Onneksi on kaaliverkko!

 Sato olisi varmaan jo menetetty muutoin

Olin luvannut antaa ystävälleni vielä lehtikaaleja, ne olivat odottamassa terassilla kuunliljojen kanssa. Aioin kastella ne, mutta eivät ne tarvinneet enää vettä. Kaikki oli syöty ihan lehtiruoteja myöten. Yllä olevassa kuvassa oleva lehti oli ainut jäljellä oleva ja siellä se tuholainen oli herkuttelemassa.

Viiden metrin päässä on vanha kukkapenkki talojen välissä, jossa toisella puolella on maitohorsmaa, kuunliljaa ja lehtikaalia, toisella puolella puna-apilaa, kuunliljaa ja lehtikaalia. Kummassakaan penkissä ei ole (kop-kop-kop puuta) vielä tuholaisia, vaikka niissä ei ole suojauksia. Lehtikaalit ovat niissä lähinnä penkin täytteenä, mutta saattaa niistä tulla satoakin. Varsinaiset satokaalit, eli ne parsakaalit, lehtikaalit, kukkakaalit, palmukaali ja lehtikaali ovat verkolla suojattuna, onneksi. Harmittaisi ihan hirmuisesti, jos ne menisi pieleen nyt, kun muuten satokausi näyttää tosi hyvältä runsaiden satojen ja lämmön ansiosta.

Tämä on siitä puna-apila-penkistä ja ihan hyvissä voimissa. Nyt vain harmittaa, että ei ole enää taimia annettavaksi ystävälleni. En edes tullut ajatelleeksi, että lehtikaali menisi tässä vaiheessa ötököille, sillä aiemmin on vain ihan kylvövaiheessa ollut ne sellaiset pienet tuholaiset ongelmana, kirpat tai mitkälie.

Niitty ja luonnonkasvit valtasivat nopeasti nurmikon

Karussa maassa muutos tapahtui itsestään

Mökillä maa on hyvin kivistä. Käytännössä se tarkoittaa, että nurmikko ei ole koskaan näyttänyt hyvinvoivalta. Leikkaaminen on ollut silti välttämätöntä, jos on halunnut sen tyypillisen siistin ja hoidetun vaikutelman. Näin on toimittu kymmeniä vuosia. Ajatukset ja ymmärrys asioista on kuitenkin muuttunut ja kaksi kesää sitten päätin toimia toisin. Leikkaaminen rajoitettiin vain kulkureiteille. Maan köyhdyttämistä ei tarvinnut tehdä, sillä maa oli kivistä, karua ja kuivaa jo muutenkin. Hassua, miten valkoapilaakin ilmestyi, mitä ei aiemmin ollut juurikaan näkynyt.

Pörriäisten määrä moninkertaistui. Vaikka luulisi maalla olleen jo ennenkin kaikenlaisia hyönteisiä, pihapiirissä niiden määrän lisääntymisen huomasi koko perhe. Samaan aikaan lisätyt linnunpöntöt ovat tuoneet oman iloisen lisän pesivine asukkeineen.

Luonnonkasveissa on mielestäni hienoa niiden moninaiset pienet yksityiskohdat ja eri kehitysvaiheiden erot. Jalostetut kukat ovat jotenkin ehkä yksinkertaisempia, liekö sitten jalostettu "kaikki turha" pois.

Iloinen sekamelska, kun katsoo nopeasti, mutta tarkemmassa tarkastelussa löytää vaikka minkälaista kukkijaa.

Eikö tämä olekin kuin suoraan kukkakaupan kimpusta? Halvemmalla ja hoitamatta. Mökkinaapurimme on aivan valtavan taitava kimpuntekijä. En tiedä mitä taikatemppuja hän kukilleen tekee, mutta suuret sidotut luonnonkukkakimput myös kestävät vaasissa.

Samaan aikaan mielestäni ruma ja kaunis. Vähän kuin olisi kehityshäiriö kukassa, mutta oikeasti jotenkin sympaattinen alaspäin osoittavine terälehtineen ja resupekkaisella yleisvaikutelmalla.

Mikä on sinun lempikasvisi luonnossa?