Näytetään tekstit, joissa on tunniste kylmäkäsittely. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kylmäkäsittely. Näytä kaikki tekstit

9.3.2024

Persimonin siemen yllätti

 Kylmäkäsittely ohjeen mukaan ja kylvö




Meillä syödään persimoneja todella paljon silloin, kun niiden hinta on kohtuullinen. Kaikki eivät ehkä tiedä, että liian raakana syötynä sen hedelmäliha tarttuu kitalakeen. Toisaalta, en pidä siitä enää sellaisena pehmeän kypsänä, vaan välimuoto on mielestäni paras. Samaa tai ainakin melkein sama on sharon ja kaki. En itse tiedä, kumpi tämä oikeasti oli, sharon ja persimon. Minulle ne ovat ns. samanlaisia.

Hedelmä on lähes aina siemenetön. Tänä keväänä ainakin somen perusteella siemeniä on kuitenkin ollut varsin monessa hedelmässä. Minullakin oli tasan yksi siemen, eli onnistumisen mahdollisuudet eivät olleet kovin suuret, tai ainakaan onnistumisen odotukset eivät olleet kovin korkealla. Joillakin siemen on ollut pullea, minulla lähinnä laiha manteli. Ihan lituskainen siemen ei yleensä ole kehittynyt kunnolla, eikä idä. Tämän yhden siemenen laitoin jääkaappiin kylmäkäsittelyyn ja kylvin ohjeen mukaan. 

Meillä on lattialämmitys vessassa ja laitan usein kylvökset sinne itämään. Lämmin nopeuttaa itämistä. No, varsin usein käy niin, että unohdan rasiat, sillä en näe kaapin alle, jossa kylvökset aina ovat. Niin kävi tälläkin kerralla, kun ei ollut muita samaan aikaan itämässä. Olin siis  unohtanut koko kylvön vessan lattialle kaapin alle. Onneksi selasin postausluonnoksia ja siellä oli muistutus persimonista. Ryntäsin äkkiä katsomaan tilannetta ja voi ihmettä, siemen oli itänyt. Jos en olisi nyt mennyt ottamaan sitä pois, olisin menettänyt taimen. Se oli jo aivan lyyhistymäisillään päällä olevan muovin takia. "Niska" on ihan taitoksissa, mutta eiköhän se oikene nyt kun pääsi valoon.

Laitoin taimen välittömästi olohuoneen ikkunalle ja pituutta tuli pari senttiä tosi nopeasti lisää, vaikka niska onkin vielä koukussa. Ei sitä kasvua kyllä tuosta kuvasta ihan erota.


Kylmäkäsittelyn ohjeen otin netistä persimonin siemeniä myyvän sivuston käsittelyohjeista. Onneksi tämä ohje toimi, kun bataatti-ohje oli väärä. Nyt kun tätä kirjoitusta varten etsin kyseistä ohjetta linkittääkseni siihen, niin en löydä sitä enää. Hämärästi muistan, että olisi ollut Plantagenin sivulla, mutta ehkä se on poistettu, jos ei ole siemeniäkään enää. Onneksi kirjoitin tiedot pakasterasian kanteen. Laitoin siemenen jääkaappiin märkään perliittiin 2.12.2023 ja otin pois 27.1. Ohjeessa oli, että kylmäkäsittely on 6-8 viikkoa. Eli pidin täydet 8 viikkoa.




Wikimediasta  löysin kuvan itse kasvista tai oikeammin puusta. Ei taida ihan tuollainen satomäärä tulla sisäkasvina.









19.2.2024

Bataatti paheni

 Joskus (=aika usein) netistä löytynyt ohje on ihan väärä


Monessa muussa asiassa osaan olla varpaisillani ja tarkistaa ja varmistaa ohjetta monesta eri paikasta, mutta tällä kertaa en tarkistellut. Olisi kannattanut. Onneksi tämä on vain harrastus ja kyse yhdestä bataatista, niin ei aiheuta mitään sen suurempaa harmia.


Ohje neuvoi laittamaan bataatin kylmäkäsittelyyn ja siksi laitoin sen jääkaappiin kosteaan perliittiin. Bataatti oli pehmentynyt ja vetelä, kun otin sen pois. Silloin jo mietin, että taisi mennä jotain pieleen. Kuitenkin päätin jatkaa kokeilua ja laitoin bataatin multaan. Ei siitä mitään hyvää seurannut, vaan muutamassa päivässä bataattiin oli ilmestynyt hometta. Siispä joutaa kompostiin multineen päivineen.

Olisihan (ehkä) se pitänyt ihan maalaisjärjelläkin ymmärtää, että koska on kyse trooppisesta kasvista, ei kovin kylmää siedä. Nyt kun tämän luin Leena Luodon neuvomana hänen @Puutarhan parhaaksi Facebook-ryhmästä, niin loogiseltahan se kuulostaa. Jälkiviisaus on aina helppoa.

No, minä nyt kuitenkin virheeni tein ja pitää aloittaa uudelleen. Välttämättä satoa ei ehdi tulla, mutta lukemani perusteella bataatin voi ottaa sitten vaikka ihan vaan viherkasviksi tai pitää maanpeittokasvina. Samapa tuo, uusien asioiden kokeilu on tässä motiivina ja innostajana.