Matomoko?

 Ainakin matomolta se näyttää

Lierot ovat puutarhurin huipputärkeitä apulaisia. Lierot parantavat maan mururakennetta tekemällä sateenkestäviä muruja. Ravinteet ovat silti kasvien saatavilla murujen pinnoilta. Lierojen kaivuukäytävät auttaman parantamaan maan happipitoisuutta, jota kasvien juuret tarvitsevat sekä lisäävät maan vedenläpäisykykyä, sillä käytävät ovat niin isoja, että vesi valuu painovoimaisesti niistä alaspäin. Lierot myös hajottavat ahkerasti orgaanista jätettä ja näin auttavan ravinteiden kierrossa. Moni eläin tarvitsee lieroja ruuakseen ja toisaalta lierot kertovat maan kasvukunnosta. Lierot ovatkin avainlajeja ja indikaattorilajeja. Avainlaji tarkoittaa sitä, että jos lierot katoavat, katoaa myös iso määrä muita eliöitä. Indikaattorilaji tarkoittaa, että lierojen katoaminen tai saapuminen indikoi eli kertoo maan ominaisuuksien muutoksesta.

Nykyään on ollut ilmeisesti vähän muotia laittaa yritysten nimiin pääte -mo, -mö, -va. En tässä kuitenkaan toista ja mainosta yrityksiä, mutta siitä tuli mieleeni uusi sana Matomo, kun otin kasvimaasta multaa. Tyhjennän kasvimaata, joka on kohopenkki, uuden kasvihuoneen tieltä. Syksyllä osasta penkkiä otettiin multa muualle, täytettiin lähes kokonaan syksyn kasviperkuujätteillä, kuten esimerkiksi kurpitsoiden kasvustot, tomaatit ja kurkut kasvihuoneesta, maa-artisokkien varret jne. Päälle laitoin multaa sen verran, että kaikki tuore materiaali peittyi. Mullan otin kasvihuoneen pohjalta, jossa oli nyt maatuneena lämmityksessä käytetty hevoska sekä kasvumultakerros. Syksyllä lämmintä riitti pihassa melko pitkään, eli lierot ehtivät olla herkuttelemassa kauan. Talvella oli paksu lumikerros ja lumisuojaa riitti pitkälle kevääseen. 

Tässä video, jossa matomo näkyy. Pieniä punaisia lieroja luikertelemassa apulaisinani. Yläkuvassa näkyy ns. vanha liero ja pieni nuori lieri.

Miten kate auttaa kasvimaalla?

Helpota omaa työtäsi ja suojele maata

Rikkaruohojen torjunnassa, maan kulumisen estämisessä ja ravinteiden säilyttämisessä, on aina tärkeää, että kasvimaalla ei ole alueita mulloksella eli ilman kasvavia kasveja tai katetta. Paljas maa houkuttelee uinuvat siemenet ja rikkaruohojen juurenpalat kasvamaan. Riippuen ajankohdasta, jolloin maa jäisi mullokselle, on erilaisia vaihtoehtoja ratkaista ongelma. Mikäli keväällä ei halua ottaa kaikkia alueita käyttöön hoidettavaksi kasvimaaksi, on viherlannoitteiden käyttö helppoa.

Erilaisia vaihtoehtoja on monia

Eri kasveilla on erilaisia ominaisuuksia. Ei voi siksi sanoa, että jokin kasvi on kaikkein paras viherlannoitukseen, sillä olosuhteet ratkaisevat kulloinkin parhaan kasvin. Tiivistynyt/tallattu maa, joka saa levätä pari vuotta, on hyvä kylvää jollain syväjuurisella, monivuotisella kasvilla. Juuret työntyvät tiivistyneeseen maahan ja luovat uusia putkia vedelle, ilmalle ja tulevien kasvien juurille.

Juurien muodossa ja tyylissä on eroja

Apilakasvit, esimerkiksi puna-apila kasvattavat hyvän, syvän juuriston, joka parantaa myös maan mururakennetta. Lisäksi sen juuristossa olevat Rhizobium-bakteerit pystyvät ottamaan ilmasta typpeä ja sitomaan sen kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Apila lisää näin maan typpivarastoja. Sama vaikutus on palkokasveilla, kuten esimerkiksi herneellä ja härkäpavulla. Apiloista näyttävä kukinto tulee veriapilalle, jolla on soihtumainen, verenpunainen kukinto sekä hyväntuoksuinen persianapila, jonka marjapuuronpunainen kukinto tuoksuu todella hunajaiselle. Mikäli apila saa kasvaa parikin vuotta, sen juuristo on todella vahva ja syvälle työntyvä.

Erittäin vahva, syvälle tunkeutuva, paalujuuri on myös öljyretikalla, jota nykyään moni ammattiviljelijäkin käyttää maan rakennetta parantavana välikasvina. Öljyretikka on kuitenkin yksivuotisena viljeltävä viherlannoituskasvi. Sen lehdet ovat niin runsaat, että ne varjostavat taimien välissä olevan maan ja siten estävät rikkakasvien kasvua tai ainakin hillitsevät sitä.

Hunajakukka on myös loistava vaihtoehto, jos kyse on keväällä tehtävästä ratkaisusta. Tuoksuvat kukat ovat tehokkaita pölyttäjähyönteisten houkuttelijoita. Loppukesästä kerätyn sadon tilalle kylvetty hunajakukka ei välttämättä ehdi kukkia, mutta silti sen voi syksyäkin vastaan kylvää esimerkiksi heinäkuussa. Kasvusto jätetään molemmissa kylvövaihtoehdoissa syksyllä mitenkään käsittelemättä ja keväällä sen voi kääntää maahan. Maahan käännettynä se on mikrobien ruokaa luovuttaen ravinteita uuden sadon käyttöön. Vähitellen paranee myös maan koostumus, mikäli maahan saadaan jäämään jatkuvasti runsaasti orgaanista materiaalia, kuten esimerkiksi kuivuneita kasveja ja sadonkorjuun naatteja. 

