Näytetään tekstit, joissa on tunniste mehiläispesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mehiläispesä. Näytä kaikki tekstit

10.3.2026

Johdanto mehiläishoidon juttusarjaan – matkani kurssilta pesän perustamiseen

Aloitan uuden juttusarjan mehiläishoidon peruskurssista ja omasta matkasta kohti ensimmäistä pesää. Pilkon kokemukseni pieniin, helposti luettaviin osiin – luvassa on oivalluksia, käytännön vinkkejä ja tarinoita kurssipäivien kulisseista.


Viisi kurssipäivää, jotka muuttivat kaiken

Kuvapankissani odottaa valtava määrä mehiläishoidon kuvia ja muistiinpanoja viime vuoden Mehiläishoidon peruskurssilta sekä syksyn emomehiläismaidon kosmetiikkakurssilta. Vuoden takainen niskavamma ja sitä seurannut leikkaus veivät voimat niin, että moni ihana asia jäi kirjoittamatta blogiin – mutta nyt on aika korjata se.

Sen sijaan että tekisin yhden jättimäisen romaanin, pilkon kokemukseni pienempiin, helposti luettaviin juttupaketteihin. Näin pääset mukaan kurssipäivien tunnelmaan pala kerrallaan, ja voin samalla kertoa siitä, mitä opin mehiläisistä, pesän hoidosta ja omista oivalluksistani.


Lähikuva mehiläispesän tutkimisesta; selässäni suuri joukko mehiläisiä, kun muiden suojavaatteissa ei näy juurikaan. Tilanne on rauhallinen ja humoristinen.
Tutkimme pesää rauhassa, ja jostain syystä iso mehiläisjoukko päätti pitää torikokouksen juuri minun selässäni. Muilla ei ollut juurikaan ylimääräisiä matkustajia – ilmeisesti olin päivän “makein” kohde, vaikka hajusteita en käytä. Ehkä mehiläiset vain tunnistavat hyvän tyypin.

Miten kaikki alkoi?

Lähdin Lepaalle HAMI:n Mehiläishoidon peruskurssille lähes nollatiedoilla. Tiesin mehiläisistä lähinnä sen, että ne ovat kauniita, tärkeitä pölyttäjiä ja että perheemme kuluttaa hunajaa enemmän kuin kehtaan myöntää.

Matka Porista Lepaalle on 2,5 tuntia, ja minulla on aina sama rituaali: pysähdyn aamiaiselle siihen yhteen huoltoasemaan, jossa on hotellitasoinen aamiainen 9,50 eurolla. En saa syötyä heti herättyäni, joten tämä pysähdys on pelastus – muuten olisin nälkäinen jo ennen lounasta.

Kurssipäivät olivat intensiivisiä. Teoriaa, käytännön harjoituksia, keskusteluja ja oivalluksia. Ryhmä oli ihanan kirjava: mukana oli jopa alakoululainen, joka oli jo lukenut mehiläiskirjoja enemmän kuin moni aikuinen. Hän toi päiviin valtavasti iloa ja uteliaisuutta.


Lähikuva emomehiläiskennosta, joka poistetaan pesästä parveilun estämiseksi.
Lähikuva emomehiläiskennosta, joka poistetaan, jotta pesään ei synny kilpailevaa emoa ja parveilua. Tällä kertaa mehiläiset eivät kerääntyneet kuvaan – ehkä ne olivat edelleen selkäni “torikokouksessa”.


Muutamasta kurssikerrasta olen jo kirjoittanut, niihin pääset näistä linkeistä.

Mehiläisistä yleisesti

Hukkasin emon


Miksi en vielä viime vuonna ottanut omaa pesää?

Kurssi oli hyödyllinen ja inspiroiva, mutta en silti uskaltanut ottaa omaa pesää. Moni muu uskalsi. Tänä vuonna menen kurssille uudestaan apupuutarhurini kanssa – ja nyt otamme pesän.

Pesä tulee mökille, ei kaupunkiin. Vaikka mehiläispesiä on katoilla ja kaupunkipuutarhoissa, en halua säikäyttää lapsiperhe-naapureita. Ehkä myöhemmin, kun lapset ovat isompia.


