Mikä kirva?

 Hyvä opas netissä

Kirvat ovat monessa kasvissa melko yleinen vieras tai ainakin siltä tuntuu puutarhassa kuivan ja kuuman kesän jäljiltä. Toisaalta kirvat ovat oikeasti valtavan suloisia, ainakin jos niitä pääsee katsomaan mikroskoopin läpi. Toisaalta ne ovat linnuille, leppäkertuille ja monille muille hirmuisen tärkeää ruokaa. Mutta sitten on se kolmas toisaalta, ne saattavat haitata esiintyessään runsaslukuisina kasvin kasvua.

Mikroskoopilla saa ihania kuvia. Integrated Pest Management- kurssilla Helsingin Yliopistolla Viikissä oli mahdollisuus kirvojen tutkailuun. Kuvat on otettu puhelimella mikroskoopin läpi. Alin kuva ei ole ihan terävä valitettavasti. Eikö olekin todella suloisia? Muistat ehkä tämän kuvan aiemmasta postauksestani.

kuva: Annika Wickström

Jotta tietää, mitä pitää tehdä, täytyy osata tunnistaa kirva luotettavasti. Sepä onkin välillä vaikeaa, kun kirvoilla on monia eri elinvaiheita, joissa ulkonäkö muuttuu hurjasti. Kirvat ovat myös välillä niin hirveän pieniä, että ei mitenkään meinaa nähdä yksityiskohtia. Mikroskooppia ei monellakaan ole, ei minullakaan kotona, mutta luupin voi jokainen hankkia. Itselläni on ollut vuosia vanhasta kaukoputkesta purettaessa jäänyt linssi, joka on ollut tosi hyvä. Viime kesänä ostin lisäksi luupin, johon saa valon, sillä usein valaistus on ollut liian hämärää ja kaukoputkiluuppi ei ole ollut kovin kätevä.

@Kauppapuutarhaliiton sivuilla on moniste, jossa on koristekasvien kirvoista kuvat ja ohjeet.  Kannattaa kurkata, moniste on ilmainen ja julkinen. Moniste kuuluu kurssiin Koristekasvien kirvat ja jauhiaiset Marika Linnamäki ja Irene Vänninen Piikkiö 30.11.04 ja Lahti 2.12.04 ja kertoo ’Integroitu torjunta koristekasvituotannossa’ ja ’Integroitu torjunta Etelä-Suomen koristekasvituotannossa’. 

Monisteesta on hyötyä myös vihannespuutarhaan, vaikka nimessä lukeekin koristekasvit, sillä monella kirvalla on isäntäkasvina myös avomaavihannekset ja kasvihuonekasvustot.

Omassa kasvihuoneessani on ollut ongelmana vihannespunkki ja sain ne hävitettyä Biotukselta ostetuilla torjuntaeliöillä. Pari ensimmäistä kertaa menetin sadon, mutta kolmannella kerralla olin hereillä jo varhain ja osasin seurata kasvustoa. Havaitsin vihannespunkit heti istutuksen jälkeisellä viikolla ja torjunta onnistui.

Kotona sisällä olevissa viherkasveissa on ollut isona riesana villakilpikirva, jonka kannan olen saanut taantumaan talvisin samaten Biotukselta tilatuilla Amerikanleppäpirkoilla. Aiemmin olen tilannet pirkot liian myöhään, ja nyt viime syksynä päätin ottaa ne aikaisemmin, heti kun ensimmäinen havainto on tullut. Kasvit ovat kesän pihalla ja tuon ne sisälle ilmojen viilennyttyä, elo-lokakuussa. Nyt tilasin pirkot joitain viikkoja sisälle tuonnin jälkeen. Toistaiseksi tilanne näyttää hyvältä, ehkä sain torjuttua paremmin kuin aiemmin. Suuria viherkasveja ei muilla tavoin pysty käsittelemään kattavasti. Kaikenlaisia pieniä koloja on niin paljon, että suihkutukset eivät mene joka paikkaan ja ruukut ovat niin isoja, että mullan kautta vaikuttavia puikkoja pitäisi ostaa aivan valtavan paljon ja ne ovat todella kalliita. Pirkot eivät tule kalliiksi, niiden lentoa on hauska seurata ja ne ovat täysin myrkytön vaihtoehto myös ruukuissa eläville lieroille.

