Laajempia tekstejä, pysyvää perustietoutta

maanantai 6. huhtikuuta 2020

Hygienian merkitys puutarhailussa ja omavaraistelussa

En puhu käsidesistä enkä bakteerittomuudesta!



Eipä tiedetty nykyisestä maailmanmenosta mitään, kun valittiin tämänkertainen aihe. Sanoin kyllä idean äidille, että en uskalla enää kurkata ensi kuukauden otsikkoa etukäteen, kun nämä meidän otsikot menevät vähän liian iholle nykyään. Kirjoitussarjaan osallistuvat tekivät välikirjoituksen kotivarasta, tietämättä, miten tulivat samaan aikaan hirmuiset myrskyt ja sähkökatkot... nykyisestä kotoilusta puhumattakaan... mutta siis asiaan eli hygieniaan puutarhassa ja omavaraistelussa.


Viljelyhygienia


Viljelyhygienia oli itselleni vielä muutama vuosi sitten uudissana, josta en ymmärtänyt oikeastaan yhtään mitään. Sen jälkeen olen tutustunut aiheeseen ja kerron sinullekin, mitä olen oppinut. En vieläkään tiedä asiasta kaikkea tai edes tarpeeksi, mutta ainakin jonkin verran olen edistynyt ymmärryksessäni.


Viljelyhygienia pitää nämä hengissä! Kevään ensimmäiset leppäkertut, sinnikkäät aikuiset, jotka selvisivät  talvesta.




Viljelyhygienia ei myöskään tapa tätä leppäkertun erästä kasvuvaihetta, joita näkee syksyllä vaikkapa härkäpapuja poimiessa.



Viljelyhygienia säästää myös näiden ihanuuksien ruuat ja pitää puutarhamme eläimistön monimuotoisena.




Multa ja kylvöasiat


Jotta sinulla on suurempi mahdollisuus onnistua kylvöissä keväällä, on hyvin tärkeää miettiä niitä olosuhteita, joissa kylvöjäsi teet. Olivatko kylvöruukut talven varastossa ja sisällä mullanjämät viime syksyltä ja mahdollisesti ne pari epäonnista alkumetreillä kuollutta taimea mukanaan? Jos näin on, niin on hyvin todennäköistä, että sama toistuu tänäkin vuonna, ehkä jopa isommassa mittakaavassa, ellet pese ruukkuja ennen käyttöönottoa. Purkeissa olleessa mullassa saattoi olla jokin tauti tai niissä kuolleissa taimissa, ja ilman pesua tauti voi siirtyä uuteen kylvömultaan. Ei pesussa tarvita mitään "kaikenbakteerintappodesinfiointeja", ihan normaali huolellinen pesu riittää meillä kotioloissa toimivilla. Annetaan ammattipuutarhojen tehdä omia juttujaan, kun niillä on erilaiset systeemit käytössään muutenkin.


Multa on hyvä olla myös puhdasta, eli ei vanhaa aiemmin käytettyä, vaan ihan uutta multaa. Itsekin ostan kylvömullan kaupasta, vaikka muutoin olen mullan suhteen omavarainen. Kylvöjutut ovat kauden tärkein juttu, ja mielestäni siinä säästäminen on väärässä paikassa säästämistä. Eikä kylvömultaa edes tarvita niin valtavia määriä yleensä.

Siemenet


On hienoa, jos voi ottaa omasta kasvimaansadosta siemeniä seuraavaa vuotta varten. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että lajit eivät pysy silloin välttämättä samanlaisina, sillä pölytyksen kautta tulee tahattomia risteytymiä. Ei se välttämättä mikään huono asia ole, mutta jos haluat juuri tietynlaisia tomaatteja tai kurpitsoja, niin kaupan siemenpussi on silloin varmempi valinta. Samoin, tietyt taudit voivat levitä siemenien kautta. Siitä oli juuri erittäin hyvä varoitus Facebook-sivullani. Kannattaa ottaa neuvosta vaarin, ettei saa todella vaarallista tomaattivirusta kasvihuoneeseensa.


Työvälineet


Työvälineet, kuten kuokat, saappaat, harsot ja kaikki maanmuokkauskoneet, voivat myös olla tautien ja tuholaisten levittäjiä. Möhöjuuri ja monet muut maaperälevinteiset taudit voivat levitä lohkolta tai palstalta toiselle, jos ei ole huolellinen taudin havaittuaan. Möhöjuuri esimerkiksi on monen monta vuotta riesana, jos sen kerran saa maahansa.


Sadon varastointi


Varastot pitää muistaa myös puhdistaa vanhan sadon sotkuista, ennenkuin syksyllä vie sinne uusia juureksia, sipuleita ja vaikka mitä herkkua. 

