7.4.2024

#suuntana omavaraisuus 4 2024

 Mikä sai minut liikkeelle?



ranskanrakuuna


Eri puutarhuroijilla ja omavaraistelijoilla on varmastikin hyvin erilaiset motiivit ja syyt, jotka ovat alun perin innostaneet kasvatustouhuihin. Olen tykännyt puutarhailusta aina. Muutettuamme omakotitaloon tein heti pienen kasvimaan ja appeni teki kompostin. Touhu oli pienimuotoista. Kun lapset syntyivät, tuli mukaan herneet ja monet muut lapsille mieluisat satokasvit.


Lavakaulukset lasten puutarhailua varten.


Pienimuotoisena harrastus olisikin varmasti pysynyt, ellei toisella lapsista olisi ollut erittäin vaikeaa ruoka-aineallergiaa, joka esti esimerkiksi valmismausteiden käytön kokonaan ja ruokien raaka-aineet olivat hyvin rajoitetut. Aloin kasvattaa yrttejä mausteiksi. Lapset tykästyivät tuoreisiin yrtteihin ja niitä popsittiin "hampurilaisina" eli moneen kerrokseen paketoituina tuoreherkkuina leikkien lomassa pihalla. Puutarhailussa oli lapset alusta asti mukana ja molemmille lapsille tuli myöhemmin omat puutarhat, joissa ei ollut mitään rajoituksia aikuisilta. Aikuiset auttoivat voimaa vaativissa jutuissa. Sadostakin joutui maksamaan, esimerkiksi 20 senttiä per retiisi.



Apupuutarhuri alkoi lopulta puhua omasta pellosta. No, ei meillä peltoon ollut mitään mahdollisuutta, mutta palstaviljelyyn kylläkin. Sain ensin 4H-yhdistyksen kautta 1 aarin. Alueella traktori tuli kyntämään syksyllä koko pellon. Koska harrastan no-dig kateviljelyä, harmitti kyntäminen ihan hirveästi. Rikkaruohojen siemeniä nousi loputtomasti pinnalle, alueella vaivannut minttu ja maa-artisokka jakautuivat loputtomasti pilkkoutuvien juurien takia ja vaivalla kuljettamani katteet menivät hukkaan maahan. Onneksi sain nopeasti monivuotisen palstan kaupungin palsta-alueelta, jossa ei kynnetty.


katteet puuttuvat vielä


Palstailusta alkoi tämä bloginikin ja matkan varrelta olen kirjoittanut paljon tarinoita. Vaikka vastaan on tullut myös vastoinkäymisiä, ovat puutarhailun antama ilo, herkullinen sato ja yhteinen tekeminen kuitenkin niin positiivisia asioita, että kaikki vastoinkäymiset unohtuvat hyvin pian. Meillä harrastetaan yhdessä puutarhailua. Olen saanut äitienpäivälahjaksikin lahjakortin Apumiehen työtunneista 😂 akantappoaseen käyttöön, eli perunasahran ohjaamiseen. Emäntä vetää sahraa ja isäntä ohjaa, siitä laitteen nimi juontaa juurensa. Vetäminen on huomattavan raskasta. Tämä akka tosin tappoi ensimmäisen sahran.... ei kestänyt vetovoimaani vaan vääntyi pilalle. Sain palautettua, sillä ei tällaisen 163 senttisen naisen kuulu saada omin voimin moista laitetta rikki. Myyjä ei tosin ymmärtänyt vitsiäni siitä, että akka tappoikin akantappoaseen.


perunasahra odottamassa perunanistutusta


Olen aina valtavan iloinen, kun joku innostuu kokeilemaan kompostointia, kateviljelyä, no-dig menetelmää, uusia satokasveja ja mitä tahansa minulta kuulemansa tai blogista lukemansa perusteella. Ihanaa, jos saa innostettua uusia puutarhailijoita.



Merilevä, ruokomörskä odottamassa levitystä katteeksi.


