Näytetään tekstit, joissa on tunniste bataatti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bataatti. Näytä kaikki tekstit

18.4.2024

Paljonko voi mennä yhdessä asiassa pieleen?

 No ihan kaikki näemmä

Ennen koronaa kävimme briteissä kirjakaupassa ja selasin mielenkiintoista kirjaa No-Waste Kitchen Gardening. En jostain syystä kuitenkaan ostanut sitä. Nyt löysin kirjastosta saman kirjan suomennettuna nimellä Naattijan opas. Kirjassa neuvotaan, miten monesta tavanomaisesta biojätteeseen laitettavasti naatista voikin oikeasti kasvattaa lisää ruokaa.


Muistatko, kun bataatin kasvatukseni meni aivan pieleen. Tein sille, netistä löytämäni ohjeen mukaisesti, kylmäkäsittelyn. No, trooppisena kasvina se ei tosiaankaan mitään kylmäkäsittelyjä tarvitse, vaan sehän paheni. Nyt luettuani kirjaa, huomaan, että en tuntenut bataattia todellakaan riittävästi.



Yksi tärkeä asia on ymmärtää perunan ja bataatin ero. Vaikka molemmat kasvavat maan alla rönsyinä, ne eivät ole samanlaisia. Perunoissa on monta itusilmua aina yhdessä perunassa ja jokaisesta itusilmusta voi kasvattaa uuden kasvin. Perunan voi siis paloitella. Bataatti ei toimi näin, sillä siinä on ns. yläpää ja alapää. Alapäähän tulee juuret ja yläpäästä varret. Tätä en todellakaan tiennyt aiemmin. Minä laitoin sen kyljelleen silloin multaan. Nyt on uusi bataatti vedessä juurtumassa. Kirjassa kyllä varoitettiin, että tavallisissa bataateissa voi olla käytetty itämisenestoa  ja että olisi pitänyt huomata siksi ostaa luomubataatti. Odotellaan tätä nyt hetki ja uusi yritys sitten luomulla, jos tämäkään ei onnistu.



Kirjassa opetetaan, että bataattia voi alkaa kasvattaa avokadosta tutulla tavalla. Laitetaan veteen osittain, 5-8 senttiä jätetään veden pinnalle. Kun bataatti alkaa kasvattaa juuria ja yläosaan pieniä  ituja, voi näitä ituvarsia napsia ja laittaa juurtumaan pistokkaina. Kun pistokkaisiin on kasvanut juuret, ne voi istuttaa multaan. Kasvatus on siis kolmivaiheinen. Oma haasteensa on tunnistaa, kumpi on yläpää ja kumpi alapää. Suipompi on kuulemma yleensä juuriosaa, eli nyt on tämä littanampi pää ylhäällä. "Ans kattoo kui käy!", kuten porilaisittain asia ilmaistaan.



19.2.2024

Bataatti paheni

 Joskus (=aika usein) netistä löytynyt ohje on ihan väärä


Monessa muussa asiassa osaan olla varpaisillani ja tarkistaa ja varmistaa ohjetta monesta eri paikasta, mutta tällä kertaa en tarkistellut. Olisi kannattanut. Onneksi tämä on vain harrastus ja kyse yhdestä bataatista, niin ei aiheuta mitään sen suurempaa harmia.


Ohje neuvoi laittamaan bataatin kylmäkäsittelyyn ja siksi laitoin sen jääkaappiin kosteaan perliittiin. Bataatti oli pehmentynyt ja vetelä, kun otin sen pois. Silloin jo mietin, että taisi mennä jotain pieleen. Kuitenkin päätin jatkaa kokeilua ja laitoin bataatin multaan. Ei siitä mitään hyvää seurannut, vaan muutamassa päivässä bataattiin oli ilmestynyt hometta. Siispä joutaa kompostiin multineen päivineen.

Olisihan (ehkä) se pitänyt ihan maalaisjärjelläkin ymmärtää, että koska on kyse trooppisesta kasvista, ei kovin kylmää siedä. Nyt kun tämän luin Leena Luodon neuvomana hänen @Puutarhan parhaaksi Facebook-ryhmästä, niin loogiseltahan se kuulostaa. Jälkiviisaus on aina helppoa.

No, minä nyt kuitenkin virheeni tein ja pitää aloittaa uudelleen. Välttämättä satoa ei ehdi tulla, mutta lukemani perusteella bataatin voi ottaa sitten vaikka ihan vaan viherkasviksi tai pitää maanpeittokasvina. Samapa tuo, uusien asioiden kokeilu on tässä motiivina ja innostajana.