansa välttämättä. Oman blogini kuvat ovat käsittelemättömiä, minkä näkee niiden amatöörimäisestä luonteesta. Harjoittelen vasta kuvaamista. 

Tässä vähän auringon(kukka)paistetta, flunssantorjuntavalkosipuleita ja muuta hauskaa katseltavaa.

 Auringonkukat seuraavat auringon kiertoa aamusta iltaan. On aina yllätys, miten suuria kukkia kasvaa lintujen ruokinnan jämistä. Tällä kertaa lajike oli jättiauringonkukka. Siemeniä on hauska kaivella suoraan kukasta.

Basilika pitää lämmöstä. Seinän lähellä parvekeruukussa olosuhteet ovat sopivat. Sade ei roiski multaa lehdille ja seinästä huokuu lämpöä illalla ja yöllä.

Kriikuna maistuu yhtä hyvin lapsille kuin luumu.

 

Pensasmustikka kypsyttelee satoaan pikkuhiljaa. Aromit muodostuvat vasta ihan loppuvaiheessa. Raakaa marjaa ei kannata poimia, maku ei ole kummoinenkaan.

Pensaspapu ei tarvitse tukea. Sato kannattaa ryöpätä nopsasti ja pakastaa pilkottuna sopiviin paloihin annospusseihin. Helppo lisätä talvella ruuanlaitossa kastikkeisiin, keittoihin ja soseihin.

Olkikatteessa perunat pysyvät terhakoina kuivuudesta huolimatta. 

Pirteän kirpeä punaherukka. Raikas lisä smoothieen.

Punasipuli odottelee sadonkorjaajaa. Eivät haittaa pienet rikat kasvua.

Oma päärynä! Se se vasta herkkua on. Kaupan makeimmatkin päärynät kalpenevat kotipihan herkkujen rinnalla. Aromit ovat aivan uskomattomat kotimaisessa/-pihaisessa päärynässä.

Eipä uskoisi kevään alussa, miten suureksi tämä pieni sinnikäs raparperi kasvaa syksyyn mennessä.

Valmis salaattisekoitus on kätevä. Yhdestä pussista monet maut yhdellä kylvöllä.

Uniteetä varten: tuoksuampiaisyrtti. Pölyttäjät tykkäävät ja itselle saa ilta"teetä" hiostetuista kuivatuista lehdistä kukintoineen. Herkullista koti"teetä". Tee-sana on hipsuissa, koska se ei sisällä tee-pensaan lehtiä, eikä siten ole oikeasti teetä.

Satoa korjaavat niin ihmiset kuin bestikseni, lierot.

Nurmikolla näkyy kauniita ruusuja, jotka ovat lierojen maahan vetämiä vaahteranlehtiä. Isosta lehdestä riittää havaintojeni mukaan 2-3 päiväksi ruokaa. Sen ajan kun malttaa odottaa, on pihan haravointi tullut turhaksi. Toki ei ne kaikki lehdet kahdessa päivässä mene, ellei lieroja ole ihan tosi tosi paljon. Hyvähän se on, että ruokaa riittää pitkäksi aikaa ja maahan muodostuu paljon ilmakäytäviä ja ravitsevaa madonkakkaa. Juuri sopivassa muodossa kasvien käytettäväksi.












Maissi ei ole ihan tyypillien suomalainen viljelykasvi, mutta sekin onnistuu katteen ja lierojen avulla. Alkukasvatus toki tarvitaan keväällä ja hyvä olisi, jos jokin välikasvatusvaihe ulkona onnistuisi ennen kevään lämmitystä. Taimista tulee terhakoita ja vahvoja sisäilmaa viileämmässä ja kosteammassa kasvuympäristössä.

Maissipenkki ei ole sen kummempi kuin kasvimaan päädyssä hevoskalla ja kompostilla vahvistettu pääty.

Tässä pieniä näytteitä edelliskesän maisseistani.

Oman palstan valkosipulit ja porkkanat. Nam! Ehdottomat herkut koko perheelle.

