Maan rakenne

Maan rakenne muodostuu pienenpien maapartikkeleiden asettumisesta toisiinsa nähden. Ne voivat olla ihan tiukasti toisissaan kiinni tai irtonaisesti tai kaikenlaista näiden ääripäiden väliltä. Pienet maapartikkelit, ne jotka saadaan erilleen erilaisin käsittelyin, ovat niitä pienimpiä osasia, joista maa muodostuu. Savimaassa osaset ovat pienenpieniä saves-partikkekeita ja siitä sitten siirrytään kohti isompia mittoja, kiviin asti.

Vetinen savi on monelle tuttua vaikkapa kasvonaamioista tai lapsena tehdyistä iki-ihanista kuraleikeistä. Hiekkaa käsittelemme usein lasten hiekkalaatikolla. Näiden väliin kokoluokituksessa asettuvat hiesu ja hieta. Hiesulle tyypillistä on valtava sottaisuus. Kädet likaantuvat huomattavasti enemmän kuin savessa tai hiedassa.

Hietamaa on erinomainen kasvimaan perustamisessa. Sen ylivoimainen ominaisuus hikevyys, josta olenkin jo moneen kertaan maininnut tämän kuivan kesän pelastajana. Hietamaan ominaisuudet yhdistettyinä hyvään mururakenteeseen, ovat perunasatoni salaisuudet, unohtamatta tietenkään kompostilla lannoittamista.

Kuvasta näet pyöreämuotoisia maarakenteita. Ne ovat muodostuneet monivuotisen maanparannuksen avulla. Kateviljely, kompostilannoitus sekä viherlannoituskasvien käyttö ovat muuttaneet kivikovan hiedan tällaiseksi helposti muokattavaksi maaksi. Kate, komposti ja viherlannoituskasvit ylläpitävät ja monipuolistavat maan mikrobitoimintaa, jolloin mikrobien eritteet vaikuttavat muruihin. Samoin kasvanut lieromäärä lisää lieronkakkaa, joka on erittäin hyvä murujen rakenteen vahvistaja. Viherlannoitteessa juurieritteet vaikuttavat samoin muruja vahvistaen.

Perunoiden on helppo kasvaa hyvärakenteisessa maassa. Ne pystyvät kasvattamaan suuria mukuloita pienellä vaivalla, koska maa ei ole liian tiukkaa. Kuvassa näkyvä lajike on tämän vuoden uutuuskokeiluni Mozart, joka on osoittaunut hyväsatoiseksi ja erittäin maukkaaksi.

Hikevyys

Hikevyys on maan ominaisuus, jossa pohjavesi nousee itsekseen maan pintakerroksiin kasvien käyttöön. Ilmiötä voi mietti vanhanaikaisen taulusienen avulla. Aamulla kouluun saapuessamme sieni oli kova kuin kivi. Sen saattoi laittaa vesialtaaseen imeytymään ja kastumista oli helppo seurata ihan silmämääräisesti. Väri tummuni ja sieni turposi sitä mukaa kuin vesi imeytyi. No miksi se vesi imeytyi? Vedellä on monia hienoja ominaisuuksia, joita ei ole kaikilla nesteisillä aineilla. Tässä yhteydessä on hyöty adheesiosta ja koheesiosta. Adheesio tarkoittaa sitä, että veden vesimolekyylit ovat ikäänkuin hyvin kiinnostuneita toisistaan ja pitävät toisistaan tiukasti käsistä kiinni. Naapurimolekyyli vetää kaveria aina mukanaan. Koheesiossa nämä vesimolekyylit taasen ovat hyvin kiinnosteina ympärillään olevista pinnoista. Muistatte varmaan, miten verikokeessa joskus veri imettiin erittäin ohuella lasiputkella sormenpäästä hemoglobiinimittausta varten. Samasta ilmiöstä on kyse, kun vesi nousee  taulusienessä tai maassa pienen pieniä huokosia, ikäänkuin putkia, pitkin alhaalta ylöspäin.

Maan rakenteesta ja maalajitteista riippuu, nouseeko maassa vesi vai ei nouse. Verikokeessa lasiputki on pieni, jotta veri nousee, ja samalla tavalla maassa pitkää putkien olla riittävän pieniä. Jos on iso putki, vesi ei pysty nousemaan pitämällä "kiinni kaveria kädestä" ja kiipeämällä reunoja pitkin, vaan maan vetovoima on liian suuri ja "kädet irtoavat". Vesi valuu pois. Tämä johtuu vesimolekyylin rakenteesta, jossa on kaksi vetyatomia ja yksi happiatomi. Vedyt ovat plus-merkkisiä ja happi on negatiivinen. Kun tällaisia vesimolekyylejä on toistensa läheisyydessä plus-merkkiset ja miinus-merkkiset kohdat tarrautuvat toisiinsa kuin kaksi magneettia.