Niitty mielessä?

 Onnistuu joskus sattumalta ja joskus ei edes paljolla työllä

Tuollaiset kokemukseni ovat niityn perustamisesta. Niitty on suomalaisessa ympäristössä ravinneköyhää, vähän kuivaakin aluetta. Sellaisen rakentaminen ei olekaan ihan yksinkertaista, jos lähtötilanne on pitkään viljelyksessä ollut runsasravinteinen paikka.

Siitä on jo tosi monta vuotta, kun ensimmäisen kerran laitoin niittykukkaseoksen maahan. Alusta, eli vanha nurmikko, ei tosiaankaan ollut niittykelpoista, mutta siihen aikaan en ollut vielä yhtään perehtynyt aiheeseen. Lopputuloksena oli, että muutama kasvi kasvoi ja suurin osa ei. Onneksi luonto on melko sopeutuvaista ja kun vain jättää aluetta hoitamatta, tulee luonto kyllä siihen vieraaksi.

Vähitellen luonnonkukkia on tullut nurmikolle. Leikkurilla aina kierretään nämä. Kierrettävä alue kasvaa ja niitä tulee lisää koko ajan.

Näin on käynyt ainakin minulla. Lajikirjo ei ole kovin suuri ravinteikkaassa maassa, mutta kyllä meidän luonnonkasveissa on sellaisiakin, jotka pärjäävät. Nurmikollamme on nyt varsinkin virnaa. Se kukkii kauniisti keltaisena koko kesän ja pitkälle syksyyn. Koska en leikkaa niitä lainkaan, on talven jälkeen alue aika ruman näköinen. Virnan varret ovat aika vankkaa tekoa ja maa on lumenpainamana ihan täynnä varsia. Eipä se haittaa, sillä kyllä uusi kasvu ne peittää.

Mökillämme on ollut monta vuotta valtavat nurmialueet, koska äitini piti sellaisesta. Maa on kuitenkin tosi kivistä ja kuivaa, eli nurmikko ei ole koskaan sellaista tiheää tummanvihreää, vaan lähinnä huonosti kasvavaa, paikoittain palanutta kasvustoa. Seassa on aina sen verran kasvaneita osia, että on "pakko" leikata, jottei ole epäsiisti.

Olen päästänyt nämä alueet nyt villiintymään niityiksi. Leikkaan ruohonleikkurilla vain käytävät, joita pitkin kuljetaan. On hauska seurata kasvien vaihtumista vuodesta toiseen. Koska lyhyeksi leikattuna maa kuivui, on muutosta tapahtunut myös ihan kasvuolosuhteissa. Korkeampi kasvusto pitää maanpinnan kosteampana, eikä tuuli pääse kuivattamaan sitä myöskään. Tapahtuu muutoksia, jotka kiihdyttävät muutosta edelleen. Osassa nurmikkoa on valtavat vuohenputkikasvustot ja haavanvesakko. Osassa nurmikko on tänä vuonna voikukkaa, mitä ei ole ollut vielä kertaakaan. Mielenkiinnolla seuraan, mitä muutoksia tapahtuu tämän jälkeen. Viime vuonna oli aivan valtavasti kissankelloja. Tänä vuonna näkyy olevan poikkeuksellisen paljon voikukkia. Luin eräästä someryhmästä, että moni muukin on tehnyt saman havainnon: voikukkien määrä on tänä vuonna suurempi kuin aiemmin.

Nyt olen lukenut niityistä vähän enemmän. Erityisen kiinnostava on Tiehallinnon Tie- ja liikennetekniikan julkaisu 12/1999 eli vuodelta 1999 oleva selvitys. En olisi uskonut, että 25 vuotta sitten on selvitetty, miten tieluiskiin saadaan niitty. Käytiin muuten keskustelu perheessä ja me olimme sitä mieltä, että se on tieLIUSKA ei -LUISKA. No mutta asiaan, taitanut selvitys jäädä jonkun työpöydälle, kun niittyjä ei ole paljonkaan näkynyt tieliuskaluiskissa, enemmänkin leikattavaa nurmikkoa, lupiineja ja pensaita. Vuonna 1999 selvityksen motiivina oli määrärahojen pienentyminen hoitotöistä. Ei siis mitään uutta taivaan alla, rahat pienenevät jatkuvasti. Uutta on sen sijaan se, että nykyään niittyjä lisätään, jotta hyönteisillä olisi paremmat elinolot, linnuilla pesimispaikkoja ja luonnon monimuotoisuus lisääntyisi. Eri syyt, samat ratkaisut. Olen usein sanonut, että puutarhassa mikään ei vaadi niin paljon työtä, kuin leikattava nurmikko. Paljon vähemmällä pääsee tekemällä kasvimaan ja kaikkein helpoimmalla jättämällä nurmikko luonnontilaiseksi ja antamalla luonnon valita kasvit.