Ja rakkolevän hellässä huomassa perunatkin saavat näköä ja kokoa. Makukin kohdallaan.

Alla näet valkosipulini kynsiä. Kylvän valkosipulini aina syksyllä, vähän ennen kuin ennakoin maan jäätyvän, siten, että ehtivät vielä juurtumaan syksyn aikana. Penkkini on koholla ja multa kompostimultaa, jonka vaihdan joka vuosi. Käytetty siirtyy kasvimaalle ja uudet valkosipulit saavat vahvan uuden mullan.

Omasta sadosta jätän aina jonkin verran seuraavaa vuotta varten kylvettäväksi ja täydennystä ostan paikallisesta puutarhasta. Maku on syvä ja voimakas, olematta kuitenkaan polttavan pistävä. Kotisipulien jälkeen ei kannata enää tarjota kaupan ulkomaalaisia ruuanlaittoon. Kertakokeilu riitti, tatziki meni suoraan kompostiin. 😝

Valkosipulin kylkeen mahtuu sopivasti pari pientä mansikantainta rönsyistä leikattuna. Ei malta kompostiinkaan heittää mansikkamaanperkauksesta. Katteena silputtua olkea täälläkin.

Back to basics eli ensi vuonna kasvatan vain perusjuttuja

Ei mitään uutuuksia tai kummallisuuksia

Olen miettinyt monena aamuna varhaisina tunteina, että mitkä kasvukaudet ovat olleet kivoja. Väistämättä mieleen tulevat aina voimakkaimmin ne vuodet, jolloin on saatu paljon jotain ihan tavallista syötävää ja herkkua. Mehevät porkkanat, suuret valkosipulit, makeat kelta- ja punasipulit, perunat, tillit, persiljat, lehtisalaatit ja nauriit.

Mitä viime vuosina tapahtui?

Miksi on ollut epäonnistumisia? Toki haastavilla sääolosuhteilla on ollut suuri vaikutus, mutta oikeastihan niitä ei kuuluisi syyttää. Kysehän on omista ratkaisuista ja tekemisistä. Emme ole vain säiden armoilla, kykenemättöminä tekemään mitään asialle. Ei ennenkään säät vaikuttaneet satooni juuri ollenkaan. Miksi nyt voisin säätä syyttää?

No syytän toki vähän.... sillä nykyisillä toimillani en riittävästi pystynyt vastaamaan säiden tuomaan haasteeseen. Pari vuotta liian vähäisillä katteilla ja sademäärillä ei voinutkaan onnistua. Lisäksi oli liian monta sorttia kasvamassa, jolloin olisi pitänyt olla monenlaisia ratkaisujakin. Kuitenkin, jos olisi ollut niitä ihan tavallisia juttuja enemmän, olisi ehkä satoakin tullut niistä enemmän. 

Miksi ihminen hurahtaa kummallisuuksiin?

Ehkä sosiaalisessa mediassa jatkuva tulva mitä hienommista saavutuksista ja uutuuksista iskostui myös minun mieleeni. Kuulostaako se miltään, jos sanoo, että kasvatan perunaaporkkanaatilliänauristasalaattia.... ei kuulosta, mutta entä sitten? Nyt on aika palata juurille ja tehdä ihan niitä tavallisia juttuja. Uskon, että en ole ainoa, joka nauttii arkipäiväisistä jutuista. En ole koskaan ymmärtänyt tokaisua "harmaasta arjesta". Ei minun arkeni ole harmaata, se on ihan tavallista kivaa elämää.

Entä mitä nyt tänä syksynä?

Jatkan tavoitettani, jonka asetin tälle vuodelle: rikkaruohoton maa ensi vuotta varten, katteella peitettynä koko talven. Siellä katteen alla murkinoivat lierot ja  ne työskentelevät väsymättöminä apureinani pitkälle syksyyn ja aikaisesta keväästä alkaen. Nyt on katetta vielä jemmassakin ja uutta on noudettavissa lisää.

