6.5.2023

Biohiiletetty kasvihuone ja vadelmapenkki

 Kasvihuoneessa uusi kokeilu

Tilasin itselleni suurehkon määrän biohiiltä. Carbons Finland tarjosi puutarhaseuroille 500 litran suursäkkejä. Mökillä on valtava maanparannustarve ja samalla sain sitten kotipiihaankin reilusti hiiltä.

Latasin hiiliä suuressa tynnyrissä. Lannoitteena käytin kanankakkarakeita ja laitoin mielestäni melko runsaasti niitä. 


Kasvihuone oli kyllä jo muuten valmis, mutta hiilet puuttuivat. Tänään laitoin ne vielä kasvupenkkeihin ja sekoitin kasvukerrokseen. Ämpärillisen kummallekin puolelle.


Tuli kyllä enemmän kuin 10 %, mutta en usko, että haittaa. 



Vähän jäi pinnalle hiiliä, vaikka sekoittelin kovasti. Märät hiilet tarttuvat aika herkästi talikon piikkeihin.

Vadelmapenkin perusparannus

Vadelmapenkki on jo 15 vuotta vanha. Olen toki lisännyt joka vuosi kompostimultaa ja katetta, mutta koskaan en ole kaivanut taimia ylös ja asetellut paremmin. Nyt biohiiletyksen takia tein kokonaisparannuksen. Hassua, että aluksi tuntui taimia olevan liian vähän. Totesinkin siinä työn touhussa, että ei ole viime vuonna tullut paljon uusia varsia. No, siinä kun niitä sitten kaivettiin, niin olihan niitä ihan hirveästi. Tuli ehkä vähän liian tiheään, mutta saattaa käydä niin, että kaikki eivät selviä ja sitä myöten rivi harvenee.

Vadelmille kaivoin hiiltä syvemmälle, jotta kosteutta varastoituu paksummalle kerrokselle.

Laitoin 4 ämpärillistä ladattua hiiltä.



Ja sitten perusteellisen sekoituksen jälkeen taimet paikoilleen.



Päätytolpat ovat katkenneet talvella. Ne pitää korjata ja vasta sitten saa kiristettyä kuvassa näkyvän metallilangan ja sidottua vadelmat siihen.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukava kun kävit blogissani, kerro mitä ajatuksia se herätti sinulla