Näytetään tekstit, joissa on tunniste sitruuna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sitruuna. Näytä kaikki tekstit

13.3.2024

Persimoni kasvaa hurjaa vauhtia

 Kunpa en nyt saisi sitä hengiltä

Kastelun kanssa saa olla kieli keskellä suuta. Kasvi on vielä olemattomassa astiassa jossa ei ole pohjareikää. En ymmärrä, miksi sen tuollaiseen ylipäätään laitoin. Olin tosi ajattelematon. Taisin olla niin innoissani siemenestä, etten tullut pohtineeksi asiaa mitenkään loppuun asti.




Tästä kokemuksesta innostuneena taidan laittaa pari muutakin siementä hallitusti multiin. Aiemmin minulla on ollut tapana tyrkätä sitruunaa, appelsiinia, mandariinia ja vaikka mitä viherkasvien ruukkuihin. Joskus ne itävät. Tälläkin hetkellä kiinanruusun ja muratin kanssa kasvaa jokin sitrushedelmä, mutta en tiedä mikä. Sitruuna se ei ole, sillä minulle on kerrottu, että sitruunapuun lehdet tuoksuvat sitruunalle. Taimi on huonossa kunnossa, latva on saanut vetoa ikkunasta. Ruukku oli kesän auringossa ja sateessa. Unohdin sen luumupuun alle. Sateet uittivat koko ruukun ja luulin jo menettäneeni tämän kiinanruusutaimen. Sitkeästi jäi henkiin, kun leikkasin kaikki kuolleet varret pois. Tunnistatko sinä, mikä sitrus tämä on?





Eräässä puutarhaliikkeessä oli koristeappelsiinipuita ja osa niistä oli ruskeiksi kuivuneita. Pieniä koristeappelsiineja oli tippunut lattialle, josta niitä poimin muutaman. Siemeniä oli ihan valtavasti. Laitan nekin multaan. Onkohan koristeappelsiini syötävä?