11.4.2019

Sata vuotta sitten osattiin


Puutarhaneuvojia tarvittu jo toistasataa vuotta




Aihe on ajankohtainen nyt, mutta ei ensimmäistä kertaa eikä varmasti viimeistäkään kertaa. Marttaliiton Marttaperinne-sivuilla on mukaansa tempaavasti kerrottu neuvojien ohjanneen puutarhanhoidossa koteja jo 1900-luvun alussa, siis viime vuosituhannella. Ihan samalla tavalla silloin todettiin ihmisten olevan vähän uusavuttomia ja heille piti kädestä pitäen opettaa ruuan kasvatusta ja laittoa. Sivuilla todetaan 1900-luvun ensimmäisestä kymmenestä vuodesta, että "Kotitalousneuvonta painottui puutarhanhoitoon, säilöntään, ruuanlaittoon ja käsitöihin".


Nukkuisinko olkipatjalla? Tekisinkö itse perunajauhot?


Ylen Elävä arkisto-sivuston uumenista voi ihailla myös Marttojen tuotoksia, mukavia vanhoja dokumentteja. On todella hauskaa seurata ohjeistusta, että pyykkejä ei pidä keittää kypsiksi, miten tehdä olkipatja ja ohjeita moniin muihin arkiaskareihin, kuten esimerkiksi perunajauhon tekoon. Ihan tekisi mieli kokeilla moista jauhon valmistusta joskus.

Omavaraisuus ei ollut tosin silloin oma tietoinen valinta, vaan olosuhteiden pakottamaa sodan jälkeisen puutteen vuoksi. Ohjelmat ovat hyväntuulisia, ihan hyvä vaihtoehto monelle jokaviikkoiselle reality-sarjalle..... realityjä nämäkin omalta ajaltaan. Tunnelma vaan ihan erilainen, mieluisampi.


Tavallaan näitä kaikkia voisi tehdä vieläkin kaupunkiympäristössä, vaikka ne helposti mieltääkin maalaismaisemaan.

2 kommenttia:

  1. Katsoin tuon perunajauhon ja saippuan teon. Ihana tunnelma ja todellisia emäntiä touhussaan 😄 Pari päivää sitten juuri mietin pitäisikö liittyä Marttoihin, mutta se tuntuu jotenkin.. Nooh marttamaiselta 😃

    VastaaPoista
  2. Nimenomaan tunnelmaan minäkin ihastun aina noissa dokumenteissa. Yhteinen touhu on jotenkin niin luontevaa ja hauskaa. Heillä on muuten kyllä puutarhamartta-juttujakin ja tapahtumiin/koulutuksiin voi kyllä osallistua, vaikka ei olisi jäsenkään.

    VastaaPoista

Mukava kun kävit blogissani, kerro mitä ajatuksia se herätti sinulla