Tässä sinulla muutama tärkeä linkki niistä yhteystiedoista, joihin olen viljelyhygieniaan tutustuessani törmännyt.


Sipuleilla on yleinen esimerkiksi fusarium.

Möhöjuuri kannattaa opetella kunnolla. Liittyy ristikukkaisiin!!!

IPM eli intergroitu kasvinsuojelu. Tästä kirjoitin itsekin taannoin. Tämä on valtavan tärkeä juttu!!! Vähemmän kemikaaleja on parempi. Luonnolla on omat hyvät keinot tauteihin ja tuholaisiin, mitä meidän kotipuutarhureiden kannattaa hyödyntää täysin mitoin.




Älä desinfioi puutarhaasi kuolleeksi!


Älä pelästy viruksia ja bakteereja puutarhassasi ja ala nyt varmuuden vuoksi käyttämään desinfiointiaineita joka paikassa. Mitä todennäköisemmin tapat puutarhastasi silloin liikaa hyviä bakteereja, jotka ovat elinehto, että puutarhasi kasvit saavat maasta ravinteita, kuolleet kasvinosat muuttuvat mullaksi ja kasvisi juuristolla on hapekkaat olosuhteet maassa. Kasveille mieluisin multa sisältää miljardeja mikrobeja lusikallisessa maata. Ne kaikki tarvitaan, jotta olosuhteet pysyvät tasapainossa eikä jokin haitallinen tauti tai bakteeri pääse vallalle. On nimittäin valitettavasti niin, että ne haitalliset ovat usein sitkeimpiä ja selviävät hengissä, kun hyvät bakteerit kuolevat kemikaaleihin.


Puskurit syntyvät mikrobeilla ja hajottajilla muunmuassa


Kuten muistat varmaan, minulla on vielä kertomatta, miten puutarhaan saadaan puskureita, kirjoitussarjani on siltä osin kesken. Tästä viljelyhygieniasta pääsen sitten aasinsiltana puskureihin ja niistä kerron ihan tuota pikaa. Nyt  nimittäin olen omalla palstallani päässyt kevään touhuissa niin hyvään vaiheeseen, että puskureista on ihan valtavat määrät kuvia ja kivaa kerrottavaa.

Lierot rullaavat nurmikolla vaahteranlehdet ruusuiksi, vetävät ne maan sisään parin kolmen päivän aikana. Viljelyhygienia sallii lierojenkin kasvaa ja kuohkeuttaa puutarhasi maan elinvoimaiseksi.






Käy lukemassa, mitä muut omavaraistelijat ovat kirjoittaneet viljelyhygieniasta. Todennäköisesti saat monta uutta näkökulmaa ja mielenkiintoista ajateltavaa asiaan liittyen. Ja jos yhtään tunnen muita kirjoittajia, kuvakavalkadi on taas hurjan hieno.

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2020-osa-4/
Korkeala https://www.korkeala.fi/suuntana-omavaraisuus-2020-hygienia/
Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/…/omavaraisuutta-vuonna-2020…
Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/…/unelmana-omavaraisempi…
Jovelassa https://www.omavarainen.fi/l/puhtaatpuhteet/
Iso-Orvokkiniitty https://iso-orvokkiniitty.fi/blog/karanteenikevat/
Laura eli Javis https://lauraelijavis.wordpress.com/…/vuoden-2020-tomaatit…
Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/…/hygienia…
Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/…/elettiin-ennenkin…
Rouva Yrttinen https://rouvayrttisen.blogspot.com/…/hyvinvointia-ja…
Metsäläisten elämää ://metsalaistenelamaa.blogspot.com/…/omavaraisempaa-elamaa…
Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/…/suuntana…
Koivun juurella https://koivunjuurella.blogspot.com/…/suuntanaomavaraisuus…
Airot ulapalla
https://airotulapalla.blogspot.com/2020/04/suuntana-omavaraisuus-2020-huhtikuu.html
Caramellia https://caramellia.fi/huhtikuun-kuulumiset/

23 kommenttia:

  1. Harva juttu harmittaa yhtä paljon kuin se, kun on hoivannut taimiaan ja odottaa satoa kieli pitkällä ja sitten menettää sen jollekin kasvisairaudelle, jonka olisi voinut välttää. Katselin tässä viikonloppuna uudelleen sangen hurmaavaa BBC:n sarjaa wartime kirtchen & garden, jossa multaa höyrytettiin ennen käyttöä. Näin siis tehtiin tuolloin jopa kotipuutarhoissakin pöpöjen torjumiseksi. Itse pyrin siihen, että huljutan edellisen vuoden kierrätyspurkit +60C vedessä, joka tappaa mikrobit. Silloin ei pesuaineitakaan tarvita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut, että vielä joku aika sitten on suositeltu mullan hygienisoimista vaikkapa uunissa. Itselläni on mielenkiintoinen kirja steriloidun maan kasvuominaisuuksien tutkimisesta, mutta valitettavasti se ei ollut tätä kirjoitusta varten käytössäni, sillä itse olen Uudenmaan rajan pohjoispuolella ja kirja eteläpuolella. Eivät olisi tainneet sulkuvartijat innostua: "tarviin blogia varten yhden kirjan" -selityksestä. Ihania nuo BBC:n sarjat. Meillä on koko perhe niihin ihastunut ja sadeilmat sujuvat hyvin niitä katsellessa. Sinulla on kuvat aina niin ihania, kumpa oppisin samaa edes hitusen joskus omiin kuviini.

