Apua, hukkasin kuningattaren

 Eikä ole mikään vitsi

Mehiläiset "juttelevat" eli siirtävät mettä toisilleen, kunnes se on sopivaa laitettavaksi kennoihin ja kertovat kukkien sijainnista.

Mehiläishoidon peruskurssi

Mehiläishoitokurssini Lepaalla jatkui taas viime lauantaina. Aamun teoriaosuuden jälkeen menimme jälleen pesille toteuttamaan oppimaamme. Päivän tärkein oppi oli, miten vähentää parveiluhalukkuutta ja muutenkin taas opettelimme tunnistamaan pesän rakenteista ja mehiläisten touhuja.

Pesän tutkiskeluun kuuluu aina tarkistaa, että onko "poikastuotantoa" eli sikiöintiä. Avosikiöt ovat uusia ja peittosikiöt pidemmälle kehittyneitä. Jos on sikiöintiä, voi olla varma, että kuningatar on pesässä. Silti kuningatar on syytä löytää, ettei epähuomiossa kehiä nostellessa tule kadottaneeksi sitä. Opettelimme pyydystämään kuningattaren sellaiseen pieneen klipsijuttuun. Kurssikaveri yritti ottaa kuvaa ja siinä sitten kääntelin ja vääntelin klipsiä, jolloin tulin puristaneeni leuat auki ja kuningatarpoloinen tippui. Todellakin tippui, sillä tässä vaiheessa ne ovat liian pulskia lentämään. Jos parvi lähtee parveilemaan eli uuden pesän hakuun, ne laihduttavat kuningatarta sen verran, että se jaksaa lentää. Vähän hassun kuuloista, eikö totta?

Vangittu kuningatar, jonka pudotin. Onneksi löytyi. Ylemmässä kuvassa näkyy vihreä värimerkintä.

Siitepölyn väri vaihtelee

Siitepölyä jalkavasuissa. 

Joillakin mehiläisillä, ei osunut kuvaan, oli kirkkaan keltaista siitepölyä. Opettaja kertoi, että se on voikukan siitepölyä ja että hunaja maistuu silloin villasukalta. Meillä oli edellisellä kerralla hunajamaistiaiset ja siinä huomasi, että ihmiset tykkäävät ihan eri asioista. Ne hunajat, jotka olivat monen mielestä tunkkaisia villasukan makuisia, oli minun mielestäni parhaita. Ehkä pidän siis villasukan mausta, mene ja tiedä. En ole sukkia kyllä koskaan maistanut, eli en tiedä, miltä ne maistuvat.

Kuningatarkennoja, ihan vain varmuuden vuoksi

Pesässä rakennetaan aina myös hätäkuningatarkennoja, eli jos kuningatar menehtyy, on aina kennot valmiina uuden kuningattaren kasvattamiseen. Kuhnurikennot ovat isoreikäisiä, pulleita rakennelmia ja kuningatarkennot jollain tapaa suippoja pitkänomaisia rakennelmia.

Kuningatarkenno

Avosikiö, peittosikiö, kuhnuerikenno

Rikkoutunut kuhnurikenno.

Kennorakennelmaa.

Paljon puuhaa ja monta työntekijää.

Avosikiö, eli tuo valkoinen kennossa ja vieressä peittosikiö, eli keltaisella kannella oleva.

Hurmaavia ahkeroitsijoita.

Tärkeitä uutisia kerrottavana.

Paljon kavereita kyydissä

Jostain syystä mehiläisiä kertyy aina minuun kaikkein eniten. Olenko makea tyyppi? :)

Pesän tutkiskelua.

Kehiä nostellaan ja kaavitaan kuhnurikennorakenteet pois.

Tarkkana pitää olla koko ajan.

Itse en pysty ottamaan puhelimellani kuvia, kun hanskat eivät toimi kosketusnäytössä. Kaikki nyt julkaistut kuvat ovat kurssikaverini Teemun.  Parveiluhalukkuuden estämisessä on ydin siinä, että mehiläisten pitää tuntea olevansa riittävän väljästi. Tänä vuonna on ollut kai vähän enemmän haasteita, koska leudon talven jäljiltä oli paljon selvinnyttä populaatiota, mutta kylmä kevät on estänyt normaalit lentotoimet ja pesässä alkaa olla tunkua.

Milloinkahan saan oman pesän?

Muutamalla kurssilaisella on jo omat pesät, yksi tilasi kurssipäivän aikana omansa. Meillä ei pesiä ole vielä, pitää opetella ensin vähän enemmän, ennen kuin rohkaistun. Toisaalta, kotipihaan taajamassa ei edes voisi pesää laittaa ja yksi puutarha, josta kysyin pesäpaikkaa, oli jo ostanut pölytyspalvelua toiselta tarhaajalta.

Kuhnurit turhakkeitako?

Kuhnureilla ei ole muuta tehtävää, kuin parittelulento. Ne ovat selkeästi suurempia kuin muut mehiläiset. Kuningattaren peräpää taasen on pidempi ja suipompi kuin muilla. Kuningatar tosin kyllä merkitään värillä, jotta sen löytää helpommin. Joka vuodella on oma värinsä, joten värikoodin perusteella tietää, miten monta vuotta vanha se on.

