perjantai 17. tammikuuta 2020

Mikä vaikuttaa viherkatteesta maahan jäävien ravinteiden määrään?

Kasvin tärkein, kasvuun vaikuttava, ravinne on typpi






Olet varmastikin huomannut monessa keskustelussa erilaisia näkemyksiä, jääkö vihermassasta paljon vai vähän typpeä kasvin käyttöön seuraavaksi kasvukaudeksi. Varsinkin luomuviljelyssä käytetään eri lohkoilla viherkesantoa ja kasvin jäänteen kynnetään maahan. Näin äkkiseltään voisi luulla, että johan siitä jää paljonkin typpeä maahan, mutta asia ei ole ihan näin suoraviivainen.


Mitä tapahtuu kasvinosille maassa?


Maassa elää lukuisa määrä monenlaisia hajottajaeliöitä ja mikrobeja. Ne käyttävät kasvinosia ravinnokseen. Kuten meidän ihmistenkin syömästä ruuasta, osa päätyy omaan kasvuun tai lihoamiseen, osa hengitetään hiilidioksidina ulos ja osa menee sinne jätteidenkäsittelylaitokselle. Eivät mikrobit ja hajottajaeliöt sen kummempia ole, paitsi että niillä ei ole vessaa...

Sopivasti vai liikaa ruokaa tarjolla?


Kasvinosat siis alkavat hajota eli suuremmat molekyylit hajoavat pienemmiksi. Esimerkiksi proteiinit, jotka ovat melko suuria molekyylejä ja sisältävät typpeä, hajoavat ja vapauttavat typen sellaiseksi, jota kasvitkin voivat käyttää, eli nitraatiksi ja ammoniumiksi. Jos hajottajamikrobit ja maaperäeliöt voivat käyttää kaiken saatavilla olevan typen, jää kasveille maahan vain vähäsen tai ei yhtään typpeä. Jos taas kasvimassaa on ylenmäärin ja pieneliöitä vain vähäsen, voi typpeä jäädä enemmän. Ikävä kyllä näin ruusuiselta tilanne ei oikeasti näytä, sillä jos mikrobeja on kovin vähän, ei hajoamistakaan tapahdu nopeassa tahdissa ja sekin typpi, joka vapautuu, saattaa huuhtoutua veden mukana pois kasvimaaltasi. Karkeasti voi sanoa, että pehmeät vihreät kasvinosat ovat helposti käytettävissä mikrobien ja maaperäeliöiden toimesta ja niistä jää kovin vähän ravinteita tai multavuutta lisäävää ainesta maahan.






Onko maassa ilmaa riittävästi?

Entä hiiltä ja mihin sitä nyt sitten tarvitaan?


Terve ja toimiva maaperä sisältää riittävästi, noin 25 % ilmaa huokosissa eli maamurujen väleissä ja lierojen onkaloissa. Se takaa hajotustoiminnalle hyvät olosuhteet ja typenkin osalta tapahtuu nitrifikaatiota (hieno sana, johon törmää monesti). Tämä on se hyvisjuttu, joka liittyy typpeen, kun se "ei niin hyvä juttu" on denitrifikaatio, joka tapahtuu hapettomissa märissä olosuhteissa ja aiheuttaa typen tappioita kasvimaallesi. Hiili on olennainen tekijä, jotta koko prosessi toimii maassa. Jos hiili/typpi -suhde ei ole sopiva, niin  kasvinosat eivät hajoa optimaalisesti eli parhaalla mahdollisella nopeudella.




Lisäksi vaikuttaa lämpötila, kosteus, lähtöaineksen tyyppi yms yms


Eli kuten huomaat, asia on monisyinen ja eri asiat voivat olla samaan aikaa hyviä tai huonoja kasvinosien hajotuksen kannalta. Siksi ei ole mitenkään yksiselitteistä, että aina täsmälleen tapahtuisi tietyllä tavalla. Kotipuutarhurille riittää, kun muistaa huolehtia multavuudesta, ei tapa mikrobeja ja pieneliöitä torjunta-aineilla ja lisää katetta koko ajan, kun edellinen on maatunut. Kosteutta pitää olla sopivasti. Sateen jälkeen ei saa olla lammikkoja pitkiä aikoja maan päällä ja poutapäivinä maa ei saa kuivua korpuksi. Näistä kun huolehtii, on hyvät edellytykset elävälle maalle ja vaikka lisätystä aineksesta ei typpejä jäisikään paljoa maahan, tulee mikrobitoiminnan avulla maassa jo olevasta orgaanisesta aineksesta lisää ravinteita koko ajan.


Pidä siis pyörät pyörimässä eli mikrobitoiminta vilkkaana!