Nyt ollaan kalkkiviivoilla

 maakellarin kanssa

Kalkkimaalilla tulee iso muutos pintaan.

Muistatko, kun kerroin maakellarin pesusta? Annoin ovien olla auki pitkään, jotta kosteus laskisi. Syksyn yökasteen voimistuttua, suljin ovet, enkä ollut sen koommin ehtinyt vielä käydä katsomassa tilannetta. Haaveilin alusta asti seinien kalkitsemisesta. Olin luullut aiemmin, että kellarien seinät on aina kalkittuja, mutta sittemmin opin, että on myös olemassa ihan Kellarimaali-tuote erikseen. Kellari maalilla tämä minunkin kellarini on maalattu 1987, eli melko tovi sitten.

Kalkki tekee todellakin ihmeitä.

Seinistä maalia ei ollut irronnut, mutta katosta se oli irtoilemassa. Harjasin kuivuneesta katosta kaiken irtonaisen maalin pois pesun yhteydessä ja nyt ennen kalkitsemista vielä uudelleen. Niin, siis vaikka olisi ollut kellarimaali-tuote, halusin nimenomaan kalkituksen. Kalkissahan ns. mikään ei elä, eli se on samalla putsausta. 

Nyt on kellari kalkittu ja juurekset pääsevät säilöön loppuviikosta. Kokeilen ensin pienellä määrällä, että miten homma hoituu. Jos kaikki sujuu hyvin, uskallan kasvattaa taas ensi kesänä varastoitavaa perunaa myös ja muutenkin panostaa kellarivarastoitaviin tuotteisiin enemmän. Tänä vuonnahan päivän sana on umpiointi. Mietipä, miten paljon saan säilöttyä, jos pystyn yhdistämään umpioinnin, pakastamisen, kuivattamiset, hapattamisen ja kellarin. Aika upeaa.

Hei hetkeksi, kellari.

Papua papua enemmän papua

Painekattila on ihan huippu juttu

 

Ruusupapuja

Tämän kasvukauden ehdoton ykkönen on papujen kasvatus. Päätin jo keväällä, että vähennän lihan syöntiä itse kasvattamilla pavuilla eli kasviproteiinilla. Eri papulajikkeita oli monia, mutta taimivaiheessa lajikkeet sekoittuivat ja eri lajikkeita kasvoi miten sattui. Ei siitä sinänsä ole haittaa, kyllä sadon saa korjattua ja säilöttyä, mutta nyt en tiedä, mitä mikin on. Helpot erottaa, kuten ruusupapu ja härkäpapu, mutta muut ovatkin siten sekaisin. 

Aiemmin olen kuivannut härkäpapuja ja pakastanut. Pakastaminen oli hyvä juttu. Käyttöönotto oli helppoa, koska ei tarvinnut tietää jo edellisenä päivänä papureseptin käyttöä. Kuivatuissa pavuissa ennakointi on välttämätöntä, jotta ehtii liottaa papuja riittävästi. Pitkästä liotuksesta ja valmistuksesta huolimatta kuivatuista pavuista jää ruokaan jauhoinen tuntuma ja se on ollut kriittinen tekijä papuinnostuksen laajenemiselle apupuutarhurin lautaselle asti.

USA:sta tilattu umpiointisäilöntään soveltuva laite.

Liityin fB:ssa säilöntäryhmään ja sain sieltä hyvät neuvot oikean laitteen hankkimiseksi. Toimitusaika ei ollut kovin pitkä ja kattila saapui hyvään vaiheeseen sadonkorjuun kanssa. Väliin tarvitaan muuntaja, jotta laitetta voi käyttää meidän sähköverkossamme.

Vakuumipurkkeja.

Säilöntää varten tilasin Suomesta lasipurkkeja. Koska teen esivalmisteita, valitsin pieniä purkkeja, kerta-annoksia varten. Jos tekee valmista ruokaa, on isommat purkit varmastikin parempia. Tilasin samalla tuollaisen suppilon, joka sopii moneen eri purkkiin. Sen avulla saa reunoja sotkematta ruuat purkkiin. Tosi kätevä ollut.

Painekattilan näyttö.

