Näytetään tekstit, joissa on tunniste jättiperuna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jättiperuna. Näytä kaikki tekstit

17.4.2023

Ensimmäiset perunat maassa

Siikliä, mozartia ja annabelleä tänä vuonna



Kevät oli ensin myöhässä, mutta nyt on aurinkoisia päiviä riittänyt monta peräjälkeen. Laitoin jokin aika sitten kasvimaalle harson tehostamaan auringon vaikutusta ja 16.4. istutin ensimmäiset perunat. Yksi rivi siikliä ja kolminkertainen harso päälle. Alussa ei kannata peittää perunoita kovin paksulla mullalla, nopeuttaa itämistä. Multaus sitten myöhemmin muutamaan kertaan, kun vartta alkaa kasvamaan. Perunan satohan kasvaa siemenperunan yläpuolelle, eli siksi tarvitaan runsaasti multaa päälle.

Myöhemmin istutetaan loput perunat. Lajikkeiksi valittiin tänä vuonna siikli, joka on pojan suosikki, mozart, joka on tytön suosikki ja annabelle muuten vain varhaiseksi lajiksi. Nyt en aio kasvattaa lainkaan varastoitavaa perunaa, sillä palstasta luovuttuani kasvimaan koko ei riitä. Omaan pihaan ei mahdu niin paljon. Viime vuonna peruna vei liikaa kasvualaa ja tänä vuonna laitan sen sijaan muita juttuja.

Mozartista sain aikoinaan ennätysperunani.  Kesä oli ollut todella kuiva, mutta kateviljelyn ansiosta sato oli loistava. Ei haitannut edes se, että istuttamisen jälkeen tuli pakkaset ja ensimmäiset varret paleltuivat. Mozartin maku on "mehevän multava". Ei ehkä kuulosta houkuttelevalta, mutta oikeasti se on hyvää.

Mikä on sinun suosikkiperunalajikkeesi?