Näytetään tekstit, joissa on tunniste siili. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste siili. Näytä kaikki tekstit

21.5.2024

Tasapuolisuuden vuoksi rivitalo myös siileille

 Linturivari ollut jo monta vuotta

Opin koiraystävältä, eli koirien kautta tutuksi tulleelta ystävältä monta vuotta sitten, että varsinkin pikkuvarpuset osaavat pesiä lähekkäin olevissa pöntöissä. Silloin rakensimme ja asensimme talomme seinään linnuille rivitalon, joka on ollut ahkerassa majoituskäytössä joka vuosi. 

Tänä vuonna samainen ystävä laittoi alueemme Fb-ryhmään, että onko jollakin tarvetta siilirivitalolle, kun heiltä on siilit kadonneet. Mietimme hetken ja laitoimme viestin, että meille kyllä vielä yksi rivitalo mahtuisi vallan mainiosti. Tänään sitten teimme siirtokuljetuksen. Harvapa on rivitaloa kottikärryillä kuljettanut 😁.



Tiedämme, että lähistöllä on siilejä, sillä naapurimme ruokkii niitä myös kesäisin. Koiramme myös tuoksuttelee leikkimökin alustaa siihen malliin, että taitaa siilejä  tepastella. Toivottavasti ajoissa tuotu talvipesä houkuttelee talvehtijoita. Laitamme sinne pesätarvikkeita eli pehmikkeitä ja kuivikkeita. Alue pysyy aina kuivana, eli ei ole mahdollista kevättulvahäiriöt. Hopeakuusi myös suojaa varmaankin vähä kovimmilla pakkasilla.


Rivitalo on jykevää lautaa, eli kestää varmasti vuosia. Katto on hienosti vesitiivis huopakatto ja seinien alareunat on suojattu kosteudelta huopakattomateriaalilla. Sisällä on asianmukaisesti kaksi osastoa, kummassakin asunnossa, eli kaikki pitäisi olla kohdillaan. Nyt vain asukkeja odottelemaan.



Linturivitalo näyttää tältä. Vieressä on melko suuri kirsikkapuu, joka tarjoaa valtavasti hyönteisruokaa aivan pesän läheisyydessä. Samoin vieressä on kateviljellyt kasvimaat ja apupuutarhurin kukkapuutarha, eli hyönteistä löytyy myös maasta. Ehkä olosuhteet ovat olleet hyvät, sillä joka vuosi näissä on yleensä vähintään kolmessa pesässä asukkaat. Pihapiirissämme 30*30*30*30m2 tontillamme on nyt 14 pesää, eri linnuille mitoitettuna. Suuri asuntotarjonta lisää mahdollisuuksia erilaisiin asukkeihin. Tänä vuonna pesii ensimmäistä kertaa kirjosieppo. Aiemmin niitä on ollut vain pihassamme ruokailemassa.


22.5.2019

Kaupunkipuutarhurin onnen hetki: siili muuttanut leikkimökin alle

Valtava tuhina kuului leikkimökin viereltä





Kummastelin, että mikä ihme siellä touhuaa. Olen niin kovin monta vuotta odottanut, että meille muuttaisi siili (lähitaloissa niitä on ollut jo aiemmin) ja nyt näyttää vihdoin meillekin tulleen uusia asukkeja tontille.

Olen aikonut monena vuonna tehdä siiliä varten talvikotia (jäänyt toteuttamatta vielä), mutta onneksi olen samalla panostanut erilaisten luonnonmukaisten paikkojen säilyttämiseen. On ns. siivoamattomia nurkkia, joissa on luonnon materiaaleja kuivissa olosuhteissa. En kuitenkaan ollut edes ymmärtänyt, että leikkimökin alunen on varmastikin varsin mieluisa talvehtimispaikka. Suojaisa ympäristö, johon ei mene valumavesiä, tuuli ei tuiverra ja paljon kaikenlaista katemateriaalia pesätarpeiksi. Laitoin heti vesikupin. Toivottavasti saan vielä teille kuvankin hänestä. Mökillämme on ollut kauan aikaa sitten siiliä, mutta näin isoa, minkä näin äsken, en ole kyllä koskaan ennen nähnyt, ehkäpä hän on Siili Herra.

Naapurilta kuulin, että ovat monet vuodet ruokkineet siiliä silakoilla. Nyt tiedän mihin onkisaalissärjet pääsevät jatkossa. Eivät enää kompostiin vaan Siili Herralle ja perheelleen ateriaksi.

ps. Kalat olivat kiinnostuneempia meidän madoista kuin ongenkoukusta, mutta saatiin sentään pieni sintti siileille paloiteltavaksi. Nyt kävin ostamassa paremmat koukut, joista matoa ei noin vain imaistakaan ilman koukkuun tarttumista.