Näytetään tekstit, joissa on tunniste avomaankurkku kate ruohokate ruohosilppu komposti lannoite sade. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste avomaankurkku kate ruohokate ruohosilppu komposti lannoite sade. Näytä kaikki tekstit

5.7.2023

Avomaankurkku sai katteen

 Juuri ennen ukkoskuuroa

Taimet ovat juurtuneet ilmeisen hyvin, vaikka tienkin on vähän jännittänyt, että oliko pohjalle laitettu raaka komposti liian raakaa. Niinkin voi käydä, jos taimettuminen tapahtuu liian nopeasti. Taimi voi olla liian pieni siinä vaiheessa, kun juuret saavuttavat kompostin ja liian voimakas maa toimiikin nesteimuna, eikä suinkaan ravinteiden luovuttajana. Liian voimakkaassa maassa kasvin ravinteidenottomekanismi juuressa ei toimi.

Näitä taimia pitäisi kuvata ihan joka päivä, mieluummin aamulla ja illalla. Katteen levittämisestä on jo jonkin aikaa ja ukkoskuuroja on tullut tosi monta. Vettä on satanut kaatamalla ja avomaankurkkusato näyttää vihdoin onnistuvan.

Ehkä muistat, että taimet meinasivat jäädä kokonaan istuttamatta, kun tila loppui kesken. Nyt ne kasvavat siis kuopassa, jonka kaivoin jo uuden kasvihuoneen pohjaa varten. Maa oli kivikovaa, sillä se on oikeasti pihan pintaan alempana, nurmikkokerroksen ruokamullan alapuolella. Tonttimme on hyvin savipitoista, kuten aika moni piha Porissa vanhan merenpohjan takia. Kaivoin kovaan maahan ison uran ja täytin sen keskeneräisellä kompostilla. Ravinteita siis riittää aivan valtavasti ja niitä vapautuu pikku hiljaa maatumisen edetessä. Syksyllä tästä löytyy varmasti valtava lierofarmi.


Laitan Instaan uusia kuvia, sillä näissä kuvat vanhenevat näemmä aina iltaan mennessä.