Lähikuva kahdesta mehiläisestä kennorakenteen päällä; kennoissa näkyy kirkasta tuoretta hunajaa ja mehiläiset ovat lähekkäin kuin keskustelemassa.
Kaksi mehiläistä juttelemassa tuoreiden kennokennojen päällä – hunaja kiiltää kirkkaana ja työ jatkuu saumattomana yhteistyönä. Näillä kahdella oli selvästi tärkeä palaveri meneillään, ja tällä kertaa he eivät pitäneet kokousta selässäni.

Mehiläishoito ei ole vain hunajaa ja kukkia

Pesillä pitää käydä säännöllisesti, vähintään 9 päivän välein. On tarkistettava:

  • onko uutta sukupolvea tulossa

  • onko pesässä ahdasta ja parveilun riski

  • tarvitsevatko mehiläiset lisäruokaa

  • onko emokennoja, jotka pitää poistaa

  • täyttyvätkö kehät ja tarvitaanko uusia kerroksia

Hyvänä hunajavuotena pesätorni voi olla yllättävän korkea. Onneksi apupuutarhurini on pitkä ja vahva – itse olen vahva, mutta pituutta ei ole siunaantunut.

Mehiläishoitoon tarvitaan myös melkoinen määrä tarvikkeita: puku, savutin, pesät, kehät, pohjukevahat, varroatorjunta, linko… lista on pitkä, mutta innostus vielä pidempi.



29.5.2025

Apua, hukkasin kuningattaren

 Eikä ole mikään vitsi

Mehiläiset "juttelevat" eli siirtävät mettä toisilleen, kunnes se on sopivaa laitettavaksi kennoihin ja kertovat kukkien sijainnista.


Mehiläishoidon peruskurssi


Mehiläishoitokurssini Lepaalla jatkui taas viime lauantaina. Aamun teoriaosuuden jälkeen menimme jälleen pesille toteuttamaan oppimaamme. Päivän tärkein oppi oli, miten vähentää parveiluhalukkuutta ja muutenkin taas opettelimme tunnistamaan pesän rakenteista ja mehiläisten touhuja.

Pesän tutkiskeluun kuuluu aina tarkistaa, että onko "poikastuotantoa" eli sikiöintiä. Avosikiöt ovat uusia ja peittosikiöt pidemmälle kehittyneitä. Jos on sikiöintiä, voi olla varma, että kuningatar on pesässä. Silti kuningatar on syytä löytää, ettei epähuomiossa kehiä nostellessa tule kadottaneeksi sitä. Opettelimme pyydystämään kuningattaren sellaiseen pieneen klipsijuttuun. Kurssikaveri yritti ottaa kuvaa ja siinä sitten kääntelin ja vääntelin klipsiä, jolloin tulin puristaneeni leuat auki ja kuningatarpoloinen tippui. Todellakin tippui, sillä tässä vaiheessa ne ovat liian pulskia lentämään. Jos parvi lähtee parveilemaan eli uuden pesän hakuun, ne laihduttavat kuningatarta sen verran, että se jaksaa lentää. Vähän hassun kuuloista, eikö totta?





Vangittu kuningatar, jonka pudotin. Onneksi löytyi. Ylemmässä kuvassa näkyy vihreä värimerkintä.


Siitepölyn väri vaihtelee


Siitepölyä jalkavasuissa. 

Joillakin mehiläisillä, ei osunut kuvaan, oli kirkkaan keltaista siitepölyä. Opettaja kertoi, että se on voikukan siitepölyä ja että hunaja maistuu silloin villasukalta. Meillä oli edellisellä kerralla hunajamaistiaiset ja siinä huomasi, että ihmiset tykkäävät ihan eri asioista. Ne hunajat, jotka olivat monen mielestä tunkkaisia villasukan makuisia, oli minun mielestäni parhaita. Ehkä pidän siis villasukan mausta, mene ja tiedä. En ole sukkia kyllä koskaan maistanut, eli en tiedä, miltä ne maistuvat.

Kuningatarkennoja, ihan vain varmuuden vuoksi


Pesässä rakennetaan aina myös hätäkuningatarkennoja, eli jos kuningatar menehtyy, on aina kennot valmiina uuden kuningattaren kasvattamiseen. Kuhnurikennot ovat isoreikäisiä, pulleita rakennelmia ja kuningatarkennot jollain tapaa suippoja pitkänomaisia rakennelmia.

Kuningatarkenno

Avosikiö, peittosikiö, kuhnuerikenno


Rikkoutunut kuhnurikenno.

Kennorakennelmaa.


Paljon puuhaa ja monta työntekijää.




