Näytetään tekstit, joissa on tunniste biomassa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste biomassa. Näytä kaikki tekstit

17.3.2024

Miltä näyttää kompostimassa 7 viikon ikäisenä?

 Lämpökompostorissa prosessi on todella tehokas



Olen kertonut, että käytössäni on itse tehtyjä kompostoreita kaksi, joista kumpikin on 270 litraa. Toinen on uusille biojätteille täyttöä varten, toisessa massa muhii, eikä uutta biojätettä laiteta sekaan. Aiemmin varastoin muhitetut massat tuhannen litran säkeissä, mutta se oli hankalaa. Säkin suuaukko on laakea ja leviää, kun massaa laittaa sisään. Säkki on ruma, siitä on hanka talikoida kompostia, koska piikit rikkovat säkin, sitä ei saanut liikuteltua, siinä sade kasteli massan ja se jäätyi kovaksi talven aikana. Tässä vain muutamia säkin haittoja luetellakseni. Nyt minulla on kaksi muovista kompostia, molemmat 330 litraa. Nyt saan varastoitua muhitetun massan todella kätevästi.



Tein sinulle taulukon nykyisten biojätteiden kierrosta, kun 3.3. siirrettiin kompostorista toiseen. Joulukuiset jäiset biojätteet laitettiin 17.12. ja nyt ne siirtyivät säilytykseen. Niistä en merkinnyt ylös päivämäärää, jolloin lämpö nousi 60 asteeseen. Noista tammikuista sen sijaan laitoin tiedon muistiin. Hygienisoitumislämpöön ne nousivat 7.2. eli kolme viikkoa täytöstä. 3.3. ne siirtyivät täytöstä muhitukseen ja otin niistä kuvan. Näet, miten ne ovat kompostoituneet jo täysin tunnistamattomiksi. Nyt talvella kierto on hitaampi, kun on tullut vähemmän kompostoitavaa, vaikka on naapuritkin apuna. Kunhan puutarhakausi alkaa, tulee massaa enemmän ja kierto nopeutuu.


Tässä tammikuiset jääbiot, jotka siirrettiin täyttökompostorista muhitukseen. Lämpö oli seuraavana päivänä noussut jo yli 50 asteeseen, eli vaikka on jo näin valmista, niin vieläkin sieltä löytyy mikrobeille syötävää ja lämmöntuotto on voimakasta. Seosaineena on käytetty sekä polttomoottorilla tehtyä omaa haketta, että hamsterin häkistä tullutta hamppukuiviketta. Biojäteastian pohjalla on aina mahdollisia valumanesteitä keräämässä pellettejä, ne kaadetaan kompostiin, kun ovat imeneet nesteitä.



Yllä oleva massa näyttää tältä seuraavana päivänä. Lämpökin jo taas noussut 55 asteeseen.



Illalla lämpö on jo 60 astetta.


Kahden päivän päästä lämpö lähes 70 astetta.


Lämpö nousi 70 asteeseen, siitä en huomannut ottaa kuvaa. Nyt kuitenkin ajattelin, että seuraan kämpökäyrää pidempään. 5 päivän päästä lämpö vähän alle 70 astetta.


Lämpö 66 astetta 6 päivän päästä.


7 päivän päästä lämpö sama.







Naapurit keräävät biojätteensä tynnyreihin, jotka noudan aina nokkakärryillä. Kummallakin yhteiskompostoijanaapurilla on samanlainen tynnyri. Ne täyttyvät eri aikaan, eli toisesta haen useammin tyhjennykseen.



Maassa oleva sotkun näköinen on hamppua, jota käytän liukkauden torjuntaan kompostin edessä olevalla jäällä. 

Tämän verran sain nyt uutta biomassa täyttökompostiin. Ei näytä paljolta, mutta on siinä kolme tuollaista sinistä tynnyrillistä ja päällä itse tehtyä haketta. Massaa on riittävästi, eli lämpö alkaa nousta nopeasti. Jos täyttää pieniä määriä usein, lämpötila ei ryöpsähdä samalla tavalla kuin tässä minulla. Kompostiahan ei tarvitse, eikä oikeastaan edes saa pestä tyhjennysten välillä. Mikrobit tekevät kaiken työn ja siksi on ihan nurinkurista, että haluaisi pestä mikrobit pois aina välillä.





Mukavia kompostointihetkiä sinulle.