Kimalaisten elämää, osa 1

  Tunnistatko kimalaisia?

Ostin joku vuosi sitten itselleni kimalais-kirjan Suomen kimalaiset (Parkkinen, Paukkunen, Teräs, 2018, Docendo), kun pihassamme oli ihan uusi havainto. Huomattavasti muita isompi kimalainen, joka oli hyvin mustanpuhuva. Samaan aikaan olin seurannut eräässä Facebook-ryhmässä keskustelua kimalaisten tunnistamisesta ja nämä sympaattiset lentävät karvapallot valloittivat ehdottomasti sydämeni. Kirjan perusteella päättelin, että kyse oli kivikkokimalaisesta. Tein siitä julkaisun silloin, siitä saamani kuva oli tosi huono.

Mantu-, kontu- vai mikä kimalainen

Aiemmin luulin, että "kaikki pihamme kimalaiset" ovat mantukimalaisia, mutta nyt kirjaa luettuani on pakko todeta, että olen ollut ihan väärässä. Ensinnäkin, monet kimalaiset ovat melko samannäköisiä maallikolle, toiseksi, työläiset, naaraat jne. vat erinäköisiä ja kolmanneksi, tarkkaa määritystä varten pitäisi ehtiä tarkkailemaan montaa asiaa. Yllä oleva kimalainen näyttää samalta kuin kirjassa sivulla 131 oleva kontukimalaiskuningatar. Silti en uskalla sanoa varmasti, että se se on. Ei ne uroksetkaan niin kovin erilaisia ole maallikon silmin. Määritystä vaikeuttaa työläisten erilaiset värit. Mantukimalaistyöläällä on kaksi valkoista raitaa, kun koiraalla on vain yksi. Vaikeaa on, vaikeaa on. Olisipa joku kimalaistunnistuksenkesäkurssi puutarhailijoille.

On niin hauska katsella vähän keikkuen lentävää kimalaista, joka kuitenkin tietää ihan tarkasti, mihin on menossa ja mitä tekee. Kuvaajan pitää silti olla hereillä, jotta kuvan saa tarkennettua. Käsivaralta kuvaaminen on haastavaa ja toisaalta, kolmijalka on aina väärässä paikassa. Pitäisi olla varmaan erilainen putki näitä varten.

Mustikat ovat riippuvaisia kimalaisten pölytyksestä

Mutta siis asiaan. Kimalais-kirjastani olen oppinut, että mustikkasato on riippuvainen kimalaisten pölytystyöstä. Pihassani on runsaasti pensasmustikkaa ja makeasinikuusamaa, ja varsinkin jälkimmäinen on kimalaisten suuressa suosiossa. Mustanpuhuva kivikkokimalainen mainitaan kirjassa eritoten hedelmäpuiden pölyttäjänä. Ensimmäisen kerran näin sen makeasinikuusamassa ja nyt luumupuussamme. Puutarhanikin sato saattaa olla voimakkaasti kimalaisriippuvainen, sillä jotenkin tuntuu kovasti pölytys painottuvan kimalaisiin, ainakin niitä näkee eniten.

Mettä vai siitepölyä?

Kevään ensimmäiset energiaravinnot nauttii maakolosta herännyt kuningatar pajunkissoilla niiden mettä nauttien. Kukkien siitepölyä kuningatar sen sijaan syö siksi, että kypsyttäisi munarauhasensa. Ja nyt tulee se meidän puutarhailijoiden huoli, pakkasöinä kimalaiset ovat suuressa vaarassa menehtyä. Pakkasta me menevät suojaan kasvillisuuden sekaan. Kirjassa ei ole mitään mainintaa kevätsiivouksesta, mutta itse ajattelen, että kaikki kukkapenkkien yltiömäinen putsaus tässä vaiheessa voi olla haitallista pakkasöinä. Suojapaikkoja ei välttämättä löydy niin helposti. 

Seuraavalla kerralla kerron kimalaisten pesäpaikoista.