Tällaisia haluan ensi vuonna!

Teen niin kuin olen ennenkin tehnyt. Kylvän porkkanat jo syksyllä, sillä siemeniä on vielä jäljellä. Omistan yhden lohkon kokonaan viherkesannolle ensi kasvukautena. Unohdan kaiken maailman kotkotukset ja hömpötykset.

 

Entäs Fenkoli? Voi minun päiviäni.. ja näitä kasvatusohjeita jälkikäteen luettuina

Jaa että vasta juhannuksen jälkeen maahan?

Just joo... eli oli mitä suurinta typeryyttä kiiruhtaa niitä keväällä. Voihan nyt sentään.  Kasvutusohjeeksi löytyi suomela.fi -sivulta "Fenkolin viljelyssä on oltava huolellinen, koska sen lehtimukulan kehitys vaatii lyhyemmän päivän, kuin mikä meillä vallitsee keskikesällä. Kylvä siemenet vasta juhannuksen jälkeen tai heinäkuulla! Juhannuksen jälkeen päivät alkavat vähitellen lyhentyä ja taimet saavat paremman kasvurytmin. Keväällä kylvetyistä siemenistä kasvaneet taimet tahtovat kukkia, tekipä tarhuri mitä tahansa, ja tähän on syynä pitkä päivä."   Olisinpa guuglannut aiemmin tämänkin. No, ensi vuonna sitten tiedän ja osaan paremmin.

Lisäksi sanotaan "Lehtiruodit eivät paisu yli 25, eivätkä alle 7 asteen lämpötiloissa. "  Ja minä laitoin ne kausariin!! Onneksi en sentään kaikkia taimia. Jotain iloa on  näemmä vanhasta ohjeesta, ettei kaikkia munia kannata laittaa samaan koriin. Osa on siis avomaalla, niiden lehtisellereiden vieressä, joista kerroin viime kerralla.

Onneksi vielä ehtii tehdä uusintakylvön!!!!

Miten huolehdin puutarhani maan happamuudesta eli pH:sta?

Puskureista tässäkin on kysymys oikeasti

Maassa on eri pH riippuen siitä, paljonko siinä on protoneita eli H+ eli vety-ioneja. Alkaa kuulostaa liikaa koulun kemiantunnilta.... mutta pystyt hallitsemaan kasvimaasi pH:ta, vaikka kemia ei koulussa olisikaan ollut vahvuuksiasi tai mitenkään lempiaine. Tämä siis vain kuulostaa kemialta... mutta on hoidettavissa ihan tavallisella ajattelulla käytännössä.

Maahan tarvitaan varastopaikkoja happamuutta varten

Näin voit ajatella, vaikka suoraan teoriassa tällaista lausetta ei näy missään. Kyse on siitä, että kun maassa tapahtuu sellaista, että yleensä maan pH alenee eli happamuus lisääntyy.... ja esimerkiksi huomaat sammaleen kasvun lisääntyneen, tarvitaan varastopaikka, joka estää happamoitumisen tapahtumasta. Sillä, kuten edellä kerron, happamuus on vety-ionien runsauteen liittyvä juttu, eli kun ne vetyionit saa jemmattua johonkin varastoon, ei maa happamoidu. Ihan helposti ymmärrettävissä näin sanottuna.

Puskurit ovat näitä varastopaikkoja eli paikkoja, jotka estävät tai hidastavat happamoituvaa muutosta. Kemiaan liittyy se, mitkä kaikki jutut toimivat varastopaikkoina, mutta ei meidän puutarhuroinnissa tarvitse sellaisia teorioita pitää mielessä. Paljon tärkeämpää on laittaa muistiin ne menetelmät, joilla homma hoituu!

