22.10.2025

Kuuluuko näiden olla näin pahoja?

 

Minimaissi on vuoden pettymys

Tavalliset maissit saivat pakkasta, joten niistä ei tullut satoa tänä vuonna. Sen sijaan minimaissin taimet olivat pakkasenkestävämpiä ja niitä saatiin runsaasti kasvamaan. Kasvatin niitä ensimmäistä kertaa, joten en tiedä, oliko tämän vuoden sato normaalin makuista vai ei. Me emme näitä aio enää kasvattaa, sillä minejä niistä ei tullut ja maku oli tosi huono. Tarkoitus oli kasvattaa sellaisia minimaisseja, joita on pakastepusseissa. Näitä ne eivät ole. Näiden minimaissien siemenet ovat kuvassa näkyviä suippupäisiä ja vaikka maissi oli ihan tuleentunut ja siemen vaikuttaa kypsältä, on se eräällä tavalla kova. Ilmeisesti tuo kuori on kovempi kuin tavallisissa maisseissa. Yhden tähkän yritin syödä, mutta edes sen vertaa ei tehnyt mieli. Maku on tosissaan huono.


Eivät nämä ole edes mitään minejä.


Tuotantoeläimille kasvatetaan maissia ja ne syövät kasvit murskattuna mössönä. Mekin murskasimme kaikki maissit, varret ja tähkät ja hyödynnettiin valkosipulipenkkien pohjalla. Massa haketettiin risujen kanssa, joten hakkeen maatumisessa on mukana valmiiksi runsaasti typekästä ainesta ja tuloksena on muhevaa multaa kylvöuran pohjalle. Siitä kirjoitinkin juuri edellisellä viikolla. Syötän maissit siis maaperän "tuotanto"eläimille, eli hajottajille. Ne ovat meidän tärkeitä työntekijöitämme puutarhassa ja niitä pitää ruokkia hyvin.

Osa ei ole pölyttynyt lainkaan.





14.10.2025

Baby Sugar Melon - ei sittenkään niin huono tulos

 

Melkein tavoitepainossa.

Somessa alkuvaiheen melonikuviin joku kirjoitti, että ei nämä nyt niin pieniksi jää, tulee niistä 1 - 1,5 kiloisia. Mielessäni ajattelin, että kylläpäs ne sitten ovatkin isoja. No, nyt kun olen ottanut oman sadon talteen niin huomaan oman mielikuvani olleen aivan virheellinen. Tuo pieni meloni painaa kuvan mukaisesti 1,3 kiloa, eli noiden tavoitepainojen välistä, eli ihan hyvä tulos. Varsinkin, kun taimet saivat pakkasta alussa ja kasvuun lähtö oli todella kivuliasta alussa. Sovimme apupuutarhurin kanssa, että näitä laitetaan ensi vuonna uudestaan ja varjellaan pakkaselta kaikin voimin.

Tomaateista testisäilyke

Tein pienestä määrästä tomaatteja testiversion. Paahdoin puolikkaita ensin uunissa, minkä jälkeen haudutin kattilassa  yrttien ja valkosipulin kanssa. Lopuksi soseutin sauvasekoittimella. En ole vielä maistanut, sillä ajattelin antaa makujen vähän tasaantua ensin. Purkki on jääkaappisäilytettävä, koska en umpioinut sitä painekattilassa, eikä ole säilöntäaineitakaan. Annoin olla soseutuksen jälkeen kyllä jonkin aikaa uunissa vielä hautumassa, ja suljin purkin kuumana umpioon. Kerron sitten myöhemmin, miltä maistui.


Kattilassa hautumassa.


7.10.2025

Varas jäi verekseltään kiinni - saalis kateissa

 


Tässä pitäisi olla runsaasti maa-artisokkamukuloita ympärillä, mutta kun ei niin ei. Olin jo ehtinyt laittaa asuinalueen Fb-ryhmään, että kuka haluaa sato. Halukkaita löytyi ja menimme apupuutarhurin kanssa nostamaan herkkuja maasta. Pettymys oli aikamoinen, kun ensimmäisellä talikolla tuloksena oli pulska ripeäkinttuinen myyrä. Ei ehditty kissaa sanoa saati ottaa kuvaa, kun oli jo vipeltänyt piiloon. Nuorempi koiristamme on kyllä ollut hajun perässä jo tovin, sillä melkoisia kaivuita on ilmestynyt kasvimaan aitauksen viereen. Nyt on kräpsät  ladatttu, jotta jäisi kiikkiin. Kyllä, laitan kräpsät, sillä en halua puutarhaani myyrätuhoja ensi talvena.

Myyrä siirteli viime talvena valkosipulin kynsiä ympäri pihaa, eli satoa tuli monesta paikasta. Odotamme mielenkiinnolla, missä meillä kasvaa maa-artisokkaa ensi vuonna. 

Nyt jouduin sitten laittaamaan viestit, että mitään jaettavaa ei olekaan. Yksi kuitenkin kysyi, pystyisikö itsekin niitä kasvattamaan. Noista juuritapeista saa kyllä pilkottua istutusta varten paloja, eli vein niitä kyselijälle. Ensi vuonna hänellä on sitten omaa satoa pihassaan.