Näytetään tekstit, joissa on tunniste mururakenne. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mururakenne. Näytä kaikki tekstit

29.6.2024

Maahan muodostuu kerrostuneisuutta

ajan kuluessa




Uusien alueiden muokkaamista


Uuden kasvihuoneen pohjaa varten piti kaivaa myös ihan nurmikkoaluetta pois. Periaatteessa vanha kasvimaa oli ihan juuri oikean kokoinen, mutta uusi kasvihuone tulee vähän eri kohtaan, sillä vanhan ja uuden kasvihuoneen väliin pitää jäädä huoltokäytävä.




Koskemattoman alueen maan kerrostuminen


Nurmikko on ollut koskematonta maata yli 20 vuotta. Silloin tontille on tuotu uutta ruokamultaa 40 senttimetrin kerros, näin naapurit ovat kertoneet. Aiemmin kaivauksissa löytynyt rakennusaikaisia upotuksia tuon 40 senttimetrin alapuolelta. Talo on rakennettu 80-luvun lopulla ja silloin oli vielä tapana haudata kaikenlaista rakennusajan roipetta tontille. Nyt kaivauksissa ei löytynyt mitään kummallista, mutta on hauska katsoa maan kerroksia. Tämä on normaalia maassa tapahtuvaa toimintaa, maannostumista. Maahan muodostuu fysikaalisten ja kemikaalisten tapahtumien vaikutuksesta kerroksia, jotka pystyy näkemään ihan paljaalla silmällä. Hieno maa-aines vajoaa alemmas sateen mukana. Värit vaihtuvat maannoksen ja kemiallisten reaktioiden takia.



Savipitoisuus näkyy kerroksissa


Savipitoisuuden vuoksi maahan saa kaivettua tunneleita. Koska maa on ollut kauan koskematonta ja siinä on ollut nurmi koko ajan, eli maan mururakenne on saanut rauhassa muodostua. Lieroja maassa on myös tosi paljon auttamassa mururakenteen kestävyyttä. Kuvista näkee, että kaikki irronnut maa-aines on pieninä palleroina, eli maamuruina, eikä näy sellaisia teräsärmäisiä lohkareita, joista oli kuva aiemmassa postauksessani.





19.4.2023

Mitä tarkoittaa maan rakenne puutarhassa?


Maan rakenne muodostuu pienenpien maapartikkeleiden asettumisesta toisiinsa nähden. Ne voivat olla ihan tiukasti toisissaan kiinni tai irtonaisesti tai kaikenlaista näiden ääripäiden väliltä. Pienet maapartikkelit, ne jotka saadaan erilleen erilaisin käsittelyin, ovat niitä pienimpiä osasia, joista maa muodostuu. Savimaassa osaset ovat pienenpieniä saves-partikkekeita ja siitä sitten siirrytään kohti isompia mittoja, kiviin asti.


Vetinen savi on monelle tuttua vaikkapa kasvonaamioista tai lapsena tehdyistä iki-ihanista kuraleikeistä. Hiekkaa käsittelemme usein lasten hiekkalaatikolla. Näiden väliin kokoluokituksessa asettuvat hiesu ja hieta. Hiesulle tyypillistä on valtava sottaisuus. Kädet likaantuvat huomattavasti enemmän kuin savessa tai hiedassa.

Hietamaa on erinomainen kasvimaan perustamisessa. Sen ylivoimainen ominaisuus hikevyys, josta olenkin jo moneen kertaan maininnut tämän kuivan kesän pelastajana. Hietamaan ominaisuudet yhdistettyinä hyvään mururakenteeseen, ovat perunasatoni salaisuudet, unohtamatta tietenkään kompostilla lannoittamista.


