Näytetään tekstit, joissa on tunniste vappu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vappu. Näytä kaikki tekstit

30.1.2020

Ehkä paras tapa saada tekemään jotain on kieltää se.....

Vapuksi omia perunoita


Pakkohan se on kokeilla, niin hauskalta idealta tämä kuulostaa


Kotipuutarhurin perunaopas on idean ilmiantaja


ja toki hän kyllä kielsi, että älkää kokeiltu tätä kotona. No, sehän tuntuu melkein haasteelta, varsinkin tällaiselle uusia juttuja innokkaasti kokeilevalle puutarhuroijalle. Innostusta ei suinkaan vähennä se, että on itäneitä siemenperunoita tallessa. Niiden oli muutenkin tarkoitus mennä keväällä varhaisperunoiksi, mutta en tiennyt, että jopa talviperunoita voisi kasvattaa, tai ainakin yrittää kasvattaa.

Kausari, eli teoriassa lämmittämätön kasvihuone pääsee nyt kokeiluun mukaan. Sen pinta-alasta voin varata kahdelle perunalle sopivan alan, ja silti voin keväällä käynnistää lämmityksen hevoskalla tuttuun tapaan.


Vapuksi omia perunoita -projekti käynnistyi 26.1.2020


Teoriassa 8 viikon jälkeen on satoa, mutta en ole ihan niin optimistinen kasvukauden noudattavan normaalia kehitystä, vaan uskon siihen menevän pidempään. Hurjan hauskaa tämä kokeilu, sillä Kotipuutarhurin perunaopas on alan taitaja, hän tietää ihan kaiken mahdollisen perunasta, ja minä taasen ihan tavallinen tossuntallaaja peruna-asioissa.




Siinä ne nyt ovat, kaksi voimakkaasti itänyttä perunaa.




Päälle runsaasti viime vuonna käytössä ollutta multaa, kolminkertainen styrox-suojaus pakkasen varalta. Viikon päästä korjaan vielä vähän. Laitan kirkkaat muovit alimmaiseksi kaarituettuina, jotta kasvuvaiheessa saan valoa taimille ja kuitenkin pysyvät koko ajan suojattuina. Tämä riittänee nyt viikoksi, jotta maa ei pääse kylmenemään enempää. Lopuksi laitan sitten vielä pressun tiiviisti kaiken päälle, reunoista hyvin maahan kiinnittäen, jottei ilma pääse karkaamaan sisään tai ulos.