Laajempia tekstejä, pysyvää perustietoutta

torstai 9. tammikuuta 2020

Huomasithan muuttuneet tuontimääräykset?

Meillä jokaisella on yhtäläinen vastuu kasvisairauksien ja tuholaisten torjunnassa


"Ei omenaakaan EU:n ulkopuolelta" -uutisoi Tulli!





Kotitarveviljelijät, puutarhaharrastajat ja moni näihin lukeutumaton matkaaja, saattaa ajattelemattomuuttaan tuoda maahan uuden kasvitaudin tai -tuholaisen. Koska etukäteen ei voi tietää ilman tutkimusta, onko tuotavaksi aiottu siemen/kasvi/hedelmä terve tai vapaa tuholaisista, on nyt säännöksiä tiukennettu. Tämä voi tulla monelle vähän yllätyksenä, että matkalaukussa ei voi tuoda Thaimaan tuliaisena kivoja koristekasvin siemeniä, pistokkaista tai edes eväsomenaa. Itselleni tämä on iso juttu Brexitiin liittyen. Muistatko vielä papukokeiluni viime kesältä?

Muuttuva ilmasto on osasyy näihin uusiin säännöksiin todennäköisesti. Tauti tai tuholainen, joka ei ole aiemmin kyennyt talvehtimaan pohjoisissa oloissa, ei enää kuolekaan leutojen talvien vuoksi tai jos leviää kasvukaudella alueellemme, kykeneekin nykyään tuottamaan uusia sukupolvia kasvukauden aikana, vaikka ei silti talvehtisikaan. Tällainen voi tuhota sadon ja tuottaa suuria tappioita ruoantuotantoomme, myös ihan omassa puutarhassamme!

MTT kasvintuotannon tutkimus/Päivi Parikka, Saara Karhu ja Tarja Hiekkaranta ovat tehneet erään esityksen asiasta "Kasvintuhoojat muuttavassa ilmastossa". Esitys on saatavilla verkossa.

Ollaan yhdessä tarkkana!


Ennakkoon varovaisuus on paljon helpomaa, kuin luontoon tai tuotantokasveihin tarttuneen sairauden tai levinneen tuholaisen poistaminen.

Muistatko vielä nämä uutiset?



Moni ei ehkä tule ajatelleeksi, että niinkin arkinen kasvi/juures kuin peruna, tarvitsee ensin sen siemenperunan. Jos siemenperuna on tautinen, siirtyy tauti eteenpäin. Terveen siemenperunan tuotanto on tämän vuoksi kansantaloudellisesti erittäin merkittävä asia. Suomessa on poikkeuksellisen hyvä tilanne vielä toistaiseksi ja meillä on siksi EU:n myöntämänä suoja-alueita tiettyjen tautien osalta. Näin pystymme säätämään tiukennuksia kansallisesti tuontirajoituksiin. Rajoituksilla ei pyritä hankaloittamaan toimintaa, vaan nimenomaan turvaamaan hyvä tilanne jatkossakin. Perunan osalta meillä on erityinen korkelaatuisen siemenperunan tuotantoalue, jossa on voimassa vielä tiukemmat rajoitukset kuin muualla maassa.


Tässä linkit Tullin sivuille uusista säännöksistä tuonnissa.


2 kommenttia:

  1. Onneksi kuulin tästä.
    Minä olen tuonut matkoiltani siemeniä ja pistokkaita, joita olen kotona kasvatellut sisätiloissa.
    Olemme parhaillaan Malesiassa ja ellen olisi kuullut tästä, olisin sortunut taas.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Mukava kuulla, että kirjoituksesta oli näin akuutisti hyötyä. Itsekin meinasin ohittaa ihan olankohautuksella, kunnes ymmärsin, että tämä on ainakin itselleni tärkeä muistettava asia taas ensi kesälomalla. Mukavaa Malesian-matkaa ja viikonloppua!

    VastaaPoista

Mukava kun kävit blogissani, kerro mitä ajatuksia se herätti sinulla