Maittavat kasvikset ja lasten toteamukset hyvästä mausta, vaikkapa kaurajuurisosekeiton tai mustajuurisosekeiton myötä, ovat todella palkitsevia. En varmastikaan olisi noita tarjonnut pienille lapsille, jos en olisi niitä itse kasvattanut. Ei tule kaupasta ostettua kovinkaan helposti erikoisjuureksia. Lapsemme ovat tottuneet, että kaikkea on kiva maistaa. Uusissa mauissa ei ole ollut koskaan ongelmaa.


Tässä oli kaurajuurisosekeittoa.


Mielestäni kannattaa aloittaa ihan pienestä, vaikka vain salaatin, basilikan ja tillin kasvattamisesta. Onnistumisen kokeminen on kannustavaa ja puutarhailu nappaa ihan vaivihkaa valtaansa. Kannattaa kasvattaa sellaisia kasviksia, joita haluaa syödä. Pari lavakaulusta on jo tosi hyvä alku. Niihin mahtuu kasvamaan paljon ja ovat helppohoitoisia. Ei tarvitse tehdä raskaita maankääntötöitä alussa, mullan voi ostaa valmiina, kastelu on pienimuotoista ja tarvittaessa lavat voi nostaa ylemmäs, jos selkä ei kestä kyykistelyä. Kastelun voi hoitaa vaikka tihkukastelujärjestelmällä, niin ei tarvitse kannella kastelukannujakaan.


Pienessä lavakauluksessa mahtuu kasvamaan uskomattoman paljon syötävää.


En koe tekeväni työtä, kun hoidan puutarhaa. Olen luvannut lopettaa harrastuksen sitten, kun se on työtä. Nautin vapaa-ajastani kaikkein eniten, kun saan touhuta mullan ja kompostin kanssa tai hakettaa. Mitä enemmän touhuttavaa, sitä parempi mieli illansuussa. En kaipaa joutenoloa, se ei rentouta minua yhtään.

Puutarhailu johdatti minut opiskelemaan Maaperä- ja ympäristötiedettä Helsingin Yliopistoon. Matkan varrella olen oppinut luonnon monimuotoisuuden merkityksen ja puutarhassani ei käytetä mitään torjunta-aineita. Aiemmin olin tietämätön ja torjuin rikkaruohoja ja voikukkia ruiskutuksilla. Ihan kauhistuttaa tuo tuon aikainen minäni. Torjuntajoukkoja olen rekrytoinut pihaan sen sijaan lukemattomia. 900 neliön tontilla on 12 linnunpönttöä, monta hyönteishotellia, hyönteisystävällisiä perennoja ja luonnonkukkia. Yritän saada luonnon huolehtimaan tasapainosta itse.


Luonnonkukat ovat todella näyttäviä kukkapenkissäkin.


Samalla on tullut jokapäiväiseen elämään mukaan kierrätys, kulutuksen vähentäminen ja uusiutuvat energiamuodot. Luonnon ja luontovarojen kunnioittaminen. Koen eläväni hyvää elämää, kun saan auttaa luontoa. En kaipaa rientoja enkä juhlia.



#Suuntanaomavaraisuus -sarjassa usea bloggaaja kirjoittaa samasta aiheesta ja kirjoitukset julkaistaan kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina klo 9:00. Kirjoituksen lopussa on aina linkit muiden kirjoituksiin kasvuvyöhykkeittäin jaoteltuna.

Kirjoitussarjaa luotsaavat Satu www.tsajut.fi ja Heikki www.korkeala.fi. Kiitos heille työstä.


Kasvuvyöhyke 1

Kakskulma https://kakskulma.com/diy-basebetonia-markatiloihin

Tillin tilan Anna https://www.tillintilananna.fi/omavaraisuusaloittelijan-vinkit-aloittelijalle/

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/huhtikuu2024/

Kasvuvyöhyke 2

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2024/03/suuntana-omavaraisuus-huhtikuu-2024.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2024/04/aloita-helpoimmista-omavaraisuus.html

Päiväpesän elämää https://paivanpesanelamaa.blogspot.com/2024/04/suuntanaomavaraisuus-huhtikuu-2024-alku.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2024-osa-4/

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/maalaiselon-alkupiste

Evil dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=18225

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2024/04/suuntana-omavaraisuus-2024-osa-4-ma.html