Happamuutta lisääviä asioita maassa

Jotta eloperäisessä muodossa olevat ravinteet (=orgaaniset lannoitteet ja lanta) olisivat kasvien käytössä muutos voi tapahtua, tarvitaan siihen mikrobeja ja entsyymejä. Mikrobien ja kasvien juurten hengittämisestä syntyy samalla tavalla hiilidioksidia, kuin mitä meillä ihmisilläkin, ja maassa veden kanssa hiilidioksidista muodostuu aina lisää happamuutta maahan. Eli erilaiset hengitykset lisäävät happamuutta. Samaan tapahtumaan liittyy nitrifikaatioksi kutsuttu prosessi, joka vapauttaa happamuutta. Tässä on kyse typpiravinteen kiertokulusta maassa.

Kasvit ovat juurihengityksen lisäksi toisellakin tavalla happamuuden lisääjiä: lähes aina kun ne ottavat maasta ravinteita, ne luovuttavat maahan vety-ionin, eli happamuus lisääntyy.

Happamuuden varastopaikkoja maassa

Humus eli se hyvin pitkälle maatunut kasviaines sisältää sellaisia kemiallisia ominaisuuksia, että nuo happamuutta aiheuttavat vetyionit ovat erittäin hanakoita kiinnittymään humukseen. Tämä on se huippujuttu!!!!, jonka vuoksi kateviljely ja orgaanisen aineksen väsymätön lisääminen maahan kannattaa. Humukseksi muuttuu vain pieni osa lisätystä aineksesta, koska osa tulee käytetyksi moneen muuhun toimintoon, joten mikään ihan pieni määrä tai yhden vuoden juttu ei riitä. Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, joskus tarvitaan oikeasti tosi paljon, että saa kohtuunopeasti muutosta aikaan. Kerros on tosi paksuna. Päälle laitoin vielä pressun, jotta lierot ja muut maaperäeliöt saavat sopivassa pimeydessä puuhastella ja kosteuskin pysyy tasaisena. 

Olkea ja naapurilta saatua lehtikompostia perusparannukseen. Kuten huomaat, sitä on todella paksu kerros, koska kyse on maan perusparannuksesta.

Maassa on aina välillä maamurusten ympärillä sellaista ruosteenomaista töhnää, oikealta nimeltään se on heikosti kiteytyneitä alumiini- ja rautaoksideja. Tämä töhnä on jaetulla toisella sijalla näiden puskureiden suhteen. Toisen sijan ne jakavat saven kanssa. Kemiaan liittyy näidenkin erinomaisuus, mutta ei niistä sen enempää tässä. Toki, jos olet asiasta kiinnostunut, niin laita minulle viestiä.

Savea on Suomen länsirannikolla usein ihan riittämiin, mutta orgaanista ainesta ei. Siksi se on sinun osuutesi tässä hommassa. Harvoin kuulee, että savea lisättäisiin kasvimaahan. Itseasiassa minä kyllä olen tehnyt niin, sillä vuosikausien oman kompostimullan käyttö tarkoittaa käytännössä kivennäisaineksen minimaalista osuutta mullassa. Siksi laitan savea sekaan, kun sitä jotain saan.

Happamuutta vähentäviä asioita

Maassa orgaaninen aines muuttuu pikkuhiljaa mullaksi eli maaksi. Aines voi olla vartavasten katemateriaalina kasvimaalle laitettavaa tai sadonkorjuussa lehtien, varsien ja juurakoiden jättämistä maahan. Ei siis ole hyvä idea viedä aina kaikkia perkuujätteitä pois, voit hyvin kiertää punajuuren ja muiden juuresten naatit irti kasvimaalla ja jättää "roskat" paikoilleen. Jos nimittäin viet nämä roippeet pois, jää maahan happamoittamaan ne vetyionit, jotka sinne joutuivat kasvin ravinteiden otossa. Jos taas jätät roippeet paikoilleen, tapahtuu mineralisaatiota, jossa tarvitaan noita vetyioneja, eli happamuus vähenee. Typpiravinteen kiertoon maassa liittyy seuraavakin vaihe, sillä kun kasvi ottaa typpeä nitraattimuodossa, kyse on erilaisesta ravinteesta kuin edellä mainittu happamuutta lisäävä. Nitraatin kanssa kasvi toimii eri tavalla. Juuresta ei palaudu maahan happamoittavaa vetyionia, vaan happamuutta vähentäviä hydroksidi-ioneja. Hm.. nyt on liikaa kemiaa vetyä, hydroksideja nitraatteja ja mitä kaikkea. Ei sinun tarvitse näitä oikeasti muistaa tai ymmärtää, kunhan muistat, että lisää jatkuvasti kasvimaahasi orgaanista materiaalia!!!