Nurmikko on usein ulkomaista alkuperää ja sekin on tärkeä asia huomioitavaksi. 

Juksaa rikkakasvejasi

 ja helpota kitkentätyötäsi

Keväällä kannattaa vähän jekuttaa rikkakasveja. Sinulla on nimittäin kaksi keinoa, joita kasveilla ei ole, nimittäin ennakointi ja suunnitelmallisuus. 

Tuumaustauko on aina paikallaan.

Mitä pitää tehdä?

Keväällä kannattaa houkutella rikkakasvit kasvamaan ennen kuin sinä aiot kylvää tai istuttaa taimia. Ihan tosi, tämä on paljon parempi keino, kuin yrittää päästä rikkaruohoista eroon viikkojen kitkennällä. Laita harso tai muovi maan päälle. Aurinko teholämmittää kasvualustan ja innostaa rikkaruohojen siemenet itämään ja juolavehnän sekä muut juurilevintäiset kasvamaan. Nyt seuraa se paras juttu! Sinä pääset haraamaan ja kitkemään nämä innokkaat kasvajat.

Mitä järkeä tässä on?

Kun juolavehnässä on enintään 3 lehteä, se on käyttänyt juuren kasvuvoimaa, mutta ei ole vielä pystynyt siirtämään auringosta voimaa juureen. Nyt kun heiluriharalla katkaiset kaikki juolavehnät, joutuu se kasvattamaan pelkällä juurivoimalla taas uudet varret. Jälleen katkaiset heiluriharalla juolavehnät, ohdakkeet yms. ja tässä vaiheessa juuri on jo menettänyt tosi paljon voimaa talven jäljiltä. Jokaisella harauskerralla lähtee myös siemenestä itäneet. Kun et sekoita pintaa syvemmältä, vähenee itävät siemenet hurjasti ja maasi puhdistuu. Kun otat tällaisen maan kasvimaakäyttöön, pääset paljon helpommalla tästä eteenpäin.

Mikälie juurilevintäinen katteesta napsittuna.

Entä tästä eteenpäin?

Jos nyt tämän jälkeen jyrsimellä, lapiolla tai millä tahansa työvälineellä sekoitat maan, pilaat ihan kaiken. Siemeniä nousee valtavasti pintaan ja joudut aloittamaan kaiken alusta. Sen sijaan, jos laitat katetta maan päälle, loputkin siemenet jäävät sen alle, eikä pienestä siemenestä riitä kasvuvoimaa niin paljon, että varsi ylettyisi katteen päälle. Jos maahan jäi vielä elinkelpoisia juolavehnän juuria, kate harhauttaa ja houkuttelee kasvattamaan juurta hyvin lähelle pintaa. Sinä hyödyt tästä, sillä katteen alla juuri ei ole paljon mitään maassa kiinni ja pystyt vetämään kaikki loput kasvavat juolavehnät ilman työkaluja, pelkin sormin kokonaisina juurakkoina. Montaa juolavehnää tai ohdaketta ei tämän jälkeen enää kasva. Helppoa kuin heinän teko!

