Näytetään tekstit, joissa on tunniste ilmasipuli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ilmasipuli. Näytä kaikki tekstit

29.4.2023

Sain ilmasipulin taimia

 Kadottamani sipuli palasi puutarhaani



Sain kauan sitten natoni mieheltä ilmasipuleita. Ne viihtyivät aurinkoisessa kukkapenkissäni vuosia ja niistä riitti jaettavaksi muillekin. Jossain vaiheessa kuitenkin havahduin, että ne olivat kadonneet penkistä. Nyt jälkeenpäin mietittynä syynä olivat ehkä fasaanit. Keväällä vihertävät varret ovat olleet todennäköisesti niiden mielestä herkkua.

Nyt sain Sunniemen pajutilalla punontapajuja ostaessani kyytiläiseksi myös ilmasipulin taimia puutarhuri Ari Viitaselta. Olen aiemmin osallistunut Seija Viitasen pajunpunonta-pikakurssille (yksi ilta) ja innostuin melko tavalla. Nyt päätettiin lasten kanssa tehdä pienet punonnat ja siksi piti käydä hankkimassa valmiiksi punontakelpoisiksi käsiteltyjä pajuja. Yritän saada itse valmiiksi leipäkorin. Laitan blogiini toki sitten kuvia, jos siitä tulee julkaisukelpoinen.


Liotetut pajut pitää pysyä märkinä, muuten ne kuivuvat takaisin ja katkeavat taivutettaessa.