Syksylläkin vielä muistettava

Myöhään loppukesästä vapautunut maa ei välttämättä ehdi saada kasvukatetta, joten silloin orgaaninen eli eloperäinen kate voi olla hyvä ratkaisu. Naatit, lehdet ja ruohosilppu ovat mainioita katevaihtoehtoja, jotka antavat maan lieroille ruokaa ja estävät rikkaruohoja itämästä.

Katettu maa jäätyy hitaammin, jolloin maaperäeliöille jää enemmän aikaa maanparannukselle. Lierot kaivavat pidempään onkaloitaan ja muuttavat kasvijätettä runsasravinteisiksi muruksi. Myöskään tuulet ja sateet eivät pääse kuljettamaan kasvimaasi pinnalta hienojakoista maa-ainesta pois.

Syksyn sateet pääsevät myös imeytymään nopeasti maahan, jolloin keväällä ei ole odotettavissa jääpoltetta.

Mikä vaikuttaa viherkatteesta maahan jäävien ravinteiden määrään?

Kasvin tärkein, kasvuun vaikuttava, ravinne on typpi

Olet varmastikin huomannut monessa keskustelussa erilaisia näkemyksiä, jääkö vihermassasta paljon vai vähän typpeä kasvin käyttöön seuraavaksi kasvukaudeksi. Varsinkin luomuviljelyssä käytetään eri lohkoilla viherkesantoa ja kasvin jäänteen kynnetään maahan. Näin äkkiseltään voisi luulla, että johan siitä jää paljonkin typpeä maahan, mutta asia ei ole ihan näin suoraviivainen.

Mitä tapahtuu kasvinosille maassa?

Maassa elää lukuisa määrä monenlaisia hajottajaeliöitä ja mikrobeja. Ne käyttävät kasvinosia ravinnokseen. Kuten meidän ihmistenkin syömästä ruuasta, osa päätyy omaan kasvuun tai lihoamiseen, osa hengitetään hiilidioksidina ulos ja osa menee sinne jätteidenkäsittelylaitokselle. Eivät mikrobit ja hajottajaeliöt sen kummempia ole, paitsi että niillä ei ole vessaa...

Sopivasti vai liikaa ruokaa tarjolla?

Kasvinosat siis alkavat hajota eli suuremmat molekyylit hajoavat pienemmiksi. Esimerkiksi proteiinit, jotka ovat melko suuria molekyylejä ja sisältävät typpeä, hajoavat ja vapauttavat typen sellaiseksi, jota kasvitkin voivat käyttää, eli nitraatiksi ja ammoniumiksi. Jos hajottajamikrobit ja maaperäeliöt voivat käyttää kaiken saatavilla olevan typen, jää kasveille maahan vain vähäsen tai ei yhtään typpeä. Jos taas kasvimassaa on ylenmäärin ja pieneliöitä vain vähäsen, voi typpeä jäädä enemmän. Ikävä kyllä näin ruusuiselta tilanne ei oikeasti näytä, sillä jos mikrobeja on kovin vähän, ei hajoamistakaan tapahdu nopeassa tahdissa ja sekin typpi, joka vapautuu, saattaa huuhtoutua veden mukana pois kasvimaaltasi. Karkeasti voi sanoa, että pehmeät vihreät kasvinosat ovat helposti käytettävissä mikrobien ja maaperäeliöiden toimesta ja niistä jää kovin vähän ravinteita tai multavuutta lisäävää ainesta maahan.

Onko maassa ilmaa riittävästi?

Entä hiiltä ja mihin sitä nyt sitten tarvitaan?

Terve ja toimiva maaperä sisältää riittävästi, noin 25 % ilmaa huokosissa eli maamurujen väleissä ja lierojen onkaloissa. Se takaa hajotustoiminnalle hyvät olosuhteet ja typenkin osalta tapahtuu nitrifikaatiota (hieno sana, johon törmää monesti). Tämä on se hyvisjuttu, joka liittyy typpeen, kun se "ei niin hyvä juttu" on denitrifikaatio, joka tapahtuu hapettomissa märissä olosuhteissa ja aiheuttaa typen tappioita kasvimaallesi. Hiili on olennainen tekijä, jotta koko prosessi toimii maassa. Jos hiili/typpi -suhde ei ole sopiva, niin  kasvinosat eivät hajoa optimaalisesti eli parhaalla mahdollisella nopeudella.

Lisäksi vaikuttaa lämpötila, kosteus, lähtöaineksen tyyppi yms yms

Eli kuten huomaat, asia on monisyinen ja eri asiat voivat olla samaan aikaa hyviä tai huonoja kasvinosien hajotuksen kannalta. Siksi ei ole mitenkään yksiselitteistä, että aina täsmälleen tapahtuisi tietyllä tavalla. Kotipuutarhurille riittää, kun muistaa huolehtia multavuudesta, ei tapa mikrobeja ja pieneliöitä torjunta-aineilla ja lisää katetta koko ajan, kun edellinen on maatunut. Kosteutta pitää olla sopivasti. Sateen jälkeen ei saa olla lammikkoja pitkiä aikoja maan päällä ja poutapäivinä maa ei saa kuivua korpuksi. Näistä kun huolehtii, on hyvät edellytykset elävälle maalle ja vaikka lisätystä aineksesta ei typpejä jäisikään paljoa maahan, tulee mikrobitoiminnan avulla maassa jo olevasta orgaanisesta aineksesta lisää ravinteita koko ajan.

Pidä siis pyörät pyörimässä eli mikrobitoiminta vilkkaana!