25.6.2023

Pikaisen kukkamaan kevättyön vaikutus

 Kasvu vahvaa ja kukintoja hurjasti

Muistatko, kun kerroin, miten kukkamaan saa keväällä todella nopeasti kuntoon? Sen lisäksi, että homma sujuu käden käänteessä, se tuottaa hyvinvoivan kasvimaan.

Kevät ja kesäkuu on ollut kovin kuiva, mutta eipä ole kuivuus haitannut kukkamaata. Paksu kompostikate pitää kosteuden maassa. Aurinko ei pääse haihduttamaan maan pinnasta kosteutta, eikä pinta kovetu. Koska kompostiin laitetaan tosi paljon kaikenlaista vihreää, on myös ravinteita paljon. En tarvitse muita lannoitteita näihin kukkamaihin lainkaan.

Tuon liljan (ns. keisarin kruunu) varsi on peukalon vahvuinen noissa kahdessa vasemman puoleisessa kasvissa. Aiemmin, kun äiti hoiti vielä näitä, hän joutui aina tukemaan, ettei varret kaadu. Hän ei malttanut rajoittaa päiväliljan kasvua, jolloin liljat eivät saaneet valoa, eikä hän käyttänyt mitään katetta eikä lannoitteita. Maa oli aika paljon köyhtynyt vuosien aikana.



Kylvin tuohon kiven eteen nyt vielä vähän maissia, ihan vain viherkasvustoksi, eli käytin popcorn-jyviä. Kylvin ne suoraan tuohon kompostin pintaa ja laitoin vähän hiekkaa päälle. Tämä on taas tällainen kokeilu, ei haittaa, vaikka mitään ei kasvaisi.


Ukonhatut ovat tänä vuonna todella vahvassa kasvussa.  Koko puska on ihan läpitunkematon. Tykkään näistä tosi paljon. Ovat edesmenneen anopin kukkamaasta pelastettuja.

Raparperin on tuossa ihan vain pölyttäjien iloksi. Nyt vasta huomaan, että en ottanut lainkaan sellaista kuvaa, jossa näkyisi sen iso kukinto. Pölyttäjät tykkäävät siitä kovasti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukava kun kävit blogissani, kerro mitä ajatuksia se herätti sinulla