Kirjavinkkejä

Listaan tähän suosikkikirjojani, joista uudelleen ja uudelleen löytyy mielenkiintoista luettavaa. Askel askeleelta avautuu aina uusia asioita, kun edellisen omaksuu. Yhdellä kerralla ei kaikki jäsenny kirkkaana mieleen.




Luonnonmukainen maanviljely antaa vinkkejä ja ideoita myös kotipuutarhurille myrkyttömästä viljelystä. Ei haittaa, vaikka mittakaava viljelyssä on eri, saman säännöt pätevät niin maaperän rakenteen ylläpitoon, vuoroviljelyyn kuin muuhunkin kasvatukseen. Etuna on kirjan maanviljelys-näkökulmasta myös siten, että keskitytään olennaisiin ja tärkeisiin asioihin. Joskus aikakauslehtien puutarhapalstoilla ehdotetut työt eivät todellakaan onnistu, jos on vähänkin isompi puutarha.


Jos olet kiinnostunut puutarhasi vesi- ja ravinnetaloudesta eli siitä, miten vesi kulkee puutarhassasi, on tämä oikea kirja sinulle. Kirja jakaantuu kahteen esitystapaan. Ensimmäinen on luettavissa ilman syviä kemiantaitoja ja toinen, eli tietolaatikot, vaatii vähän enemmän kemiantuntemusta. Ravinteiden varastoitumisesta ja kulkeutumisesta selviää todella mielenkiintoisia asioita, miten maassa olevat ravinteet voivat olla joko kasveille hyödynnettävissä ja miten ne voivat olla kasvien ulottumattomissa ja miten Sinä voit omilla toimillasi vaikuttaa näihin asioihin.


Pikkunupun luomuopas on mukavasti kirjoitettu pikkuteos, joka kertoo tilan isäntäparin varhaiset vaiheet ja johdattelee tilan kehittymiseen upeaksi luomuviljelyn oppeja noudattaen. Kirjassa tila ei ole vielä luomu-valvonnassa, mutta heidän nykyisiltä kotisivuiltaan selviää, että nykyään tila on Luomu-tila.




Verraton teos, jonka opeilla kompostin saa toimimaan ja kateviljelyn lukemattomat hyödyt tulevat hauskoin kuvin esitettynä erittäin selviksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukava kun kävit blogissani, kerro mitä ajatuksia se herätti sinulla