Näytetään tekstit, joissa on tunniste laho. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laho. Näytä kaikki tekstit

15.7.2024

Peruskunnostusta ja touhua puutarhassa

 käytäville haketta ja suojauksia

Uusi hakekate käytävällä ja penkissä ruohokate.


Naapureilta risut lahjoituksena

Naapurilahjoitukset muuttuivat vihdoin hakkeeksi tai ainakin osa niistä. Kasvimaan ja kohopenkin välissä on kulkukäytävä, jota pidän jatkuvasti hakkeella. Samoin makeasinikuusamoiden ja mustikoiden alue on hakepinnoitteella. Siitä on niin helppo kitkeä kaikki rikkaruohot. Juuret eivät ole syvällä, vaan ihan siinä hakkeen alla ja sen lisäksi juuret eivät ole kovin paljon edes maassa kiinni. Kulje kanssani hakkeella.


Marjarosvot puutarhassa

Olen monesti sanonut viime aikoina, että ei meillä linnut mustikoita syö. Nyt joudun itse syömään sanani, sillä heti kun naapuri kaatoi ison kuusen aidan tuntumasta ja suojaamasta mustikoita, löysivät harakat sinertyvät mustikat. Tänä vuonna on myös räkättirastaita paljon enemmän kuin aiempina vuosina ja ryökäleet käyvät varastamassa ruukkutomaateista raakileet. Jouduin hakemaan harsot varastosta ja suojaamaan pensaat ja tomaatit. Kaaliverkkoja olisi vielä, mutta en ole ommellut niitä vielä yhteen leveämmäksi verkoksi, enkä halua likastaa niitä ennen ompelua, ettei ompelukoneeseen mene multaa.


Näillä mustikoilla on vielä vanha hake ja suojana verkko, joka ei kestä kauan.


Nämä mustikat ovat saaneet uudet hakkeet ja nyt tuli harso suojaksi.


Ruukkutomaatit saivat harson suojakseen. En vain tiedä, miten ne nyt pölyttyvät. Pitää ehkä raottaa harsoa, kun on itse paikalla vahtimassa raakileita.


Kukkapenkkien peruskorjaus vol 2

Toinen kukkapenkki on nyt täydessä kukassa, eikä sitä voi ihan vielä peruskorjata. Siinä on samalla tavalla reunuslaudat ihan lahonneet. Toisessa reunassa on laudat jo kokonaan pois ja toisessa on vielä vähän jäljellä. En ole nyt edes kitkenyt rikkaruohoja, kun koko penkki menee uusiksi joka tapauksessa ja vanha multa kaivetaan pois rikkoineen päivineen.


Vähän vielä reunalautaa jäljellä kukkapenkissä.