      Poista
    2. Oi! Kiitos! Ja hei, toi sarja löytyy you tubesta ;) Luulen, että pitäisit siitä, jos et siis ole jo nähnyt sitä. Siinä sarjan tekohetkellä (90-luvulla) jo eläkkeellä oleva kartanon taloudenhoitaja ja puutarhuri palaavat II maailmansodan aikaan kokkaillen ja hääräillen puutarhassa kuten silloin aikoinaan kokkailivat ja hääräilivät, kun piti pärjätä sillä mitä oli ja tuottaa enemmän mitä aiemmin. Se on aihemaailmastaan huolimatta, tai ehkä jopa siitä johtuen, sangen positiivinen ja toiverikas sarja mahdollisimman autenttisella tyylillä toteutettuna. Sarjassa on 8 n. 25 min kestoista jaksoa. Jo pelkkä tunnusmusiikki saa mut aina hyvälle tuulelle :D Istu alas ja nauti ;) https://youtu.be/7YELl6NM96g

      Poista
    3. Suurkiitos linkistä! Heti seuraavaksi katsotaan tätä. 😊👌

      Poista
    4. Mahtava vinkki Johannalta!

      Poista
  2. Tuo kellarin puhdistus ja uudelleen järjestely on yksi lukuisista ennen syksyä tehtävistä asioista... Meillähän on sinänsä ihan mainio kellari talon alla mutta hyllyt pitäisi uusia. Mikään ei harmita niin paljon kuin se että saa kasvatettua satoa ja sitten se pilaantuu samantien säilössä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kellari, tuo taikasana, joka nostaa kaihon aina kuullessani sen. Sitä meillä ei ole, valitettavasti. Kellarin siivoaminen on muuten varmaankin asia, joka todella herkästi unohtuu. Millaisia menetelmiä käytät siinä? Muistelen jossain ohjeissa puhutun seinien kalkitsemisesta.

      Poista
  3. Todella mielenkiintoista asiaa! Tänä kesänä on kyllä vihdoin panostettava kellarin kunnostamiseen ja puhdistamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun olen ehtinyt lukea muidenkin postauksia, niin näin hygienia-aiheen vähän eri näkökulmasta kuin muut.

      Poista
  4. Tuli paljon taas asiaa ja mielenkiintoisia linkkejä tutustuttavaksi. Tykkään kun sinun kirjoitukset on aina hyvin faktapitoisia, omani enemmänkin mutua ja fiilistelyä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos. Mukavaa, kun ihmiset kirjoittavat ja näkevät asioita eri näkökulmista. Oppii itsekin aina uusia juttuja. Kovasti kyllä tykkäisin, että olisi sitä estetiikkaa ja visuaalisuutta näissä mun jutuissa, mutta minkäs teet kun maailmankuva on niiiiiin käytännnöllisyys-lähtöistä.. Onneksi jälkikasvulla on niitäkin taitoja ihan synnynnäisesti, mitä itseltäni puuttuu, enkä osaisi edes opettaa heille.

      Poista
  5. Oli taas kerran mukava oppia lisää. Kiitos kun jaksat selittää asiat selkeästi ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, etten kirjoita "munkkilatinaa". Olen yrittänyt oppia viime vuodesta ja vähän keventää satseja... tuli liian tuhteja paketteja, "kuka nyt semmoista jaksaa lukea....." 😂🤣

      Poista
  6. Tuo hyönteisten asuskelu puutarhassa on tärkeää. Ihana tuo lehtirullaus juttu. Jos itse kääriytyisi mattoon niin en usko että olisin yhtä sympaattinen��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna tuntuvat hyönteiset tulevan melko hitaasti paikalle. Haittaa varmastikin sahaava lämpö, päivien välillä voi olla 20 astetta eroa. Ensin on plussalla paljon ja yöksi taas pakkaselle.

