Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevättyö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevättyö. Näytä kaikki tekstit

25.6.2023

Pikaisen kukkamaan kevättyön vaikutus

 Kasvu vahvaa ja kukintoja hurjasti

Muistatko, kun kerroin, miten kukkamaan saa keväällä todella nopeasti kuntoon? Sen lisäksi, että homma sujuu käden käänteessä, se tuottaa hyvinvoivan kasvimaan.

Kevät ja kesäkuu on ollut kovin kuiva, mutta eipä ole kuivuus haitannut kukkamaata. Paksu kompostikate pitää kosteuden maassa. Aurinko ei pääse haihduttamaan maan pinnasta kosteutta, eikä pinta kovetu. Koska kompostiin laitetaan tosi paljon kaikenlaista vihreää, on myös ravinteita paljon. En tarvitse muita lannoitteita näihin kukkamaihin lainkaan.

Tuon liljan (ns. keisarin kruunu) varsi on peukalon vahvuinen noissa kahdessa vasemman puoleisessa kasvissa. Aiemmin, kun äiti hoiti vielä näitä, hän joutui aina tukemaan, ettei varret kaadu. Hän ei malttanut rajoittaa päiväliljan kasvua, jolloin liljat eivät saaneet valoa, eikä hän käyttänyt mitään katetta eikä lannoitteita. Maa oli aika paljon köyhtynyt vuosien aikana.



Kylvin tuohon kiven eteen nyt vielä vähän maissia, ihan vain viherkasvustoksi, eli käytin popcorn-jyviä. Kylvin ne suoraan tuohon kompostin pintaa ja laitoin vähän hiekkaa päälle. Tämä on taas tällainen kokeilu, ei haittaa, vaikka mitään ei kasvaisi.


Ukonhatut ovat tänä vuonna todella vahvassa kasvussa.  Koko puska on ihan läpitunkematon. Tykkään näistä tosi paljon. Ovat edesmenneen anopin kukkamaasta pelastettuja.

Raparperin on tuossa ihan vain pölyttäjien iloksi. Nyt vasta huomaan, että en ottanut lainkaan sellaista kuvaa, jossa näkyisi sen iso kukinto. Pölyttäjät tykkäävät siitä kovasti.


18.5.2023

Kukkapenkin pikainen kevättyö

  Nopeasti ja helposti

Koska en muokkaa maata ja käytän katteita, on myös kevättyöt hyvin helppoja. Syksyllä laitan kukkapenkkiin suojausta talveksi ja keväällä siivoan ylijäämät pois. Tilalle laitan märkää kompostia, joka innostaa kasveja heräämään kevääseen. Tumma pinta nappaa auringon ja kosteus auttaa uuta kasvua.

Viikonloppuna oli vain vähän aikaa ja sain silti mökin kukkamaat kevätkuntoon. Tässä yhden kukkamaan kuvat.

Alussa olen ottanut kuivuneet kukkavarret pois ja haravoinut syksyn katteet. Harmi, etten huomannut ottaa kuvaa ihan alkutilanteesta, kun maa oli valkoisenaan kuivuneita kukkavarsia ja syksyn tukikate oli selvästi näkyvissä.

Tässä siis siivottu pintaa.


ja tässä kompostin tyhjennyksen jälkeen, kun kukkapenkin pinta on katettu uudella kompostilla.


Kompostipinta katoaa näkyvistä, kun kukat kasvavat. Ei pinta silti mitään haittaa. Lieroja se houkuttelee valtavat määrät ja ylläpitää kasvien juuriston tasaista kosteutta. Alun perin mökin maat ovat olleet niin kovaa savea, että vesi ei imeytynyt millään ja kaikki kukkien istuttaminen oli tavattoman vaikeaa. Maa oli heti kivikovaa ja kuivaa, eikä oikein mikään kasvi viihtynyt. Vuosien katteet ovat muhevoittaneet maata. Pensailla puuhakkeet ja kukilla kompostit. Olisi tullut tosi kalliiksi, jos olisi pitänyt rakentaa kaikki kukkamaat ostomullalla.