Kuvasta näet pyöreämuotoisia maarakenteita. Ne ovat muodostuneet monivuotisen maanparannuksen avulla. Kateviljely, kompostilannoitus sekä viherlannoituskasvien käyttö ovat muuttaneet kivikovan hiedan tällaiseksi helposti muokattavaksi maaksi. Kate, komposti ja viherlannoituskasvit ylläpitävät ja monipuolistavat maan mikrobitoimintaa, jolloin mikrobien eritteet vaikuttavat muruihin. Samoin kasvanut lieromäärä lisää lieronkakkaa, joka on erittäin hyvä murujen rakenteen vahvistaja. Viherlannoitteessa juurieritteet vaikuttavat samoin muruja vahvistaen.


Perunoiden on helppo kasvaa hyvärakenteisessa maassa. Ne pystyvät kasvattamaan suuria mukuloita pienellä vaivalla, koska maa ei ole liian tiukkaa. Kuvassa näkyvä lajike on tämän vuoden uutuuskokeiluni Mozart, joka on osoittaunut hyväsatoiseksi ja erittäin maukkaaksi.

Hikevyys

Hikevyys on maan ominaisuus, jossa pohjavesi nousee itsekseen maan pintakerroksiin kasvien käyttöön. Ilmiötä voi mietti vanhanaikaisen taulusienen avulla. Aamulla kouluun saapuessamme sieni oli kova kuin kivi. Sen saattoi laittaa vesialtaaseen imeytymään ja kastumista oli helppo seurata ihan silmämääräisesti. Väri tummuni ja sieni turposi sitä mukaa kuin vesi imeytyi. No miksi se vesi imeytyi? Vedellä on monia hienoja ominaisuuksia, joita ei ole kaikilla nesteisillä aineilla. Tässä yhteydessä on hyöty adheesiosta ja koheesiosta. Adheesio tarkoittaa sitä, että veden vesimolekyylit ovat ikäänkuin hyvin kiinnostuneita toisistaan ja pitävät toisistaan tiukasti käsistä kiinni. Naapurimolekyyli vetää kaveria aina mukanaan. Koheesiossa nämä vesimolekyylit taasen ovat hyvin kiinnosteina ympärillään olevista pinnoista. Muistatte varmaan, miten verikokeessa joskus veri imettiin erittäin ohuella lasiputkella sormenpäästä hemoglobiinimittausta varten. Samasta ilmiöstä on kyse, kun vesi nousee  taulusienessä tai maassa pienen pieniä huokosia, ikäänkuin putkia, pitkin alhaalta ylöspäin.

Maan rakenteesta ja maalajitteista riippuu, nouseeko maassa vesi vai ei nouse. Verikokeessa lasiputki on pieni, jotta veri nousee, ja samalla tavalla maassa pitkää putkien olla riittävän pieniä. Jos on iso putki, vesi ei pysty nousemaan pitämällä "kiinni kaveria kädestä" ja kiipeämällä reunoja pitkin, vaan maan vetovoima on liian suuri ja "kädet irtoavat". Vesi valuu pois. Tämä johtuu vesimolekyylin rakenteesta, jossa on kaksi vetyatomia ja yksi happiatomi. Vedyt ovat plus-merkkisiä ja happi on negatiivinen. Kun tällaisia vesimolekyylejä on toistensa läheisyydessä plus-merkkiset ja miinus-merkkiset kohdat tarrautuvat toisiinsa kuin kaksi magneettia.

16.2.2019

Savisesta maasta lyhyesti

Moni tuskailee savisen maan kanssa, mutta on siinä hyviäkin puolia.

Listaan ensin näitä etuja ja sitten keinoja, että miten vähentää niitä niin sanottuja haittoja.

Savinen maa, jossa ei hyvää mururakennetta, vaan kynnön jälkeen särmikäskulmaisia lohkareita.


Edut:

1) Suuri vedenpidätyskyky
2) Suuri ravinteiden pidätyskyky
3) Sitovat itseensä myös monia haitta-aineita, jolloin ne ovat poissa kasvien ulottuvilta ja meidän sadostamme.


