Pajusta hiilikyniä – helppo ja yllättävän palkitseva kokeilu

Ensikosketus hiilikyniin ja mehiläisyhteys

Omia hiilikyniä on yllättävän helppo tehdä. Kuulemani mukaan parhaat tulevat pajusta, enkä kyllä voi olla asiasta eri mieltä. Käymälläni kurssilla, jossa valmistetaan mehiläispesän tuotteista pula-ajan juttuja, oli yhtenä tuotteena hiilikynät. Mehiläisiin ne liittyivät sillä tavoin, että kynät käsiteltiin lopuksi mehiläisvahalla.

Kun asiaa miettii tarkemmin, pajuthan ovat keväällä erittäin tärkeitä pölyttäjille. Siinäpä toinenkin luonteva mehiläiskytkös hiilikynien valmistukseen.

Pajun valmistelu: kuorinta ja kuivaus

Pajut kuuluisi kuivata ensin, mutta en tiennyt sitä ajoissa. Pajut pitää kuitenkin kuoria, joten pyysin apupuutarhurin apua. Kuorinta sujui hyvin, vaikka oksat olivatkin paksumpia kuin muilla kurssilaisilla.

Hiiletysmenetelmät: rehukeitin, hiiligrilli ja biohiilen logiikka

Kurssilla hiiletystä tehtiin kahdella välineellä: rehukeittimellä ja hiiligrillillä. Rehukeittimen lämmöt olivat riittävät, mutta hiiligrillissä emme saaneet hiiliä palamaan tarpeeksi. Omat pajuni olivat hiiligrillissä ja kaiken lisäksi paljon paksumpia kuin muilla, joten hiiletys jäi kesken. Hiiletys tarkoittaa tässä samaa menetelmää, jolla tehdään biohiiltä.

Pajujen pakkaaminen hiiletystä varten

Hiiletystä tehtiin parilla eri tavalla. – Toiset laittoivat pajut metalliseen säilyketölkkiin, johon tehtiin grillifoliosta kansi ja pohjaan reikiä. – Omani kiedottiin yksittäisinä paksusti folioon ja niihin tehtiin pari reikää. Pakkaukset laitettiin sen jälkeen foliovuokiin.

Kotona kiedoin foliovuoat vielä tiukkaan rullaan ja varmistin ne metallilangalla, etteivät ne päässeet taipumaan takassa.

Hiilikynät saivat lopuksi mehiläisvahakäsittelyn. Sulatin vanhan mehiläisvahakynttilän ja annoin vahan imeytyä kyniin rauhassa.

Lopputulos: samettinen piirustusjälki – ja pieni virhe

Hiiletin omat pajuni loppuun kotona takassa. Tuli todella hyvät. Piirustustuntuma oli todella samettinen ja hiilikynä liukui paperilla kauniisti.

Lopuksi sulatin vanhan mehiläisvahakynttilän ja imeytin vahan kyniin. Se oli ehkä virhe, sillä sen jälkeen tuntuma ei ollut enää niin samettinen ja piirustusjälki ei ollut yhtä tumma. Kokemus kuitenkin opetti paljon – ja seuraavat hiilikynät teen jo viisaampana.

Jäljelle jääneen vahan imeytin munakennoihin. Niistä tulee loistavia sytykkeitä takkaan.

Kevättouhut puutarhassa – kompostointia, haketusta ja kasvihuoneen herättelyä

Pensasaitaa, haketusta ja uusia puutarhanaapureita

Kevätpäivän projektina aloitettiin pensasaidan kaato. Aita on vielä pystyssä, mutta työ on hyvällä alulla ja pihalla on jo tekemisen tunnelma.

 Kevät tulee ja sen mukana kaikki ihanat puutarhatouhut. Tänään päästiin kaatamaan naapurin pensasaitaa ja hakettamaan – tai siis päästiin siihen asti, kunnes haketin rikkoutui ja työ jäi kesken. Onneksi saimme kuitenkin kaiken leikattua ja siivottua, ja pihasta tuli tosi kiva kevätkuntoon. Samalla tutustuimme uusiin ihmisiin ja juttelin haravointijätteiden kompostoinnista, ihan vain mustissa jätesäkeissä. Säkit olivat jo matkalla kaatopaikalle, mutta toivottavasti ottivat neuvosta vaarin. Sanoin, että jos eivät itse halua tehdä niistä multaa, niin voivat siirtää säkit minun puolelleni – upotan ne kyllä kukkapenkkeihin ja kompostoin.

Päivän haketusurakka pysähtyi, kun hakettimen moottorin osa rikkoutui kesken työn. Onneksi ehdimme silti pitkälle ennen hajoamista.

Aidan alle jäänyt maa oli paljas, ilman nurmikkoa tai muuta kasvustoa. Kylvin siihen niittykukkasiemensekoitusta, mutta siemenet riittivät vain puoleen väliin. Käyn myöhemmin kylvämässä loppuosaan pellavaa. Pellavan siemeniä minulla on vielä paljon, mutta jostain syystä en löytänyt niitä tänään varastosta. Ehtiihän niitä myöhemminkin kylvää, kevätkylvöille on vielä hyvin aikaa.

