25.4.2024

Nyt on taas SE aika vuodesta

kun talikoimme urakalla hevoskaa

Joskus kevät alkaa helmikuussa ja joskus näemmä vasta huhtikuun puolivälissä. Minun kevääni alkaa nimittäin siitä, kun saan kasvihuoneeseeni lämmityksen päälle. Jos olet lukenut blogiani jo kauemmin, saatat muistaa hevoskan, mutta jos olet ihan uusi lukijani, saat ehkä vinkkejä omaan puutarhaasikin.



Tässä lähtötilanne lantalavasta, melko täysi jo.


Sunnuntaina ajoimme tutulle hevostallille. Meillä on käytössämme 3 metrinen peräkärry. Nykyinen kasvihuoneeni on noin 2 m* 2,4 m, jonka pohjan kaivan aina syksyllä tyhjäksi kasvukauden mullasta. Kasvimaa saa tämä mullan pintaansa, eli tavallaan joka vuosi kasvimaan multa uusiutuu kasvukerroksen osalta. Tämä on yksi syy, miksi vuoroviljely ei ole juuri niin tärkeää minulla. Maahan ei voi tulla suuria ravinnepuutoksia, sillä kasvihuoneen pohjalta tulee runsaasti palanutta hevosenlantaa. Lisäksi koko talven kompostimullat laitetaan vielä keväällä maahan. Melkoinen orgaanisen aineksen lisäys siis vuosittain. 


Kyllä lavasta aika paljon lantaa lähti meidän kyytiimme.


Kasvihuone muistutti vielä viikko sitten lähinnä kahluuallasta. Tämä kevät on ollut hyvin poikkeuksellinen veden osalta. Nyt jo on sadevettäkin liki 2000 litraa kerättynä. Sateet ovat olleet todella runsaat maan ollessa jäässä, joten maan alapuolella oleva kasvihuoneen pohja on toiminut hyvänä ojana pihassamme. Nyt onneksi vesi oli jo imeytynyt maahan, joten lämmityksen uskalsi aloittaa. Ihan veteen ei olisi massaa kannattanut laittaa. Tuskin olisi alkanut lämmetä.


Rampit auttavat kottikärryjen kanssa touhuamisessa.

Tänä vuonna tallissa oli muutettu kuivikkeiden käyttöä. Ensinnäkin heillä on pihatto, josta talven lannat oli juuri siivottu lantalavalle. Lannan seassa oli sen vuoksi runsaasti hiekkaa. Painoa tuli hurjasti enemmän kottikärrylliseen. Massa oli myös märempää kuin aikaisemmin. Hiekka sitoo vettä massaan näemmä tosi paljon. Kuivikkeiden osalta heillä oli tullut turpeen tilalle olkipelletit, ne samat, joihin laitoin osterivinokkaani kasvamaan. Olimme nimittäin samaan aikaan pellettiostoksilla hevosten omistajan kanssa.





Pellettikuivikkeet ovat kostuneet ja hajonneet täysin, ja lannassa se näemmä tarkoittaa nyt tasaisempaa massaa. Vähän jännitti, että mitenköhän tämä uusi massa toimii, sillä aiemmin lanta on alkanut jo heidän lavallaan palaa ja höyry on noussut talikoidessamme massaa. Nyt lämpenemistä ei juurikaan huomannut.

Huoleni osoittautui turhaksi, sillä peräkärry tyhjennettiin maanantaina ja nyt keskiviikkona massa oli jo lämmennyt 32 asteeseen. 

Ostin viime keväänä suursäkin biohiiltä. Alunperin se piti mennä mökille uutta kasvimaata varten, mutta suunnitelmat eivät aina mene kuten toivoo ja säkki on edelleen kaupunkipihassamme. Nyt päätin, että sekoitan biohiiltä hevoskaan kasvihuoneen pohjalle. Siellä se lisää nyt massan huokoisuutta, tulee ladattua kesän aikana ja lisää vedenpidätyskykyä kasvukaudella.



Lopuksi tyhjensin vielä toisen multavarastokompostin ja päälle harsokerros lämmöneristeeksi. Nyt vain pitää odotella pari päivää ja voin siirtää taimet autotallista kasvihuoneeseen luonnonvaloon. Massa lämmittää taimilaatikoita alapuolelta ja harso pitää lämmön sisällä ja kylmän ulkopuolella. Taimista tulee vantteria. Heti levityksen jälkeen lämpö oli 20 astetta massassa.




Ovi kiinni ja odottelemaan lämpöjen nousua.

2 kommenttia:

  1. Mahtava tapa pitää ravinteiden saannista huolta. Eikä tuolla tavalla tarvitse mennä multakauppaan. Mistä saa biohiiltä suursäkissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suursäkkejä myyvät todennäköisesti kaikki tuottajat, itse ostin Carbons Finlandilta. Litrahinta tulee paljon halvemmaksi. Viime vuonna laitoin jo vadelmille ladatut hiilet.

      Poista

Mukava kun kävit blogissani, kerro mitä ajatuksia se herätti sinulla