Näytetään tekstit, joissa on tunniste tehdä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tehdä. Näytä kaikki tekstit

14.8.2024

Opin uuden kiiremuodon tänään töissä

 Onko sunkin kalenteri ollut täynnä meinaamista


Meillä on töissä kiva tapa kerääntyä yhdessä syömään. Saman pöydän ääressä on eri työtä tekeviä, eli keskusteluaiheet ovat niin sanotusti kaikkea maan ja taivaan väliltä. Tänään puhuttiin lomajutuista ja eräs työntekijä sanoi, että hänellä on ollut kalenteri täynnä meinaamista. Sellaistahan se monesti on. Suunnittelee ja pohtii asioita, joita aikoo tehdä, eli meinaa tehdä sitä ja tätä.


Tuoli on meinattu laittaa poltettavaksi.

Minun meinaamisia

Olen meinannut heittää mökin terassilta vanhan rikkinäisen rottinkituolin kiukaan pesään. Edelleen se nököttää terassilla. Ehkä meinaan korjata sen ensi kesänä. Olen meinannut korjata kukkamaat tänä kesänä, mutta ehdin korjata vain toisen. Siirtyy ensi kesään toisen meinaaminen. Olen meinannut jatkaa juoksuharrastustani, mutta se meinaaminen ei toivottavasti siirry enää kovin pitkälle. Voisin  luetella vaikka kuinka monta meinaamista, jotka ovat tehneet kesän kalenterista leikisti kiireisen. 


Meinattu ja tehty kukkapenkin lisäys.


Toteutuneita meinaamisia

Meinasin maalata mökin ja se valmistui sunnuntaina, kun sain vielä ovetkin maalattua. Myönnän, että tuli vähän kiire, kun saderintama vyöryi päälle. Maalausjälkeä korjaan sitten ensi keväänä aurinkoisina päivinä. Vähän pitää sutia listoihin valkoista ja täyttää pienemmällä sudilla pieniä koloja ja reuna-alueita. Pinnat on nyt kuitenkin suojattuna talveksi. 

Mökillä ei ole paljon kukkapenkkejä, sillä olen antanut niiden villiintyä luonnon kukilla. Keskellä pihaa on pieni penkki, johon olen saanut pelastettua lapsuuden "keisarin kruunut", ne sellaiset yksinkertaiset liljat. Nykyaikaisten kukinnot ovat valtavia ja kukinta on eri aikaan. Samaan penkkiin lisään nyt koko ajan jotain uutta. Tänä vuonna laitoin yllä olevassa kuvassa näkyviä sipulikukkia.


Meinattu ja kasvatettu herneet.


Meinasin kasvattaa pakkaseen herneitä. Osittain se on toteutunut, siis kasvattaminen, mutta pakkasesta en vielä tiedä. Kylvös viivästyi hurjasti ja mökkipenkissä on nyt ensimmäiset syötävät palot. Onhan se hauskaa syödä nyt uusia herneitä, kun varsinainen herneaika on jo ohi. Varsinainen hernemaa on naapurin pihassa ja siitä en ole varma, että miten sadon kanssa käy.