Näytetään tekstit, joissa on tunniste uusi sato. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uusi sato. Näytä kaikki tekstit

23.4.2023

Kaupan yrteistä uudet sadot kotona

Salaatista kaksi satoa kotona


Ostettuani salaattia, basilikaa, timjami tai muuta ruukkuyrttiä, laitan ne aina vesilasiin ja kasvivalon alle. Salaatti syödään napsimalla lehdet alhaalta alkaen. Ylimmät kasvulehdet pitää jättää, jotta kasvi pysyy elinvoimaisena. Kun jäljellä on enää ylin osa, jätän kasvin kasvamaan, jonka jälkeen siitä saadaan toinen sato. Jälleen napsitaan alhaalta alkaen lehdet ja ylimmät jätetään. Kun tämä itse kasvatettu toinen sato on syöty, laitan ruukut kasvihuoneeseen kolmatta satoa varten.


Joissain ruukuissa on välillä kaksikin taimea. Näistä tulee vielä hieno uusi sato syötäväksi, ennen kuin kasvimaalta tulee mitään omaa.


Vähän närityiltä nämä näyttävät tässä vaiheessa, mutta kunhan ovat juurtuneet, niin kasvu alkaa voimakkaana.


Basilikoihin olen jättänyt latvan ja leikannut vesilasiin juurtumaan. Tästä ne sitten alkavat vahvistua pikku hiljaa.



Kaikki ovat yhdessä multasäkissä, jonka kastelun hoidan altakasteluna, samalla tekniikalla kuin kaikki kesäiset kastelua vaativat kasvukset. Multaan on alakautta upotettu kastelukangassoirot, jotka ovat säkin alla olevassa vesisäiliössä. Tästä tekniikasta kerroin aiemmassa kirjoituksessani.