Ohdake katteessa

Kateviljelyn helppous näkyy näistä kuvista

 Juuret nousevat ehjinä helposti

Rikkaruohojen kitkennässä ei tarvita työkaluja. Maan kuohkeus ja katteen vaikutus juuriston kasvutapaan vaikuttaa siten, että kasvi ei joudu haaroittamaan juurtaan moneen suuntaan. Palstoillani oli aluksi erittäin paha ohdakeongelma. Muita rikkakasveja ei paljonkaan mahtunut mukaan. Katteiden avulla ohdakkeesta pääsee eroon. Kitkentä pitää tehdä siinä vaiheessa, kun kasvi on sen varren vahvistunut, että maan päällinen varsi ei mene poikki, kun siitä vetää. Sormilla kannattaa ottaa kiinni ihan tyvestä. Nostamista ei saa tehdä yhtäkkisellä nykäisyllä, vaan hallitulla sitkeällä vetämisellä. Ensimmäisenä vuonna juuret ovat vielä jonkin verran tiukassa ja katkeamisia tapahtuu, mutta mitä kauemmin kateviljelyä ja muokkaamatta viljelyä on tehnyt, sitä helpommin juuret irtoavat ja sitä vähemmän on kitkettävääkään. Kun juuret saa kokonaisina, uutta kasvua ei synny. Ja jos sattuu juuri katkeamaan, ei se ole katastrofi. Uusi kasvu kitketään ennen kuin kasvi on ehtinyt vahvistaa juuren elinvoimaa yhteyttämällä. Juolavehnällä tähän on helposti sanottu heti; kun on enintään 4 kasvulehtiä. Tätä oikeaa kitkentähetkeä kutsutaan kompensaatiopisteeksi.

Juolavehnää tai ylipäätään mitään pitkää maajuurta kasvattavaa rikkaruohoa ei missään nimessä kannata alkaa repimään keskellä kesää. Maa on yleensä sen verran kuivaa ja satoa on laajalti kasvamassa, eli kitkentä on hoidettava silloin nimenomaan kompensaatiopiste-ajatuksella. Paras hetki on sen sijaan syksyllä sadonkorjuun jälkeen, kun ei enää vahingoita satokasveja ja maakin on yleensä sateiden jäljiltä kohtalaisen märkää, eli juuret irtoavat vielä helpommin. Maata kannattaa kevittää talikolla ja edetä juolavehnän juuren mukaisesti. Lopulta saa nostettua pitkän juuren, eikä maahan jää palasia tuottamaan uutta kasvustoa. Tällä tekniikalla olen saanut kasvimaan juolavehnävapaaksi, eikä työmäärä ollut iso. Parina vuonna kuin tämän tekee huolellisesti ja ne vähäiset uudet taimet keväällä nyppäsee ennen kuin on 4 lehteä, juuri näivettyy ravinteettomaksi, eikä uutta kasvustoa enää synny.

Tässä palstan alkuajalta, kun ensimmäisen kerran alettiin vanhaa pellonpohjaa raivaamaan meidän käyttöömme. Silloinkaan en tuonut palstalta mitään pois, vaan kaikki rikkaruohomassa kompostoitiin suurissa säkeissä mullaksi. 

Niitty ja luonnonkasvit valtasivat nopeasti nurmikon

Karussa maassa muutos tapahtui itsestään

Mökillä maa on hyvin kivistä. Käytännössä se tarkoittaa, että nurmikko ei ole koskaan näyttänyt hyvinvoivalta. Leikkaaminen on ollut silti välttämätöntä, jos on halunnut sen tyypillisen siistin ja hoidetun vaikutelman. Näin on toimittu kymmeniä vuosia. Ajatukset ja ymmärrys asioista on kuitenkin muuttunut ja kaksi kesää sitten päätin toimia toisin. Leikkaaminen rajoitettiin vain kulkureiteille. Maan köyhdyttämistä ei tarvinnut tehdä, sillä maa oli kivistä, karua ja kuivaa jo muutenkin. Hassua, miten valkoapilaakin ilmestyi, mitä ei aiemmin ollut juurikaan näkynyt.

Pörriäisten määrä moninkertaistui. Vaikka luulisi maalla olleen jo ennenkin kaikenlaisia hyönteisiä, pihapiirissä niiden määrän lisääntymisen huomasi koko perhe. Samaan aikaan lisätyt linnunpöntöt ovat tuoneet oman iloisen lisän pesivine asukkeineen.

Luonnonkasveissa on mielestäni hienoa niiden moninaiset pienet yksityiskohdat ja eri kehitysvaiheiden erot. Jalostetut kukat ovat jotenkin ehkä yksinkertaisempia, liekö sitten jalostettu "kaikki turha" pois.

Iloinen sekamelska, kun katsoo nopeasti, mutta tarkemmassa tarkastelussa löytää vaikka minkälaista kukkijaa.