Kuhnurit kasvavat myös erimuotoisissa kennoissa. Niitä yritetään kasvattaa ihan tarkoituksella, vaikka kuhnureilla ei tavallaan ole tehtävää. Ne ovat nimittäin varroapunkin suosiossa. Varroapunkki on mehiläispesän haittaeläin ja kun kasvattaa kuhnureita, punkit menevät niiden kennoihin. Kennot leikataan pois ja punkit poistuvat samalla. Kätevää, eikö totta?

Kuhnurit ovat nykyään hittiruokaa, kun ovat punasilmävaiheessa. Paistetaan kuulemma paistinpannulla. Ilmeisesti melkoisen työn takana, koska toukat pitää jotenkin noukkia kennoista yksitellen.

Kyl on harjaa piikkeihin katsominen

 Itse tehty harja haaveissa?

Juuresharja bambuharjaksella. Tulee heti käyttöön.

Olen monesti miettinyt, että miten harjat mahdetaan ihan oikeasti tehdä. Somessa tuli vastaan taitokeskuksen harjakurssi ja ilmoitin itseni ja poikani mukaan. Saimme valita monesta eri mallista haluamamme harjamallin. Kuten melkein aina, meillä on ihan eri ajatukset, mitä teemme. Minä tein pari pientä harjaa ja poikani kaksi lakaisuharjaa  ulkokäyttöön. Välitöinä teimme parit pienet sudit.

Kurssi oli kolmen kerran kurssi, eli kaksi harjaa ehti tehdä hyvin. Nyt jäi semmoinen kipinä päälle, että aiomme tilata netistä lisää harja-aineita tehdä puuosat itse. 

Katuharjat bambuharjaksella, menevät säilytykseen vielä.

Naudankarvaa ja keinokuitua, harjan käyttötarkoitus vielä avoin.

Välityönä minisudit. 

Välityönä eri kokoisia suteja.

Sidonnassa oli eri työvaiheita. Piti suunnitella harjasten paikat, sidontajärjestys, porata kahdet reijät, sitoa harjakset. Reikien poraamisen jälkeen hiottiin santapaperilla röpöt pois ja käsiteltiin haluamillamme aineilla. 

Sotkuista touhua, kun niput eivät pysyneet kasassa.

Lakaisuharjan piikkien esivalmistelua, jotta saman paksuisia nippuja kaikki.

Juuresharjaan tuli värillinen saunavaha.

Saunavaha.

Parafiiniöljy tummensi kivasti puun.

Pintakäsittelyä vailla.

Lakaisuharjassa erilaiset reijitykset.

Röpöt hiotaan pois santapaperilla.

Ensimmäiset reijät porattu.

Juuresharjan sidontasuunnitelma, jota en noudattanutkaan.

Reikien suunnittelumalli ja poratut reijät.

Kevätmarkkinoilla

 Aamulla satoi vettä, rakeita ja räntää

Kovan tuuli ei suosinut katoksen laittamista.

Ei tuntunut ihan ykkösvaihtoehdolta sään puolesta, että ihmiset lähtisivät innokkaina markkinoille. Itse mietin, että mitä oikein laittaa päällensä, että tarkenee seistä monta tuntia näin koleassa säässä.

Kevätmarkkinat olivat Noormarkussa Taatan Tuvalla. Se on pieni pihapiiri, 1904 rakennetun työväentalon miljöö. Nykyään talo on yksityisomistuksessa ja vuokrataan juhliin ja  yksityistapahtumiin. 

Meillä tuli lähdössä kiire ja tietenkin osa tavaroista jäi kotiin, kuinkas muutenkaan. Tämä oli pitkästä aikaa ensimmäinen tapahtumalähtö ja ei ollut taas ihan rutiinina muistissa. Nyt on täydennetty muistettavien asioiden listaus, jotta ensi kerralla onnistuisi paremmin. Pitää myös teettää kunnon kyltit, sillä muutoin ihmisten on ilmeisesti vähän epämukavaa pysähtyä, kun ei tiedä, mihin pysähtyy.

Myynnissä piti olla soijaa, maissia, okraa, sitruuna- ja pesusienikurkkua, mutta tänä vuonna menetin taimeni pakkaselle. Niskavamman vuoksi ei ole pieni kasvihuone hevoskalämmityksessä ja lämpimien päivien en ollut ajan tasalla ja huomannut ennustetta yöpakkasesta.

Loppujen lopuksi markkinoilla kävi ihan kivasti väkeä, vaikka järjestäjätaho kyllä sanoi, että normaalisti on portilla koko ajan tulossa ja menossa väkeä ja sisätiloissa ei mahdu oikein kulkemaan, mutta nyt oli hyvin tilaa. Maa-artisokan mukulat tekivät hyvin kauppansa, joten ensi syksynä on taas useassa uudessa paikassa myöhään kukkivia maa-artisokkia pörriäisten iloksi.

Ihmisten kanssa on aina kiva keskustella, varsinkin jos aiheena on kompostointi, biojäte ja maan kasvukunto. Mukavia kohtaamisia ja toivottavasti uusia lukijoitakin blogiin.