6.5.2019

Kuun vaikutus kasveihin

Aika ajoin Steiner tulee vastaan


Moneen kertaan olen yrittänyt sisäistää Steinerin oppeja, huonolla menestyksellä, sillä asia tuntuu hieman hankalalta ymmärtää.

Kuva.Pixapay, vapaa käyttö.

Ihan muita juttuja tehdessäni tuli kuitenkin tänään vastaan vuodelta 2015 oleva Tekniikka&Talous artikkeli, jota en ole aiemmin lukenut, ja siinä kerrotaan kuun vaikutuksista, joita on tutkittu erilaisin kasvatuskokein.


Onneksi on valmiita kalentereita, joissa on valmiiksi kerrottu milloin mitäkin pitää tehdä, jos haluaa ottaa huomioon kuun vaikutuksen, vaikka ei itse teoriaa osaisikaan.

2 kommenttia:

  1. Ostinpa itsekin ensimmäisen Wanhan ajan Kuukalenterin jokin aikaa sitten, mutta jäin vielä epäröimään...
    Tuli vain mieleeni, kuinka Kuun vetovoima (myös Auringon) vaikuttaa Maan vuorovesi-ilmiöönkin eri lailla eri puolella Maapalloa riippuen paikallisista tekijöistä. Esim. Itämeressä sitä tuskin huomaa. Terveellä järjellä ajatellen, Kuun vetovoiman vaikutus kasveihin (niiden nestevirtauksiin) jää melko vähäiseksi suhteessa muihin olosuhteisiin (oikea kasvualusta, veden ja ravinteiden saanti, oikea hoito jne).
    Mutta uteliaisuuttani ihmettelen asiaa vähän itsekin...:)

    VastaaPoista
  2. Niimpä, kaikkea ei pysty aina selittämään itselleen järjellä, siksi oli mielenkiintoista lukea kasvien rytmistä avaruudessa jne. Demeter-tuotanto on Euroopassa aivan eri mittasuhteissa kuin meillä täällä Suomessa.

    VastaaPoista

Mukava kun kävit blogissani, kerro mitä ajatuksia se herätti sinulla