Merileväkorsisimpukkamörskää

Savesta sinun kannattaa ajatella positiivisesti. Se ei ole elämää hankaloittava kasvimaan kauhu, vaan superhyperhyödyllinen osatekijä. Sitä pitää vain hoitaa hellästi ja varoen. Sitä ei saa muokata märkänä, älä siis mene kasvimaalle liian varhain. Anna sen kuivua niin hyvin, ettei se tartu työvälineisiin. Älä tallo sitä myöskään tiukkaan märkänä. Käytä vaikka astinlankkuja tasaamassa painoasi laajemmalle alalle. Älä päästä sen pintaa kuivumaan, vaan suojele sitä katemateriaalilla. Silloin savi ei myöskään lennä taivaan tuuliin myrskyllä tai valu lähiojiin sadekuurojen vuoksi. Kate auttaa lieroja asustamaan ja kaivamaan happi- ja vesiputkia maahan. Lierot myös sekoittavat puolestasi katetta alempiin kerroksiin. Toki, jos maa on tosi tosi tiukkaa savea, niin on hyvä idea haalia isot määrät orgaanista materiaalia ja jyrsiä se maahan. Tulee valmista nopeammin.

Palkkioksi työllesi saat mehevää satoa ja vähentynyttä työmäärää jatkossa viljelyksilläsi!

Lehtisellerin kasvatus ei sovi kiiruiselle sadonodottajalle

200-240 päivää

Niin kauan kestää, että lehtisellerin sato on valmista. Ehkä tämä tieto olisi kannattanut tarkistaa jo viime kesänä, kun ihmettelin, että ruodit olivat surkean pieniä. Mikä ihme se on, jos satoa havitteli 60 päivän kuluttua?

Koska tapanani ei ole luovuttaa yhdestä epäonnistumisesta, laitoin tänä vuonna oikein paljon lehtiselleriä. Siis mikä logiikka? Muutaman epäonnistuneen taimen jälkeen moninkertaistetaan heti määrä? Ei mikään, näin vain sattuu joskus käymään, kun on päättänyt, että omaa satoa on saatava jotain tietystä kasviksesta!

Siispä kasvihuoneessa ja osittain avomaalla on runsaasti taimia, kasvihuoneessa ne täyttävät tomaattien väliin jäävät alueet. Tyhjäähän ei kannata jättää arvokkaaseen kasvualaan.

Nyt taimet ovat 30-40 senttisiä, mutta ruodit perin ohuita. Näin sen kuuluukin olla.... tähän aikaan. Elokuusta alkaen alkaa kuulemma sitten tapahtua enemmän ja vahvuutta tulee mukaan varsiin.

Lavat kotipihassa täyttyivät vasta kesäkuun puolivälissä, kun tyhjentelin kastuneita hakkeita säkistä, puolivalmista kompostia ja kaikenlaista mörskää pihansiivouksesta niihin. Istuttamatta oli vielä muutama maissin- ja kurpitsan taimi, joten ne pääsivät lavakasvatukseen. Sateen piristäminä ne näyttävät ihan hyviltä kasvussaan.

Puskureita, mistä niitä saa?

 Merileväkorsisimpukkamörskäkasa

saapui palstalle, tai oikeastaan monta kasaa tai ainakin monta kuormaa. 