Eikö tämä olekin kuin suoraan kukkakaupan kimpusta? Halvemmalla ja hoitamatta. Mökkinaapurimme on aivan valtavan taitava kimpuntekijä. En tiedä mitä taikatemppuja hän kukilleen tekee, mutta suuret sidotut luonnonkukkakimput myös kestävät vaasissa.

Samaan aikaan mielestäni ruma ja kaunis. Vähän kuin olisi kehityshäiriö kukassa, mutta oikeasti jotenkin sympaattinen alaspäin osoittavine terälehtineen ja resupekkaisella yleisvaikutelmalla.

Mikä on sinun lempikasvisi luonnossa?

Uuden alan raivauksen jatkoa

Eilen oli mitä ihanin kesäinen syysilma tehdä sadonkorjuuta ja uudisalan raivausta. Koivut saivat kyytiä ja kasvusto leikkattiin niin lyhyeksi kuin keräävällä leikkurilla pystyi terää rikkomatta. Leikkuutähteen laitoin paksuksi kerrokseksi mulloksella olevalle alueelle talteen.

Lyhyttä on. Seuraavana päivänä aurinko oli vielä "kivasti polttanut" eli auttanut rikkojen näivettämisessä. Juurien voima joutuu koetukselle kun vielä puskee ensi viikolla aurinkoisina päivinä uutta vartta. Keväällä onkin sitten paljon helpompi kuluttaa viimeisetkin voiman rippeet juurista ja päästä rikoista eroon nopeammin.

Puiden rangat karsittuna odottamassa kuljetusta pois alueelta. Jos syksyn lämpöä vielä riittää, jyrsitään maa ja peitetään pressulla talveksi. Auttaa keväällä paljon, kun rikat eivät saa heti ensimmäisiä auringonsäteitä käyttöönsä.

Keväällä otan pressua pois siten, että tiedän ehtiväni joko leikkaamaan kasvun tai jyrsimään uudelleen riittävän aikaisin. Juolavehnä pitää torjua, kun siinä on enintään 4 lehteä. Silloin juuren voimaa ei ole vielä kertynyt lisää, vaan kasvi on käyttänyt kasvuunsa juurien voimaa.

Ohdakkeiden ja juolavehnän yhteistorjunta on hieman hankalampaa. Ohdake pitäisi torjua kun se on 15-10 cm pitkä. Jos sen torjuu aiemmin, on riskinä, että taimesta tulee tiheä puska. Siitäkin on kyllä kokemusta. Jyrsittäessä sen voi kyllä torjua pienenäkin, se joutuu joka tapauksessa kasvamaan pienestä juurisilpusta ja kuluttamaan juuren voimia.

Nämä oksat pääsevät hyönteishotelliin asujaimistoja tarjoamaan.

Kuivan kevään kasvua ja uuden kasvualan lähtötilanne

Vajaalla vedellä kasvaa, mutta vain pienesti. Kevät on ollut kovin kuiva ja maan vesivarannot eivät ole riittäneet härkäpapujen varren kasvattamiseen. Lämpö on innoittanut ne kuitenkin kukkimaan runsain mitoin. 20 cm varret monine kukkineen näyttävät jopa huvittavilta.

Linnut ovat etsineet syötävää katteen alta märästä maasta ja tuloksena on sekametelisoppa kaatuneine sipulinvarsineen.

Herneet, kuvan oikeassa etureunassa, ovat ihan terhakoita kuivuudesta huolimatta. Samoin niiden vasemmalla puolella oleva auringonkukka, joka on itänyt edellisvuoden kukinnosta tippuneesta siemenestä. Varsi on tässäkin jäänyt lyhyeksi. Viime vuonna pituutta oli kaksi metriä.

Toivottavasti tämä pieni kurpitsan taimi ehtii kasvaa isoksi syksyyn mennessä.

Uuden kasvualan raivauksen lähtötilanne: heinää, pieniä ja suuria koivuja, ohdaketta ja ties mitä rikkakasvia kasvaa todella tiheänä kasvuksena. Tästäkin saadaan varmasti mehevä maa. Kirjoittelen ja laitan kuvia teille matkanvarrelta.

Ihmisten välinpitämättömyys on kyllä käsittämätöntä. Tämä roskaläjä pitää ensin siirtää asianmukaiseen paikkaan, ennen kuin voi aloittaa viljelytoimia tai edes valmistelevia toimia.