Kimalaisten elämää, osa 1

  Tunnistatko kimalaisia?

Ostin joku vuosi sitten itselleni kimalais-kirjan Suomen kimalaiset (Parkkinen, Paukkunen, Teräs, 2018, Docendo), kun pihassamme oli ihan uusi havainto. Huomattavasti muita isompi kimalainen, joka oli hyvin mustanpuhuva. Samaan aikaan olin seurannut eräässä Facebook-ryhmässä keskustelua kimalaisten tunnistamisesta ja nämä sympaattiset lentävät karvapallot valloittivat ehdottomasti sydämeni. Kirjan perusteella päättelin, että kyse oli kivikkokimalaisesta. Tein siitä julkaisun silloin, siitä saamani kuva oli tosi huono.

Mantu-, kontu- vai mikä kimalainen

Aiemmin luulin, että "kaikki pihamme kimalaiset" ovat mantukimalaisia, mutta nyt kirjaa luettuani on pakko todeta, että olen ollut ihan väärässä. Ensinnäkin, monet kimalaiset ovat melko samannäköisiä maallikolle, toiseksi, työläiset, naaraat jne. vat erinäköisiä ja kolmanneksi, tarkkaa määritystä varten pitäisi ehtiä tarkkailemaan montaa asiaa. Yllä oleva kimalainen näyttää samalta kuin kirjassa sivulla 131 oleva kontukimalaiskuningatar. Silti en uskalla sanoa varmasti, että se se on. Ei ne uroksetkaan niin kovin erilaisia ole maallikon silmin. Määritystä vaikeuttaa työläisten erilaiset värit. Mantukimalaistyöläällä on kaksi valkoista raitaa, kun koiraalla on vain yksi. Vaikeaa on, vaikeaa on. Olisipa joku kimalaistunnistuksenkesäkurssi puutarhailijoille.

On niin hauska katsella vähän keikkuen lentävää kimalaista, joka kuitenkin tietää ihan tarkasti, mihin on menossa ja mitä tekee. Kuvaajan pitää silti olla hereillä, jotta kuvan saa tarkennettua. Käsivaralta kuvaaminen on haastavaa ja toisaalta, kolmijalka on aina väärässä paikassa. Pitäisi olla varmaan erilainen putki näitä varten.

Mustikat ovat riippuvaisia kimalaisten pölytyksestä

Mutta siis asiaan. Kimalais-kirjastani olen oppinut, että mustikkasato on riippuvainen kimalaisten pölytystyöstä. Pihassani on runsaasti pensasmustikkaa ja makeasinikuusamaa, ja varsinkin jälkimmäinen on kimalaisten suuressa suosiossa. Mustanpuhuva kivikkokimalainen mainitaan kirjassa eritoten hedelmäpuiden pölyttäjänä. Ensimmäisen kerran näin sen makeasinikuusamassa ja nyt luumupuussamme. Puutarhanikin sato saattaa olla voimakkaasti kimalaisriippuvainen, sillä jotenkin tuntuu kovasti pölytys painottuvan kimalaisiin, ainakin niitä näkee eniten.

Mettä vai siitepölyä?

Kevään ensimmäiset energiaravinnot nauttii maakolosta herännyt kuningatar pajunkissoilla niiden mettä nauttien. Kukkien siitepölyä kuningatar sen sijaan syö siksi, että kypsyttäisi munarauhasensa. Ja nyt tulee se meidän puutarhailijoiden huoli, pakkasöinä kimalaiset ovat suuressa vaarassa menehtyä. Pakkasta me menevät suojaan kasvillisuuden sekaan. Kirjassa ei ole mitään mainintaa kevätsiivouksesta, mutta itse ajattelen, että kaikki kukkapenkkien yltiömäinen putsaus tässä vaiheessa voi olla haitallista pakkasöinä. Suojapaikkoja ei välttämättä löydy niin helposti. 

Seuraavalla kerralla kerron kimalaisten pesäpaikoista.