11.3.2024

Apsiiniinimarmelaati

Itse tehden on todellinen herkku



Laitoinkin jo aiemmin Facebook-sivulleni kuvan, kun teimme itse ensimmäisen kerran appelsiinimarmeladia, eli apsiinimarmelaatia. Sellainen nimi sillä on meillä, sillä toinen lapsistamme loi nimen aikanaan.

Ohjeen otin Säilö itse marjat, hedelmät ja kasvikset- kirjasta (Kustannusmäkelä, 2005) Englantilainen appelsiinimarmeladi s. 56.




Annoksesta tulee noin 2,5 litraa valmista marmeladia. 

500 g appelsiinia
30 g pomeranssia (en laittanut, vaikka oli ohjeessa)
2 sitruunaa (käytin sitruunamehua sellaisesta keltaisesta pullosta)
1 litra vettä
750 g-1 kg sokeria/kg keitettyä hedelmämassaa




Oma marmeladi on läpikuultavampaa, mutta silti makua on enemmän. Kaupan marmeladi on vaikeasti levittyvää, tiivistä hyytelöä, eli massa on saatu hyytelöimällä mehua. Nyt kun leipiä maistoi makuvertailuna, kaupan marmeladi ei maistu edes oikeasti appelsiinille.

Tämä on ikuisuuskeskustelu, missä järjestyksessä leivänpäälliset laitetaan. Meillä juusto tulee aina lopuksi, koska muutoin hillo valuu juuston päältä ja sormet sotkeentuvat. Kun juusto aina päällä (myös tomaatin ja juuston ollessa päällisinä), pysyy leipä kasassa ja sormet puhtaina. Lapsena koulukaverin äiti laittoi aina tomaatit juuston päälle ja minä sotkin aina pöytäliinan. 





Emme poistaneet valkoista osaa, vaikka ohjeessa oli niin. Ei haitannut makua yhtään. Ensi kerralla teemme vertailun ja poistamme. Kokeilemme myös hillosokerin käyttöä. Jossain toisessa ohjeessa neuvottiin jopa poistaman hedelmäkalvot. Siihen ei aio ryhtyä, sillä en halua marmeladin valmistuksen olevan niin työlästä. Nyt valmistunut marmeladi on todella raikasta ja hyvää. Ei niin makeaa kuin kaupasta ostettu ja se pistävä makuvivahde puuttuu kokonaan.

Vuosia sitten seurasin pizzeriassa pizzantekijän työskentelyä ja ihastuin tapaan, jolla hän levitti tomaattikastikkeen. Hän käytti siinä lusikan alapuolta. Sen jälkeen olen itsekin levittänyt muut kuin voin, lusikalla. Tavattoman kätevää. Käsi saa olla suoremmassa ranteesta ja levite leviää tasaisesti. Kannattaa kokeilla.






Aiomme testata myös veriappelsiineja ja greippiä, siihenkin on kirjassa ohje: 800 g greippiä/200 g sitruunaa/2 l vettä/2,5 kg sokeria. Sain naapurilta lainaksi painekattilaa, voisikohan sitä hyödyntää myös?

Ostin kerran jostain messuilta porkkanamarmeladia, ja ilokseni siihenkin on ohje: 500 g porkkanaa/2 sitruunaa/4 dl vettä/1 kg hillosokeria. Tätä aion tehdä pienistä harvennusporkkanoista sitten keväällä. Ehkä teen testin jo aiemmin kaupan luomuporkkanoista.





16 kommenttia:

  1. Voi nam! Itse tehty on kyllä parempaa, vaikka jotkut kaupan marmelaaditkin tosi hyviä. Eikös siinä valkoisessa osassa nimenomaan ole pektiiniä (vai muistanko väärin), eli kannattaa jättää se mukaan, niin ei tarvitse mitään hyytelöimisainetta erikseen? Siksi juuri appelsiini on niin täydellinen, kun siinä on hyytelöainekin valmiiksi. Se on siis luotu marmelaadiksi :-D
    Olen joskus itse tehnyt marmelaadia, lähinnä silloin, kun olen asunut / oleillut Ranskassa ja Espanjassa, jolloin siihen on voinut käyttää niitä tavallisia puissa kasvavia happamia appelsiineja. Pitäisikin tehdä nyt pitkästä aikaa, tavallisista kaupan appelsiineistakin tulee ihan hyvää, vaikka makeampaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, happamista tulisi varmaan appelsiinimaisempaa. Pitääkin vähän maistella appelsiineja tuolla näkökulmalla ja tehdä uusi satsi jos osuu happamia eteen. Oletko kokeille greipistä/verigreipistä? Sinulla onkin ollut kyllä aivan poikkeuksellinen mahdollisuus, kun olet saanut puusta ostettuja maistaa. Meille tuodut on poimittu ihan raakoina ja kypsytetty kaasuilla, joten ihan eri tuotteesta kysymys. Samalla tavalla kuin tuontitomaatti ei ole minkään makuinen. Onneksi Suomessa on jo paljon paikallisia tomaatintuottajia, joilla logistiikkaketju on todella lyhyt ja tomaatit poimitaan kypsinä.

      Poista
    2. Muistelen hämärästi, että joskus nuoruuden innossa olisin greippimarmeladiakin tehnyt, mutta muistikuva on hatara eikä lopputuloksesta ainakaan ole mitään mielikuvaa. Se hapanappelsiini on oikeastaan eri laji, pomeranssiksikin sitä kutsutaan (Citrus aurantium). Se on ihan syömäkelvotonta suoraan puusta, niin hapanta, ainakin minusta. Senkään vuosi sitä ei voi verrata niihin viljeltyihin appelsiineihin, joita syöntihedelmiksi kasvatetaan (Citrus sinensis).

