Kasvuvyöhyke II: Taajamapihassa kotitarveviljelijän kasvatuksista perheelle sekä Maaperä- ja ympäristötiedettä.
18.7.2019
Jotain papua tulee nälkiintyneistäkin taimista
Toivottavasti syksy on pitkä ja lämmin
Jotta nämä ehtivät tuottamaan vielä enemmänkin papuja.
Kompostikate on viherryttänyt jo huomattavasti taimia, eivätkä ne näytä enää lainkaan niin nälkiintyneiltä kuin ennen. Ihmeiden aika ei ole siis ohi.
Viktoriaanisista herneistä alkavat pavut pulleentua. Annan niiden tuleentua, jotta saadaan siemeniä ensi vuodelle enemmän.
Rautakautisistakin pavuisa alkaa jo pari palkoa muodostua.
17.7.2019
Latva-artisokka jopa rumempi kuin aiemmin
Mistä tiedän, onko tämä nyt ihan ok?
Kuten aiemmin kirjoitin, eikö oikeasti joku asiantuntija voisi tehdä kirjaa, jossa olisi kasveista selkeät kuvat eri kasvuvaiheista. Latva-artisokka on ihan kummallisen näköinen, milloin siihen alkaa satoa muodostua?
Tämä on suurin taimistani, muut ovat vähän pienempiä, joskin ihan yhtä rumia. Ettei vain olisi ollut vahingossa karrikkeen siemeniä pussisaa, höh.
16.7.2019
MItä olen oppinut tähän mennessä tänä kesänä?
Haastetta on riittänyt enemmän kuin ennen
Säässä on aiemminkin ollut monenmoista ponnistusta, joten tänä vuonna erilaista on ollut erityisesti monet jutut omassa toiminnassani. Pitää siis katsoa peiliin, kun pohtii mikä menee pieleen tai siis että miksi menee pieleen.... Niitä pieleen menneitä asioita on jo tiedossa sen kummempaa pohtimatta.
1) Katetta ei ole ollut riittävästi, vaan osa maista on ollut mulloksella.
2) Palstalla jyrsittiin pohja ennen kylvöä.
2) Palstalla jyrsittiin pohja ennen kylvöä.
3) Harso ei ollut käytössä kylvöjen jälkeen kaikkialla.palstalla
Kolme kovaa kohtaa, jotka ovat uskoakseni olleet perimmäisimmät syyt, että tulos on huonompi kuin koskaan.
Tämä tarkoittaa minulle henkilökohtaisesti, että olen entistä vakuuttuneempi hehkuttamieni viljelymenetelmien puolesta. Työtä on ollut tänä vuonna enemmän ja tulos on silti ollut huonompi, ei siis mitenkään kannatettavaa muutosta toiminnassa.
Jatkossa pysyn visusti vakaasti oikeiksi uskomissani viljelymenetelmissä ja toivon saavani riittävästi katetta käyttööni ensi vuonna.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)