      Poista
  7. Hyvä tieto postaus, nyt kun saattaa käydä niin että otamme pian ylihygieenisyyden käyttöön puutarhatouhuissa. Luonnonmukaista puutarhaa vaalin ja leppäkerttuja tyoivon löytyvän. Onko sinulla tietoa miten saa liiallisen kärpäsmäärän kuriin. Etelä seinustalta lämpimänä päivänä tapoin kärpäslätkällä toistasataa kärpästä. Maatila ja minkkitarha sijaitsevat lähistöllä sieltä vissiin tulevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Itselläni on oikeastaan tosi iso huoli desinfiointiaineiden ja kaikenlaisten myrkkyjen käytön lisääntymisestä. Samoin kuin siitä, että mitä vaikuttavat ne kaikki maahan suihkutetut desinfiointiaineet ympäri maailman. Kärpäset ovat sikäli hankalia, että pienikin ruokamäärä saa ne lisääntymään. Koska torjunta ei ole helppo tehdä, niin suosittelen tekemään niille ansan. Laita jotain tosi herkullista mehu/käyneitä hedelmiä purkkiin, jossa on muovikansi. Poraat kanteen sellaisen reijän, josta menee läpi puolen litran limsapullo ylösalaisin eli se kaula. Leikkaa pullosta se suuaukko-osan irti eli purkkiisi muodostuu suppilo. Teippaa liittymä tai liimaa jollain, joka tekee liitoksesta tiiviin. Kärpäset osaavat mennä purkkiisi herkkutuoksun perässä, mutta eivät osaa pois. Kun lorautat siihen herkkunektariiniin vielä hieman tiskiainetta, siitä menee pintajännitys ja kärpänen uppoaa nesteeseen, (nyt tulee sitten nootteja eläinsuojelusta, että kidutetaan kärpäsiä... siispä muista tyhjentää usein ja tapa kärpäset....)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Hauska huomata, että näkökulmani aiheeseen oli kovin erilainen kuin muilla. Tosin olen siihen kyllä tottunut, koska maaperä ja sen hyvinvointi on itselleni niin tärkeää. Se näkyy tässä puutarhailussa ihan koko ajan ajattelussa.

      Poista
  9. Ajankohtainen postaus. Meillä on tänäkin vuonna taimien kiusana harsosääskiä. Multa on uutta, kupit on tiskattuja ja pysyvät viherkasvit ovat altakasteluruukuissa. Mistä hitosta ne hönniäiset taas tuli?

    Kasvimaan jaoin nyt ekaa kertaa kokonaan neljän vuoden viljelykierrolle. Aiemmin olen pitänyt siellä oikeastaan vain 1,2 ja 4 ryhmän kasveja ja perunan erillisessä pottumaassa. Viime vuonna perunoiden kanssa oli yhtä sun toista ongelmaa, joten nyt sekin vaihtaa paikkaa. Ongelmaksi huomasin, että olen koko ajan viljellyt paljon 1 ja 2 -ryhmän kasveja, joten nyt niitä ei mahdu tarpeeksi ja toisaalta mietin, että mihin tussaan sen kaiken herneen mitä nyt tulee 4 ryhmänä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa ihmettelen, että mistä niitä tuholaisia tulee, jos on kaikki putsannut jne. Ilmateitse ainakin ilmeisesti tulee kyllä helposti. Hyvä kun muistutit viljelykierrosta. Olen siitä kirjoittanut kauan sitten, mutta voisi laittaa vähän lisää taas asiaa. On ihan hirmuisen tärkeä asia. Itselläni on sama tilanne, että olen joutunut pitämään perunaa liian kauan samassa paikassa, kun ei ole ehditty valmistaa uutta kasvualuetta loppuun asti. Tänä vuonna on ihan pakko, jotta saan haaveilemani mansikkamaan vihdoin valmiiksi.

      Poista
  10. Minäkin päädyin ostamaan kylvömultaa vaikka muuten pärjätäänkin bokashin ja kompostin aikaansaannoksilla. Minulla ei vielä ole oikein kokemusta miten voimakasta bokashimultani on joten en uskalla sitä taimikasvatukseen käyttää.

    Kiitos kun muistutit purkkien huuhtelusta! Olen välillä turhan huithapeli tuollaisissa jutuissa ja sadon menettäminen harmittaisi erityisesti tänä vuonna kun olen elämäntilanteen vuoksi kasvattanut aika vähän taimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni ei myöskään bokashista kokemusta vielä, mutta lukemani perusteella olen ymmärtänyt, että se ei ole kylvökelpoista ainakaan heti ja käytettäessäkin yleensä suositellaan sekoittamaan kasvualustaan. Itse toivon, että saisin värkättyä tällä purkkien pesulle jonkin paremman työskentelypaikan ja syksylle, niin olisi kaikki kunnossa valmiiksi keväällä.

      Poista

Mukava kun kävit blogissani, kerro mitä ajatuksia se herätti sinulla