      Poista
    3. Pomeranssi kuulostaa tutulta. Pitää tutustua aiheeseen paremmin. Tässä sen huomaa, miten rajoittuneen kuvan saa hedelmistä hevi-osaston asiakkaana. Olin vaihto-oppilaana Espanjassa La Coruñassa, siellä kaupoissa myytiin hevinä kaikki ne epämuodostuneet ja "rumat" hedelmät, joita ei voinut myydä vientiin. Maku oli aivan loistava. Suomessa niitä ei ostaisi kukaan. Hävikki-laatikoissakin on paremman näköisiä kasviksia.

      Poista
  2. Tulipa nostalginen fiilis ja kauhea ikävä mummua <3 Mummu aina teki appelsiinimarmeladia. Pitäisipä tämän innoittamana tehdä itsekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on ollut todella kiva mummu. Meillä ei mummu eikä oma äiti tehnyt mitään marmeladeja. Mummu säilöi tyrniä mehuna ja mansikoita pakkaseen, mutta muuten ei ole mitään muistikuvaa säilömisistä. Mitään hilloja ei tehnyt mielestäni ikinä. Kotona pakastettiin hurjat määrät mansikkaa ja valmistettiin syksyllä myös mehua, mutta muuta puutarhatuotteiden säilömistä ei tehty. Nyt itse haluaisin oppia säilöä kaikkea, mitä voin kasvattaa itse. Onneksi ohjeita löytyy helposti sekä netistä, että säilöntäoppaista.

      Poista
  3. Varmasti on hyvää! Ei ole tullut itse kokeiltua koskaan. Ei ole vain tullut mieleen, että senkin voisi tehdä itse. Äitini teki joskus vuosia sitten melkein joka syksy porkkanamarmeladia. Siihen käytettiin ne halkeilleet, haaroittuneet, pieniksi jääneet tai muuten vain vioittuneet porkkana, jotka eivät kellarissa säilyisi. Oli todella hyvää.
    En tykkää itse niin juustojen mausta, joten laitan sen yleensä pohjimmaiseksi. Poikkeus on marmeladi/hillot, jos laitan sellaista leivälle. Se olisi liian sottaista syödä juusto alimmaisena. Jos on tomaattia, kurkkua tai jotain muuta vetisempää, laitan salaatinlehden päällimmäiseksi. Toimii aika hyvin ja vielä paremmin silloin, jos salaatinlehti on niin iso, että sen reunat saa kiepautettua leivän alle. Jostain kumman syystä leivilleni naureskellaan usein... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuosta salaatinlehtivinkistä! Ehdottomasti kokeiltava. Porkkanamarmeladi on todella hyvää. Nyt on niin monta herkkua listalla tehtävänä, että toivottavasti saan kaikki toteutettua. Olen guuglaillut painekattiloita. Uusimmat ovat sellaisia, ettei tarvita hellaa ja säädöt täten paremmin määriteltävissä. Ajattelin kokeilla hilloja ja marmeladeja painekattilalla.

      Poista
  4. Nam, itsetehty marmeladi on varmasti herkullista. Pitäisi itsekin joskus kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannustan kovasti. Tytär ei pysty syömään kaupan marmeladia lainkaan, mutta tätä itse tehtyä pystyy.

      Poista
  5. Kiitos kivasta vinkistä, en ole koskaan kokeillut tehdä itse appelsiinimarmeladia. Oikein vesi herahti kielelle - itse tehty on varmasti parempaa kuin teollinen valmiste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitoksista. Mukavaa jos kirjoitus innostutti uusiin kokeiluihin.

      Poista
  6. Kiitos ohjeista näitä pitää kokeilla ehdottomasti . Appelsiineja syömme muutamia meillä kun on itse tehtyjä hilloja ja hyydykkeitä paljon . Eniten minua ihmetytti että marmeladia ja juustoa leivän päälle . 😀 ,siis molempia ... pitää kokeilla tuotakin .
    Juusto on meillä alimmaisena aina se on varmaan selkärangassa .🫠 .
    En muista myöskään koska olisin syönyt hilloa leivän päällä . Kivoja juttuja tuli nyt. Kiitos .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin hauskaa, miten erilaisia tottumuksia ihmisillä on. Kaikki tavat ovat tietenkin oikein, minä en vain pärjää leivän kanssa, jos juusto on alimmaisena. Taidan olla vähän tumpelo sormistani, heh. Käytämme myös paljon vadelmahilloa, sopii hurjan hyvin paahdetulle ruisleivälle ja tietenkin juusto päälle.

      Poista
  7. Vai vadelmahilloa ja juustoa 😀 .kerroin edellisestä miehellekin päätimme kokeilla joskus . Juustoa on aina ja hilloja ja hyydykkeitä . Teen paljon myös marjoista survoksia missä on vain vähän sokeria .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusia makuelämyksiä.
      Oletko kokeillut punaisista karviaisista sellaista, johon tulee vain vähän hillosokeria. Jää aika happamaksi ja sopii ruokien lisukkeeksi. Kutsun sitä hillokkeeksi, kun ei ole hilloa eikä survosta. Marjat saavat jäävä sellaisiksi, että jonkin verran rakenne näkyy ja tuntuu. Sopii myös esimerkiksi bulgarian, kreikkalaisen ja turkkilaisen jugurtin kanssa sekoitettavaksi.

      Poista

Mukava kun kävit blogissani, kerro mitä ajatuksia se herätti sinulla