Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuhoeläin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuhoeläin. Näytä kaikki tekstit

2.7.2023

Kirppa napsi japaninkaalini

 Ihan kuin vihannespunkki ei olisi ollut jo riittävä murhe

Tänä vuonna on hyvin kahtiajakoinen satokausi. Toisaalta kasvit kasvavat ihan hirmuisesti, eikä palstalle ei tarvi kiiruhtaa, kun kaikki kasvaa lähellä omassa pihassa, mutta muutamasta haittaeliöstä on harmia. Kasvihuoneeseen ostamissani kurkuntaimissa oli vihannespunkki. Ne sain torjuttua biologisesti torjuntaeliöillä. Kasvimaalla kasvavat japaninkaalit sen sijaan ovat menneet kirppojen suihin. Varsinainen kaalisato on suojassa, sillä se kasvaa harsotunnelissa. Toki aina on riski, että rikkaruohoja kitkettäessä joku on päässyt livahtamaan herkkupöytään ja maiskuttelee satoa silmiltä suojassa.


Kirppaa on tosi vaikea kuvata, sillä heti, kun menee vähänkään lähelle, se vaihtaa paikkaa millisekunnissa.


Kirppa sinänsä ei tee kasville ns. haittaa, mutta kun se rei'ittä lehdet, kasvi ei voi enää yhteyttää riittävästi kasvuaan varten. Kirppoja varten voisi kasvattaa esimerkiksi kiinankaalia houkutuskasvina ja varsinainen satokasvi pelastuisi. Nyt ajattelen, että nämä japaninkaalit ovat olleet minun houkutuskasvini ja parsakaali, ruusukaali sekä lanttu selviäisivät tuhotta.


22.6.2023

Vihannespunkki mokomakin

 tuli kasvihuoneeseen kurkuntaimien mukana

Aiemmin jo kerroin, vihannespunkki tuli kausariin. Koska en käytä kemiallisia torjunta-aineita missään tilanteessa puutarhassani, tilasin biologisen torjuntajoukon avuksi. Aiemmin olen käyttänyt sisällä villakilpikirvan torjuntaan biologista torjuntaa, mutta puutarhassa tämä on ensimmäinen kerta.


Onneksi torjuntaeliöiden tilaus on helppoa. Soitin ennen tilausta vielä varmistaakseni oikean eliön ja riittävän määrän, mikä oli siis ansaripetopunkki ja 1000 kpl. Petopunkit ovat hirmuisen pieniä ja ne toimitetaan puupurun kanssa. Puru ripotellaan lehtien päälle.


Tällaisissa pientilauksissa on tosi harmillista, että postikulut ovat suuremmat kuin itse tilauksen arvo. Lisäsin sitten vielä tilaukseen uuden luupin, 10x suurennos ja led-valo. Pitää laittaa vielä nauha, että saa roikokseen eikä ole riskiä tiputtaa hienoutta heinikkoon. Teen tuohon upeaan nahkakotelon kanteen reiän hihnalle, niin sekin pysyy varmasti matkassa mukana.