Avosikiö, eli tuo valkoinen kennossa ja vieressä peittosikiö, eli keltaisella kannella oleva.


Hurmaavia ahkeroitsijoita.


Tärkeitä uutisia kerrottavana.

Paljon kavereita kyydissä


Jostain syystä mehiläisiä kertyy aina minuun kaikkein eniten. Olenko makea tyyppi? :)

Pesän tutkiskelua.

Kehiä nostellaan ja kaavitaan kuhnurikennorakenteet pois.

Tarkkana pitää olla koko ajan.


Itse en pysty ottamaan puhelimellani kuvia, kun hanskat eivät toimi kosketusnäytössä. Kaikki nyt julkaistut kuvat ovat kurssikaverini Teemun.  Parveiluhalukkuuden estämisessä on ydin siinä, että mehiläisten pitää tuntea olevansa riittävän väljästi. Tänä vuonna on ollut kai vähän enemmän haasteita, koska leudon talven jäljiltä oli paljon selvinnyttä populaatiota, mutta kylmä kevät on estänyt normaalit lentotoimet ja pesässä alkaa olla tunkua.

Milloinkahan saan oman pesän?


Muutamalla kurssilaisella on jo omat pesät, yksi tilasi kurssipäivän aikana omansa. Meillä ei pesiä ole vielä, pitää opetella ensin vähän enemmän, ennen kuin rohkaistun. Toisaalta, kotipihaan taajamassa ei edes voisi pesää laittaa ja yksi puutarha, josta kysyin pesäpaikkaa, oli jo ostanut pölytyspalvelua toiselta tarhaajalta.

Kuhnurit turhakkeitako?

Kuhnureilla ei ole muuta tehtävää, kuin parittelulento. Ne ovat selkeästi suurempia kuin muut mehiläiset. Kuningattaren peräpää taasen on pidempi ja suipompi kuin muilla. Kuningatar tosin kyllä merkitään värillä, jotta sen löytää helpommin. Joka vuodella on oma värinsä, joten värikoodin perusteella tietää, miten monta vuotta vanha se on.

Kuhnurit kasvavat myös erimuotoisissa kennoissa. Niitä yritetään kasvattaa ihan tarkoituksella, vaikka kuhnureilla ei tavallaan ole tehtävää. Ne ovat nimittäin varroapunkin suosiossa. Varroapunkki on mehiläispesän haittaeläin ja kun kasvattaa kuhnureita, punkit menevät niiden kennoihin. Kennot leikataan pois ja punkit poistuvat samalla. Kätevää, eikö totta?

Kuhnurit ovat nykyään hittiruokaa, kun ovat punasilmävaiheessa. Paistetaan kuulemma paistinpannulla. Ilmeisesti melkoisen työn takana, koska toukat pitää jotenkin noukkia kennoista yksitellen.


21.1.2019

Hunajan maun ja suutuntuman salaisuus What drives the taste and mouthfeel of honey

Viime kesänä Shopshiresta (Wales) mukana tullut matkatuliainen, hunajakenno,  on nyt lopuillaan.

Maku on silkkinen, ei niin makea kuin mihin kotimaisissa hunajissa olen tottunut. Pitääkö lähteä reissuun uudelleen? (Nyt muistuikin mieleeni, että pitänyt muuten postata teille ihania puutarhajuttuja sieltä, laitanpa korvantaakse, jotta muistan tehdä sen.)

The real honeycomb from Shopshire in Wales is almost eaten now. I am wondering how to get a new one? Should I travel to Wales again? How about an apiary in my own garden? The taste and mouthfeel of this honey is silky, not too sweet and sticky. (btw. I will post some gardening tips from Wales later.)



Mistä ero johtuu? Vaikka ostaisi kotimaista juoksevaa hunajaa pullossa, sen koostumus ei ole sama kuin tästä suoraan mehiläisvahakennosta lusikoidussa hunajassa. Osaisiko joku kertoa, johtuuko ero jostain käsittelystä?

Ehkä jonain päivänä hoidan ihka omaa mehiläispesää. Se parantaisi oman palstani satoa ja muillekin palstalaisille olisi hyötyä siitä.

What drives the difference in taste and mouthfeel? If I compared the taste of this Wales honey with a Finnish liquid one, there is a huge difference in sweetness. Why?

Maybe, someday, I will have an own apiary in my garden. The bees would increase also the yields.