Näytetään tekstit, joissa on tunniste amaryllis. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste amaryllis. Näytä kaikki tekstit

30.5.2023

Sisäviidakko siirtyi ulkoruokintaan

 Viherkasvini kesähtivät pihalla

Jos joku kerran voi talvehtia... niin kai sitten on olemassa myös sana kesähtiä. Kaikki viherkasvini nyt siis joka tapauksessa viettävät aikansa pihalla aina kesäkaudet. Siihen on monia syitä. Saan pestyä ikkunat ja tehtyä suursiivouksen sisällä, kasveista tulee hyvinvoivia, marraskaktukset kukkivat tauotta lokakuusta huhtikuuhun, sade huolehtii kastelusta ja linnut syövät mahdolliset öttiäiset.

Toivottavasti banaanit kasvavat nyt pituutta. En tiedä, voiko niistä koskaan saada satoa, mutta kiva olisi saada niistä isot "puut" sisälle. Tässä kuvia joistakin. Sää oli kivan pilvinen ja sade alkoi juuri sopivasti, kun olimme saaneet siirron valmiiksi. Talven tomut huuhtoutuivat heti pois.







Huomaat varmaan, että joka purkissa on useampaa kuin yhtä kasvia. Olen havainnut, että sekaistutukset voivat paljon paremmin. Kahvia en saanut viihtymään, ennen kuin istutin sen tuoksuvan lohikäärmepuun kanssa samaan ruukkuun. Amaryllikset viihtyvät hyvin marraskaktuksen kanssa samassa ruukussa. Rönsyliljaa, murattia ja juorua laitan ihan joka paikkaan. Niitä on helppo karsia, jos alkavat viihtyä liian hyvin. Eivät estä vieruskasvien kasvua silti. Ne pitävät ruukun pienilmaston kivan kosteana ja kasvit voivat paremmin.

 

1.5.2019

Kevään kukkaloistoa?

Sipuli siellä toinen täällä...


En malta heittää joulun amarylliksia koskaan roskiin joulun jälkeen, vaan tuikkaan niitä sisäkukkien ruukkuihin. Unohtuvat monesti, joskus kuolevat, joskus yllättävät, kuten tällä kerralla huonearalian ruukussa kasvaneet edellisvuoden amaryllikset. Käsi osoittamassa mittakaavaa, eli sekä amarylliksen kukka että huonearalin lehti ovat molemmat varsin kookkaita. Ruukut kasveillani ovat niin isoja, ettei voi siirtää kuvausta varten ja kasveja paljon, joten en saanut sellaista kuvaa, jossa kasvit näkyisivät kokonaan, toinen kasvi menee aina eteen, jos otan kuvan kauempaa.