Näytetään tekstit, joissa on tunniste alusta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste alusta. Näytä kaikki tekstit

20.3.2024

Miten saa kompostimultaa siirreltyä kivasti puutarhassa?

 Rullat alle ja sillä selvä


Ensimmäisen kerran tuskastelin raskaiden massojen liikuttelua, kun hakesäkkejä piti saada paikasta toiseen. 1000 litraa haketta ei paina liikaa, säkkiä pystyy kyllä vetämään laatoilla ja asfaltilla, mutta säkki kuluu pohjastaan tosi nopeasti rikki. Nurmikko tekee jo vaikeutta ja maakin vahingoittuu. Ratkaisin ongelman tekemällä rullien päälle tason, vähän samanlaisen, jota autonasentaja käyttävät maatessaan auton alla. No, tämä on isompi ja vahvempi.

Syksyllä päätin laittaa säilytyskompostini tason päälle, sillä tyhjennysluukkua oli helpompi käyttää, kun se oli vähän irti maasta. Nyt, kun ostin toisen säilytyskompostin, piti tehdä uusi taso, ja itse asiassa pitää tehdä sitten vielä kolmaskin, niille hakesäkeille. Ne jäävät nyt ilman kulkupeliä.

Meillä oli varastossa sopivasti levy, jota apupuutarhuri käytti aikanaan säbäilyssä laukaisualustana. Levy sahattiin puoliksi ja käytettiin kaksinkertaisena, sillä yhdenkertaisena se olisi ollut liian ohut. Liitin levyt yhteen neljällä pultilla, minkä lisäksi kulmiin tuli 100 mm lukolliset renkaat.


Tätä on nyt kätevä työnnellä ihan mihin tahansa, tarpeen mukaan. Teen vielä vetohihnat molempiin alustoihin liinoista. Näistä rakennelmista tulee aina tosi hyvä mieli, kun käytännöllisyys lisääntyy, työmäärä vähenee ja saan käytetty nurkista turhia materiaaleja hyötykäyttöön.