Kasvuvyöhyke 4

Korkeala https://www.korkeala.fi/suuntana-omavaraisuus-2024-mista-kaikki-alkoi/

Sweet food O’Mine https://www.sweetfoodomine.com/puutarha/omavaraisuus-aloittaminen/

Kasvuvyöhyke 6

Farm Escape https://farmescape.fi/miten-aloittaa-omavaraisempi-elama

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2024/04/07/huhti-24-miten-aloittaa

10 kommenttia:

  1. Oli kiva lukea tämä. Meilläkin oli aikoinaan lapsilla omat alueensa kasvimaalla. Nyt on kiva nähdä, miten iloissaan pienet lapsenlapset ovat kasvimaasta, kasvihuoneesta sekä marjapensaista. Lähinnä pitää vahtia, etteivät syö kaikkea ihan raakana (into keräämiseen ja syömiseen on niin suuri).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava jos oli kivaa luettavaa. Jostain syystä moni lapsi syö karviaisia ja mustaherukoita raakoina, vaikka maistuvat aivan kammottavilta. Lavakaulukset vaihtuivat nopeasti isompiin pysyviin alueihin. Ehkä teen niistä jossain vaiheessa myös postauksen.

      Poista
  2. Perunasahran hankkiminen on ollut listalla jo vuosia. Ei ole vain sattunut vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin metsästin sitä aikoinaan monta vuotta. Hankkijalla on ollut myynnissä. Nyt ihan juuri en ole katsonut, mutta mielestäni ainakin vuosi sitten oli. Rikkimenneen tilalle sain ostettua silloiselta työkaverilta uuden, samanlaisen.

      Poista
  3. Hauskaa että lapsetkin ovat noin innostuneet viljelystä. Ja tuo perunasahra oli itselleni aivan uusi tuttavuus. En ole koskaan kuullutkaan ennen tätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perunasahra on valtavan kätevä perunavakojen tekemiseen sekä perunoiden multaamiseen. Työ on toki raskasta, varsinkin jos on kovin tiukkaa maata. Totta, on tosi mukavaa, kun on yhteinen harrastus ihan omalla kotipihalla ja kaiken lisäksi siitä tulee kaikille herkullista syötävää.

      Poista
  4. Olen juuri lukenut no - dig viljelystä ja se oli mielenkiintoista luettavaa . Me viljelemme kaiken luomuna . Perunat kasvatamme myös lavoissa joten tätä ukko akka auraa kuten me sanomme ei tarvita .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi moni kotipuutarhuri on luopunut torjunta-aineista ja käyttää luomu-kelpoisia lannoitteita. Lavat ovat kyllä hyvä keino kasvattaa vähällä vaivalla. Meillä on tavallisen kasvimaan lisäksi myös reunustettuja kohopenkkejä. Lavoja oli vain ihan alussa lapsilla käytössään.

      Poista
  5. Minusta tuntuu, että jossain vaiheessa myrkkyjä käytettiin paljon enemmän, nyt suuntaus on luonnonmukaisempaan ja hyvä niin. Kompostointi on vaivatonta ja se hyödyttää puutarhaa. Samoin no dig-menetelmä. Aluksi meilläkin kynnettiin kasvimaa, mutta sitten kielsin sen. Rikat vähenivät ja matoja alkoi olla paljon enemmän. Rivivälit ovat katteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kotipuutarhureiden tietoisuus on lisääntynyt. Valitettavan paljon somessa on vielä saippua-, etikka- ja suolaohjeita. Pikkuhiljaa nekin toivottavasti jäävät puutarhasta pois. Eikö olekin hassua, että vähemmällä työllä saa parempaa tulosta. Mulle sanoi eräs puutarhuri joskus, ettei hänellä ole aikaa tähän minun tapaani, no-dig ja kateviljelyyn, johon vastasin, että mulla ei ole aikaa tuohon sinun omaasi, rikkaruohojen alituiseen kitkentään.

      Poista

Mukava kun kävit blogissani, kerro mitä ajatuksia se herätti sinulla