Pensasaita on nyt kaadettu ja edessä näkyy haketustyömaa sekä kasat risuja odottamassa jatkokäsittelyä. Kevään puutarhatyöt etenevät vaihe kerrallaan.

Kasvihuoneen keväthuoltoa, kompostin kääntöä ja hakkeen lisäämistä

Kasvihuoneen maa oli talven jäljiltä todella kuiva. Tyhjensin melkein koko kuutiotankin sinne jo edellispäivänä ja laitan loputkin, jotta saan maan kunnolla märäksi ennen kevään istutuksia. Rakastan sitä tuoksua, kun kasvihuone alkaa lämmetä ja kostea multa höyryää kevätauringossa. Jätin puutarhapumpun kytkettynä kuutiotankkiin ja tein sille styrox-laatikosta pakkassuojan.

Kuutiotankki oli vielä yli puolillaan vettä, jonka tyhjensin kasvihuoneen kuivaan maahan kevään istutuksia varten.

Tein puutarhapumpulle styrox-laatikosta pakkassuojan, jotta vesi kulkee keväällä ilman jäätymisriskiä.

Kevään kylvökset eivät ole vielä itäneet. Ne ovat kasvihuoneessa styrox-laatikoissa, kannellisina ja moninkertaisen harson harsotunnelin suojassa. Muhituskomposti tyhjennettiin kasvimaan pintaan ja täyttökomposti siirrettiin muhituskompostiin. Kasvimaan päälle laitettiin samalla harso lämmittämään maata, sillä päädyssä viime syksynä istutetut valkosipulit olivat jo nousseet pintaan. Kompostin lämmöt nousevat aina hurjasti käännön jälkeen – hyvä juttu, sillä massa hygienisoituu ja muuttuu rikkaruoho- ja tautivapaaksi.

Kompostorin lämpö nousi käännön jälkeen 70 asteeseen. Aina yhtä hienoa nähdä, miten hyvin massa lähtee käyntiin keväällä.

Hannes-myrskyn rikkoma kasvihuoneen ikkuna on nyt korjattu. Pihassa oli myös yksi ”ikuisuusrisuläjä”, joka oli jäänyt niskavammani takia hoitamatta. Juuri ennen pakkasia saatiin osa haketettua ja nyt vihdoin loputkin. Nautin siitä, miten uusi hake tekee käytävistä siistit ja pehmeät. Aiemmat kohopenkit eivät ole enää koholla, koska vuosien ajan lisätty hake on nostanut käytävien pinnan reunan tasolle. Hiiltä on siis sitoutunut tontille hurjat määrät – pieni mutta konkreettinen ilmastoteko omassa puutarhassa.

Hannes-myrskyssä rikkoutunut kasvihuoneen ikkuna on nyt korjattu ja kasvihuone alkaa taas olla kevätkunnossa.

Kompostin käännössä molemmat koiramme odottavat aina vieressä, josko tippuisi jotain ”sattumia”. Ainakin talikko pitää putsata huolellisesti lopuksi.

Toinen koiristamme käy aina tarkistamassa kompostin käännön jälkeen, josko talikkoon olisi jäänyt jotain maisteltavaa.

Johdanto mehiläishoidon juttusarjaan – matkani kurssilta pesän perustamiseen

Aloitan uuden juttusarjan mehiläishoidon peruskurssista ja omasta matkasta kohti ensimmäistä pesää. Pilkon kokemukseni pieniin, helposti luettaviin osiin – luvassa on oivalluksia, käytännön vinkkejä ja tarinoita kurssipäivien kulisseista.

Viisi kurssipäivää, jotka muuttivat kaiken

Kuvapankissani odottaa valtava määrä mehiläishoidon kuvia ja muistiinpanoja viime vuoden Mehiläishoidon peruskurssilta sekä syksyn emomehiläismaidon kosmetiikkakurssilta. Vuoden takainen niskavamma ja sitä seurannut leikkaus veivät voimat niin, että moni ihana asia jäi kirjoittamatta blogiin – mutta nyt on aika korjata se.

Sen sijaan että tekisin yhden jättimäisen romaanin, pilkon kokemukseni pienempiin, helposti luettaviin juttupaketteihin. Näin pääset mukaan kurssipäivien tunnelmaan pala kerrallaan, ja voin samalla kertoa siitä, mitä opin mehiläisistä, pesän hoidosta ja omista oivalluksistani.

Tutkimme pesää rauhassa, ja jostain syystä iso mehiläisjoukko päätti pitää torikokouksen juuri minun selässäni. Muilla ei ollut juurikaan ylimääräisiä matkustajia – ilmeisesti olin päivän “makein” kohde, vaikka hajusteita en käytä. Ehkä mehiläiset vain tunnistavat hyvän tyypin.

Miten kaikki alkoi?

