Näytetään tekstit, joissa on tunniste huhtikuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huhtikuu. Näytä kaikki tekstit

13.4.2023

Hetki ennen ensimmäistä ukkoskuuroa

Krookukset mehiläisten apuna

Kasvatan krookuksia, narsisseja ja tulppaaneja hyönteisiä varten. Ne eivät kasva omassa pihassa, vaan aidan vieressä kaupungin puolella. Toki niistä saatavat varmasti iloa myös kaikki ohikulkijat, mutta aidanvierus keväisin nopeimmin lämpenevä paikka. Pihassani ei ole yhtä otollista kasvupaikkaa.


Eilen meinasi tosin käydä iso vanhinko, kun pienet koululaistytöt havaitsivat otollisen kukkameren ja alkoivat poimia kimppua. Onneksi tyttäreni sattui katsomaan juuri silloin ulos ja ehdin paikalle. Tytöt ymmärsivät kyllä, kun kielsin poimimasta hyönteisille kasvattamiani kukkia.



Heti kuvien ottamisen jälkeen alkoi kevään ensimmäinen ukkosmyrsky. En muista koskaan aiemmin huhtikuun alussa olleen moista. Jytinä muistutti lähinnä keskikesän helteidenjälkeistä myräkkää.

27.3.2019

Tämä vuosi näyttää lupaavalta

Kaksi vuotta sitten oli vähän kylmempää tähän aikaan


Ei ollut myöskään kausarissa kylvöksiä.  Tällä tavalla tuumailin 2017 huhtikuun lopussa:

"Taivaalta sataa milloin vettä milloin rakeita ja välissä räntää tai lunta. Yritä tässä nyt aloittaa kevään työt. Eipä niitä paljon kateviljelyn ja kompostin multaan perustuvassa puutarhassa ole, mutta mikään ei idä ilman lämpöä ja kylmään maahan ei kannata siemeniä laittaa ennen aikojaan. Mädäntyvät vain!"



Kevät 2016 huhtikuussa näytti tältä.


Tänä vuonna kaikki on toisin, onneksi!

lumi on sulanut
kausari on lämmin
kylvöksiä on tehty
taimia jopa koulittu