Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvu. Näytä kaikki tekstit

19.5.2023

Perunat ja vadelma nauttivat sateesta ja auringosta

 Maa kaipasi jo vettä

ja samoin perunat. Taimien lehdet kasvoivat ja oikenivat, kun saivat vettä. Sipulitkin heräsivät eri tavalla eloon.


Siikliä tulossa, toivottavasti juhannuksena saisi ensimmäiset maistiaiset. Jännä havaita, miten lehdet suoristuvat, kun taimi saa vettä. Vaikka perinteisesti sanotaan, että peruna ei tarvitse vettä ennen kuin kattilassa, on mielestäni uudemmissa ohjeissa kastelunkin tarve myönnetty ja havaittu.




Vadelmien sidonta poikkitukiin on valtavan kätevää näillä muovisilla klipseillä. Sidonta on nopeaa ja sadon antaneiden varsien poisotto myös kätevää, koska klipsin avaus on myös nopeaa. Aiemmin käytin kaikenlaisia naruvirityksiä ja niistä tuli aina lisätyötä ja harmia varsia haketettaessa.

22.7.2019

Kotiviinirypäleet pullistuvat ja terttuja on paljon


Mitenköhän näitä kuuluu nyt hoitaa?


Köynnös tekee rypäleitä ensimmäistä kertaa. En ole edes joutunut koskaan leikkaamaan tainta, sillä sen kasvu on ollut jokseenkin huonoa. Olin luullut sen jo kuolleen ja keväällä yllätyin kovasti, kun huomasin sen voimakkaan kasvun. Nyt pullistuvat tertut sekä niiden lukumäärä ovat todella suuri ilo.

Pitääkin nyt vähän opiskella, että miten tainta kuuluu tämän jälkeen hoitaa. Tuenta ja leikkaaminen ovat ihan tuntematon taito. Toki, jos sinulla on asiasta kokemusa ja tietoa, niin vinkkaapa kommenteissa. Olisin todella iloinen neuvoistasi.