Painekattila on elektroninen, eli sitä ei tarvitse pitää hellalla. Tämä oli minulle tärkeä valintakriteeri. Nyt ei hella ole varattuna aina säilönnän takia pitkiä aikoja. Ohjelmaksi valitaan Canning, joka nostaa paineen maximiin, joka takaa turvallisen umpioinnin myös hapottomille ruuille. Temperature-kohdassa näkyy lähtölämpötila, joka nousee 121 asteeseen ohjelman aikana. Venting-toiminto puhaltelee liiat höyryt pois, ettei laite tule vaaralliseksi ja räjähdä.

Ruusupapuja.

Ruusupavuista irtosi väri suolaliuokseen, kun härkäpavuissa ja muissa pavuissa liemi pysyi värittömänä. 

Härkäpapua ja muita papuja.

Papusatoa on kerätty moneen otteeseen. Eilen kerättiin viimeiset ja naapurin pihassa kasvaneet herneet. Vakuumipurkit ovat kuitenkin loppu, eli joudun pitämään tauon umpioinnissa. Jotain varmaankin pakastankin myös vielä.

Papua odottamassa säilöntää.

Lisää papua ja parsakaalia, joka meni pakkaseen.

Härkäpapu voi olla tosi isoa. Mittana aikuisen käsi.

Jännittävät hetket käsillä

 Uudet vehkeet testauksessa

Elektronisen keittimen ohjelmistotaulu.

Ennen käyttöönottoa varsinaiseen säilöntään, keittimeen piti tehdä testiajo. Hetken kesti ohjeiden ymmärtäminen, mutta lopulta vartin testiohjelma käynnistyi. Kone pihisi ja puhisi paineventtiilistä ajoittain suhahduksia ja ihan ohjelman lopussa tuli pitkään kunnon höyryt. Katsoimme samaan aikaan ohjelmaa valkokankaalta ja höyrypurkaus tuli juuri sopivasti ohjelman tapahtumiin. Pelästyimme oikein kunnolla. 

Muuntajalla sähköt kohdilleen.

Mukana tuli pikataulukko eri ruokalajeille, sekä reseptikirja ja ohjeet.

Erilaisia tarvikkeita keittimen käyttöä varten.

Aikaa kului sen verran paljon opettelussa, että varsinainen umpiointi siirtyi seuraavaan päivään. Ensimmäiseen erään pääsee härkä-ja ruusupapuja sekä pensaspapuja tai sellaiseksi tuollaiset pitkät pötköt nyt nimeän.

Kunhan tämän opin, niin jotenkin tuntuu, että säilönnästä tulee oikeasti kätevää. Voi säilöä pieniäkin määriä. Säilöminen jää usein tekemättä, kun se tuntuu jo etukäteen niin hurjan suurelta työltä. Olen tästä menetelmästä innoissani senkin takia, että haluan saada oman sadon säilöttyä mahdollisimman käyttövalmiiksi. Umpioitu ruoka on jo valmiiksi kypsää. Tässä tulee ikään kuin einestä oman puutarhan sadosta, kotiruokaa purkissa. Talvella on paljon nopeampaa ottaa umpioituja papuja, kuin aloitta prosessi kuivattujen papujen liotuksella jo edellisenä päivänä tai sulattamalla pakkasesta raakoja papuja. Umpioituja voi käyttää ilman etukäteissuunnitelmaa, hetken tarpeeseen.

Säilöntää omastamaasta

 Tomaatteja riittää sittenkin säilöntään

t

Härkätomaatteja, timjamia ja persiljaa, omasta maasta.

Satoa tulee sittenkin säilöntään. Syksy on pitkä ja pikkiriikkisestä kasvihuoneesta tulee enemmän tomaatteja kuin aiemmin. Härkätomaatti on iso ja painava, sillä se on aivan täynnä hedelmälihaa. Siinä ei ole sellaista tyhjää sisusta kuin mitä on ns. tavallisessa kaupan tomaatissa. Se ei myöskään ole yhtä vetinen. Makuhermoja se ei valitettavasti kutkuta, joten kaikki kypsyvä sato menee jatkojalostukseen. Odottaessani painekattilan saapumista, teen pieniä testisäilöntöjä, joiden ei pidäkään säilyä kauan, varsinkaan huonelämmössä

