Sata vuotta sitten osattiin

Puutarhaneuvojia tarvittu jo toistasataa vuotta

Aihe on ajankohtainen nyt, mutta ei ensimmäistä kertaa eikä varmasti viimeistäkään kertaa. Marttaliiton Marttaperinne-sivuilla on mukaansa tempaavasti kerrottu neuvojien ohjanneen puutarhanhoidossa koteja jo 1900-luvun alussa, siis viime vuosituhannella. Ihan samalla tavalla silloin todettiin ihmisten olevan vähän uusavuttomia ja heille piti kädestä pitäen opettaa ruuan kasvatusta ja laittoa. Sivuilla todetaan 1900-luvun ensimmäisestä kymmenestä vuodesta, että "Kotitalousneuvonta painottui puutarhanhoitoon, säilöntään, ruuanlaittoon ja käsitöihin".

Nukkuisinko olkipatjalla? Tekisinkö itse perunajauhot?

Ylen Elävä arkisto-sivuston uumenista voi ihailla myös Marttojen tuotoksia, mukavia vanhoja dokumentteja. On todella hauskaa seurata ohjeistusta, että pyykkejä ei pidä keittää kypsiksi, miten tehdä olkipatja ja ohjeita moniin muihin arkiaskareihin, kuten esimerkiksi perunajauhon tekoon. Ihan tekisi mieli kokeilla moista jauhon valmistusta joskus.

Omavaraisuus ei ollut tosin silloin oma tietoinen valinta, vaan olosuhteiden pakottamaa sodan jälkeisen puutteen vuoksi. Ohjelmat ovat hyväntuulisia, ihan hyvä vaihtoehto monelle jokaviikkoiselle reality-sarjalle..... realityjä nämäkin omalta ajaltaan. Tunnelma vaan ihan erilainen, mieluisampi.

Tavallaan näitä kaikkia voisi tehdä vieläkin kaupunkiympäristössä, vaikka ne helposti mieltääkin maalaismaisemaan.

Kaupunkiviljely lepoa mielelle

Kaupunkiviljelyn saattaa joku ohittaa olankohautuksella, että "kaikenmaailman viherpiipertäjää maailmaan mahtuukin". Mietintään ihan pieni hetki, onko todella tämä meille niin tärkeä toiminta vain jotain turhanpäiväistä näpertelyä.

Uusvanhaa

Kaupungeissa viljely on löydetty uudelleen moneen kertaan. Viime vuosisadan alulta ihania tarinoita voi lukea  Marttaperinteen sivuilta. Samoin voi helposti nettiä selailemalla todeta ilmiön olevan yleismaailmallinen yhteiskuntaluokasta riippumatonta. Yhtä lailla Kiinassa tai Intiassa köyhyyden pakottamana kaupunkilaiset pyrkivät viljelemään itselleen ruokaa mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla, kuin Yhdysvalloissa arvostetuilla asuinalueilla, kuten Manhattanilla, kattopuutarhoissa tuotetaan hunajaa ja vihanneksia.

Rentoutumista ja lepoa

Mikä saa ihmiset näkemään tämän kaiken vaivan? Tässä kysymyksessä on itse asiassa jo yksi väittämä, joka pitäisi ensin miettiä. Onko puutarhurointi vaivaa? Itse aina totean palstanaapureille, että siinä vaiheessa, kun tämä homma alkaa tuntua liikaa työltä, se ei ole enää harrastus ja on aiheellista pohtia sen jatkamista. Harrastus ei ole vaiva eikä työ. Harrastus on keino palautua arjen rasituksista, vapaaehtoinen valinta ja itselle mieluista toimintaa.

Siispä takaisin kysymykseen eri tavalla muotoiltuna: Miksi vuodesta toiseen ihmiset jatkavat puutarhurointia ja löytävät sen vuosien saatossa aina uudelleen trendikkääksi toiminnaksi? Syitä ja perusteluja on varmasti monia. Kokoan alle omia motivaationi lähteitä ja palauttelen muutamia kuvia muistoista, joissa nämä kertomani asiat ovat näkyneet kirjoituksissani. 

Herkkuja yhdessä

Itselleni mullan kanssa touhuilu on ollut lapsesta asti mieluista. Olen aina kasvattanut jotain, joko purkissa sisällä tai ulkona tai maassa ulkona. Isommin koko touhu käynnistyi, sanoisinko "lähti lapasesta" toisen lapsen ruoka-aineallergioiden myötä. Koska mausteet aiheuttivat oireita, aloin kasvattaa omat yrtit. Ja koska pieni sato sitä sun tätä oli aina maistuvampaa kuin kaupasta ostettu, piti aina lisätä kasvualaa seuraavana vuonna. 

Ja lopulta löysin kaupungin vuokra-palstat, jotka mahdollistivat lopulta riittävän sadon perheelle. En tietenkään näin olisi tehnyt, jos en nauttisi jokaisesta hetkestä niin paljon. Oman suolansa harrastukseen tuovat ihanat apulaiset, jotka ahertavat palstalla kanssani.

Myös merkitystä luonnon monimuotoisuudelle

Erittäin tärkeä vaikutus puutarhoillamme on monille eliöille, sillä tuotantopeltojen koko kasvaa koko ajan. Piennaralueet vähenevät ja kasvatettavat kasvilajit yksipuolistuvat. Monilla eliöillä on vaikeuksia löytää enää sopivia elinympäristöjä pesäpaikkoineen ja ruoanlähteineen. Jotkin haittaeläimet pääsevät lisääntymään, koska luontaisia vihollisia puuttuu. Meidän puutarhat, niityt, kukkapenkit, hedelmäpuut, koristepajut, pensasaidat, kasvimaat, kompostit, risuläjät, kateviljelyt ja monet muut asiat palauttavat eliöille kadonneita elinalueita ja ruuanlähteitä.

Olemme myös tärkeitä vaikka touhuammekin omaksi iloksemme!

Olemme auttamassa omalta osaltamme uutisissa mainittua kuudennen sukupuuttoaallon hidastamista. Pieniä tekoja, suuria vaikutuksia.