25.1.2020

Inkiväärinkasvatusta ilmassa tai siis monella mielessä

Inkivääriä omasta puutarhasta?


Minäkin aion yrittää vielä kerran


Olen kerran aiemmin kasvattanut inkivääriä, ja kirjoitin siitä blogissani, lyhyesti hauskana kokeiluna. En ajattelut, että se olisi oikeasti mahdollista, siis saada omaa satoa. Keittiössä oli juuri alkanut kasvamaan ja tuikkasin sen multiin, kuten kaiken kasvavan.

Nyt on inkivääri ankkuroitunut makumaailmaani niin voimakkaasti, että on kovasti alkanut harmittamaan kaupassa olevien inkiväärinjuurien epätasalaatuisuus niin tuoreudessa kuin maussakin. Joskus on maistuvaa makeaa, joskus mautonta juurta ja joskus polttavaa mautonta. Ja kaikkea näiden makujen väliltä.


Miten kasvatetaan inkivääriä?


Hitaasti, se on nyt tullut selväksi, kun olen tutustunut aiheeseen. Sain hyvä videovinkin, jossa oikein hienosti näytetään jakaminen ja kasvatus. Sen ohjeilla aloitan nyt oman inkiväärintuottamisen.


1) paloittelen kaupasta ostamani luomuinkiväärijuurakon

2) multaan kasvatuslaatikkoon melko tiheään

3) kastellaan läpikotaisin

4) annetaan kuivua kuivaksi

5) kastellaan jaksoittain kasvatuksen aikana.



Siispä tuumasta toimeen



Inkiväärit paloiteltu



 Tiiviisti multaan




Multaa päälle ja lopuksi kastelu runsaalla kädellä.



Ja sitten vain malttia ja odottelua!




4 kommenttia:

  1. Tätä on ihan pakko kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että joku muukin innostui vielä lisää. Laitappa vielä noi perunatkin.... 😊👌

      Poista
  2. Mulla on samalla tyylillä ensimmäistä kertaa kokeilussa inkiväärit. Törmäsin samantyyliseen ohjeeseen jossain tube videolla. Nyt vaan malttia ja jännitystä ja vielä vähän lisää malttia =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odottavan aika vain on niiiin pitkäää... varsinkin näin keväällä. No, onneksi kohta alkaa koko tohina, niin voi vähän unohtaa välillä inkiväärien odottelun.

      Poista

Mukava kun kävit blogissani, kerro mitä ajatuksia se herätti sinulla