Otsikossa oleva sanahirviö ei ehkä ole edes suomea, mutta on ainakin nyt olemassa oleva sana, koska se siinä lukee. Sellaista käytän ja olen käyttänyt jo monta vuotta kasvatuksissani apuna. Siinä yhdistyvät monen monta hyvää ominaisuutta. 

Merilevää ja muuta meren tuomaa.

Kasa lähikuvassa.

Puskurit

Muistatko, kun aiemmin oli puhetta puskureista, eli niistä maan ominaisuuksista, jotka auttavat hidastamaan eli vastustamaan muutoksia maassa positiivisessa mielessä? Tässä isossa kasassa on oikein paljon asioita, joista muodostuu vähitellen maahan puskureita.

Mitä mörskä tekee?

Vadelman juurella mörskä estää rikkaruohoja kasvamasta ja auringon kuivatuksen. Lierot möyhentävät maan ja maa pysyy kuohkeana, kun lisääntyneet lierot kaivavat hyviä onkaloita maahan. Onkaloista suuret kaatosateet pääsevät valumaan alas, eikä maa jää vedenvaltaamaksi täysin. Onkaloissa on myös happea kasvien juurille, ja mikä parasta, lieronkakka on tavattoman hyvässä muodossa maan mururakennetta ajatellen, sillä lieronkakka on hyvin pysyvää, eli murut eivät hajoa helposti, vaikka ukkoskuuro sattuisikin valtaamaan maan hetkellisesti.

Mitä mörskälle tapahtuu?

Eli kasveille ja maaperän eliöille pysyy ilmavat olosuhteet maassa. Mörskä muuttuu ajan mittaan sellaiseen muotoon, että se ei enää muunnu muunlaiseksi kovinkaan nopeasti, elleivät olosuhteet muutu. Siitä on tullut siinä vaiheessa humusta. Humus pidättää huomattavasti kosteutta, se siis puskuroi kosteusvaihteluita. Sateettomina kausina maassa on edellisen sateen jäljiltä kauemmin vettä kasveille ja kun sitten vihdoin sataa, imee humus itseensä taas suuren vesivaraston. Humus myös varastoi ravinteita ja luovuttaa niitä kasveille pikkuhiljaa. Eli yhdellä lisäyksellä tulee monenlaista puskuria!!

Mörskää on vadelmilla paksulti, ei ihan taimen kohdalla, mutta kaikkialla muualla.

Raparperit ja mörskä

Raparperit saivat ympärilleen mörskäkehän. Kunhan varret vähän vielä kasvavat, mörskää tulee vielä lisää lähemmäksi varsia. Maa pysyy niin kosteana koko kesän, että raparperit jaksavat kasvaa aivan jättimäisiksi. Muistat varmaan aiemmin laittamiani kuvia niistä. Ovat ihmistä korkeampia.... (Lannoitteeksi niille tulee vielä kompostimultaa, kunhan säät vähän lämpenevät.

Maahan tulee mörskän mukana hiiltä hitaasti hajoavassa muodossa, sillä korsi on vähän kuin olkea, joka on mikrobien ruokalistalla vähän kuin kuidut ihmisellä. Simpukankuoret ja monet muut pienet merenelävät, jotka ovat levän mukana ajautuneet rantaan ja kuolleet, sisältävät myös paljon hitaasti hajoavaa ainetta sekä monia ravinteita, joita ei tule muista mantereella olevista materiaaleista.

Rakkolevän eli haurun ominaisuuksia

Lisänä on rakkolevä, joka kykenee säilömään kosteutta ihan uskomattoman suuria määriä, ihan kuin pesusieni. Ja kaiken päälle lierot ja muut maaperäeliöt saavat runsaasti monenmoista ruokaa ja lisääntyvät mörskän avulla. Rakkolevä toimii kosteuspuskurina siis maanpäällä ja myöhemmin maan alla humuksena. Verrattoman monikäyttöistä!

Puskuri-sarjan edelliseen kirjoitukseen pääset tästä ja ensimmäiseen kirjoitukseen tästä.