Haittoja:

1) kovaa kuivana
2) halkeilee kuivuessaan, paisuu kastuessaan
3) ei pysty nopeasti imemään runsasta sadetta
4) vesi voi olla maassa niin tiukasti kiinni, ettei kasvit pysty ottamaan sitä käyttöönsä
5) tomuaa herkästi kuivana



Miten tästä eteenpäin?


1) lisää kompostia, jolloin vähitellen multavuus nousee ja kovuus vähenee
2) käytä katteita, jolloin

Kate suojaa maan pintaa ja estää rikkaruohoja kasvamasta.


  1. pinta ei kuivu eikä halkeile
  2. pinta ei tomua
  3. sadevesi pääsee imeytymään helposti
  4. kate luovuttaa ravinteita hajotessaan hajottajien toimesta

3) komposti ja kate houkuttelevat lierot paikalle,

Hyvä mururakenne.
  1. kaivamaan hyviä kestäviä käytäviä maahan,
  2. parantamaan mururakennetta ja 
  3. lannoittamaan maata.

7.1.2019

Lierotietoutta Some details about earthworms

Tiesitkö:

* 5 g painava liero kakkaa päivässä 3 g
* hehtaarilla madonkakkaa eli lieroskaa voi syntyä 75 tonnia vuodessa
* hehtaarilla lierojen käytäviä voi olla 500 km



Ei siis ole samantekevää, miten lierojasi kohtelet kasvimaallasi, sillä madonkakka on erittäin ravinteikasta ja se parantaa kasvimaasi mururakennetta eli kestävyyttä sateenrasitusta vastaan eli vesieroosiota ja tuulen kulutusta eli tuulieroosiota. Lierojen käytävät ovat loistavia salaojaputkia vedelle ja kasvien juurten on helppo kasvaa niitä pitkin. Mainittakoon vielä, että moinen tehokulutus on oiva keino saada kaikki maatuva aines hyötykäyttöön nopeasti.


Did you know?

* one earthworm of 5 grams can poo 3 grams per day
* there can be produced 75 000 kilos earthworm's poo in 100*100 meters (hectare) area per year
* there can be 500 kilometers length of pores of earthworms

So it does matter how do you treat the earthworms in your garden. The earthworm's poo is very nutrient rich, it improves the structure of the soil and helps to resist against the wind and water erosion. The pores are very good drainage and the plants can grow their root along with them. And a remarkable thing is the efficiency to utilize all organic material. 


lähde/source: Visa Nuutinen, Tiede &Tekniikka 20.6.2017

10.10.2018

Käänsitkö jo kasvimaan?

Syksyllä monella on tapana kääntää kasvimaa lapion syvyydeltä ympäri. Joskus se voi olla tarpeen, enkä siitä kerro nyt sen tarkemmin tässä. Totean vain, että viimeistään kääntöhommissa puutarhurointi-into lopahtaa herkästi. Siispä.... älä käännä vain tavan vuoksi, ei tarvitse. 

Maan kääntämisestä ja mururakenteesta kerron enemmän yläpalkin kohdassa "Maaperässä tapahtuu" ihan lähiaikana lisää. Kerron siellä maaperässä tapahtuvista asioista kansantajuisesti, vaikka takana onkin kemian teoriat. Et siis tarvitse kemianopintoja sen lukemiseksi.

Jos kuitenkin olet todennut, että maa pitää kääntää, niin tarkastele lapiolliseen tulevaa maata vähän tarkemmin. Miltä se näyttää? Onko se pientä pyöreää murusta 





vai isoja tiiviitä, teräväreunaisia kappaleita.





Pieneät pyöreät muruset ovat sitä, mikä on tavoitetila. Kasvit ja eliöt tykkäävät. Niillä on helppo elää siinä, maa ei ole liian tiukkaa kaivautua ja ilmaa riittää murusten välissä.

Tiukka paketti on usein liian suuri vastus kasvin juurille. Myöskään happea ei sen sisään paljon kulkeudu.