Lähdin Lepaalle HAMI:n Mehiläishoidon peruskurssille lähes nollatiedoilla. Tiesin mehiläisistä lähinnä sen, että ne ovat kauniita, tärkeitä pölyttäjiä ja että perheemme kuluttaa hunajaa enemmän kuin kehtaan myöntää.

Matka Porista Lepaalle on 2,5 tuntia, ja minulla on aina sama rituaali: pysähdyn aamiaiselle siihen yhteen huoltoasemaan, jossa on hotellitasoinen aamiainen 9,50 eurolla. En saa syötyä heti herättyäni, joten tämä pysähdys on pelastus – muuten olisin nälkäinen jo ennen lounasta.

Kurssipäivät olivat intensiivisiä. Teoriaa, käytännön harjoituksia, keskusteluja ja oivalluksia. Ryhmä oli ihanan kirjava: mukana oli jopa alakoululainen, joka oli jo lukenut mehiläiskirjoja enemmän kuin moni aikuinen. Hän toi päiviin valtavasti iloa ja uteliaisuutta.

Lähikuva emomehiläiskennosta, joka poistetaan, jotta pesään ei synny kilpailevaa emoa ja parveilua. Tällä kertaa mehiläiset eivät kerääntyneet kuvaan – ehkä ne olivat edelleen selkäni “torikokouksessa”.

Muutamasta kurssikerrasta olen jo kirjoittanut, niihin pääset näistä linkeistä.

Mehiläisistä yleisesti

Hukkasin emon

Miksi en vielä viime vuonna ottanut omaa pesää?

Kurssi oli hyödyllinen ja inspiroiva, mutta en silti uskaltanut ottaa omaa pesää. Moni muu uskalsi. Tänä vuonna menen kurssille uudestaan apupuutarhurini kanssa – ja nyt otamme pesän.

Pesä tulee mökille, ei kaupunkiin. Vaikka mehiläispesiä on katoilla ja kaupunkipuutarhoissa, en halua säikäyttää lapsiperhe-naapureita. Ehkä myöhemmin, kun lapset ovat isompia.

Kaksi mehiläistä juttelemassa tuoreiden kennokennojen päällä – hunaja kiiltää kirkkaana ja työ jatkuu saumattomana yhteistyönä. Näillä kahdella oli selvästi tärkeä palaveri meneillään, ja tällä kertaa he eivät pitäneet kokousta selässäni.

Mehiläishoito ei ole vain hunajaa ja kukkia

Pesillä pitää käydä säännöllisesti, vähintään 9 päivän välein. On tarkistettava:

• onko uutta sukupolvea tulossa

• onko pesässä ahdasta ja parveilun riski

• tarvitsevatko mehiläiset lisäruokaa

• onko emokennoja, jotka pitää poistaa

• täyttyvätkö kehät ja tarvitaanko uusia kerroksia

Hyvänä hunajavuotena pesätorni voi olla yllättävän korkea. Onneksi apupuutarhurini on pitkä ja vahva – itse olen vahva, mutta pituutta ei ole siunaantunut.

Mehiläishoitoon tarvitaan myös melkoinen määrä tarvikkeita: puku, savutin, pesät, kehät, pohjukevahat, varroatorjunta, linko… lista on pitkä, mutta innostus vielä pidempi.

Lämpimän kevään odotusta

Puutarhurin odottava aika on pitkää

Taivaalta sataa milloin vettä milloin rakeita ja välissä räntää tai lunta. Yritä tässä nyt aloittaa kevään työt. Eipä niitä paljon kateviljelyn ja kompostin multaan perustuvassa puutarhassa ole, mutta mikään ei idä ilman lämpöä ja kylmään maahan ei kannata siemeniä laittaa ennen aikojaan. Mädäntyvät vain!

Onneksi voi vaikka

lueskella puutarhablogeja. Kasvukaudella ei aina ehdi riittävästi seurata, mitä muut kotitarveviljelijät ovat puuhailleet. Muiden kirjoituksista saa usein hyviä vinkkejä ja ideoita ja paljon uutta intoa ja inspiraatiota myös. Eri kasvuvyöhykkeillä olevilla on monesti kaikenlaisia kikkoja, miten on saanut kurjista olosuhteista huolimatta sadon onnistumaan. Niitä kannattaa miettiä ja pohtia, miten voisi hyödyntää myös itsellä, vaikka ei yhtä karua olisikaan. Voi niistä silti olla hyötyä.

Komposti

Tähän aikaan vuodesta on hyvä hetki aloittaa kompostointi, jos aiemmin ei ole vielä sellaista tehnyt. Hyviä hetkiä on sekä kevät että syksy. Keväällä saa kasvimaan valmistusroippeet kompostiin kivasti ja syksyllä sadonkorjuusta jääneet biojätteet. Jos et ole vielä ihan perehtynyt kompostin hyötyihin, keräsin sinulle kompostiaiheiset kirjoitukseni kätevästi yhteen paikkaa, tänne.