Tomaattikastike

Olen haaveillut, että saisin talvella ruokiin omaa tomaattikastiketta, omia kaltattuja tomaatteja, omaa ketsuppia jne. Askel kerrallaan haave alkaa toteutua. Härkätomaattien ansiosta, ainakin tomaattikastiketta on nyt testisäilötty. Ohjeen otin Sonja Lumpeen Tomaatti! Intohimona tomaatti-kirjasta sivulta 243. Vaikka tomaattini olivat vähänesteisiä, en laittanut ohjeen mukaan vettä, sillä haluan aika tiivistä kastiketta.

Sipuli ja valkosipuli kuullotuksessa.

Olen tosi huono käyttämään reseptejä. En hahmota lukiessani, että miltä valmis ruoka maistuisi. Siksi minulle on tosi tärkeää, että keittokirjan kuva on hyvä. Ei liian aseteltu valetuotos, vaan sellainen tavallinen kuva lopputuloksesta. Sonjan kirjassa on minulle sopivat kuvat.

Säilykepurkit uunissa desinfioitumassa.

Puhtaus on puoli ruokaa ja ainakin säilönnässä sitä kannattaa noudattaa aivan orjallisesti, jos haluaa säilykkeiden säilyvän. Silti voi tulla yllätyksiä. Teimme kerran isot määrät luumuhilloa ja kun annoin yhden purkin naapurille, se oli homeessa. Säilykepurkin tiivisteessä oli ollut varmaan joku heikkous ja vakuumi oli pettänyt. 

Tiivisteet kattilassa kiehumassa desinfioitumisen takia.

Kastike kehkeytymässä ja keittääntymässä kokoon.

Ohjeessa valmistusaika on puolisen tuntia, mutta itse annoin hautua tosi kauan, sillä halusin sen keittääntyvän kokoon, jotta en säilö vettä. Laitoin vain puolet ohjeen vesimäärästä ja silti se oli minun mieleeni liian löysää. Kirjan kuvassa se näyttää paljon paksummalta. Sain kaksi purkillista kastiketta säilöön. Nyt olen huomannut, että kun tekee pieniä eriä, säilöntä ei tunnu niin työläältä. Siihen ei mene liian pitkää aikaa edes arki-iltana ja kaikkea pilkkomista ja leikkaamista on kohtuullinen määrä yhdelle työkerralle.

Valmis kastike.

Vaikka keitin kastiketta kokoon pitkän aikaa, on se silti vielä tosi notkeaa. Taidan kysyä Sonjalta Facessa, että missä on vika.

Apsiiniinimarmelaati

Itse tehden on todellinen herkku

Laitoinkin jo aiemmin Facebook-sivulleni kuvan, kun teimme itse ensimmäisen kerran appelsiinimarmeladia, eli apsiinimarmelaatia. Sellainen nimi sillä on meillä, sillä toinen lapsistamme loi nimen aikanaan.

Ohjeen otin Säilö itse marjat, hedelmät ja kasvikset- kirjasta (Kustannusmäkelä, 2005) Englantilainen appelsiinimarmeladi s. 56.

Annoksesta tulee noin 2,5 litraa valmista marmeladia. 

500 g appelsiinia

30 g pomeranssia (en laittanut, vaikka oli ohjeessa)

2 sitruunaa (käytin sitruunamehua sellaisesta keltaisesta pullosta)

1 litra vettä

750 g-1 kg sokeria/kg keitettyä hedelmämassaa

Oma marmeladi on läpikuultavampaa, mutta silti makua on enemmän. Kaupan marmeladi on vaikeasti levittyvää, tiivistä hyytelöä, eli massa on saatu hyytelöimällä mehua. Nyt kun leipiä maistoi makuvertailuna, kaupan marmeladi ei maistu edes oikeasti appelsiinille.

Tämä on ikuisuuskeskustelu, missä järjestyksessä leivänpäälliset laitetaan. Meillä juusto tulee aina lopuksi, koska muutoin hillo valuu juuston päältä ja sormet sotkeentuvat. Kun juusto aina päällä (myös tomaatin ja juuston ollessa päällisinä), pysyy leipä kasassa ja sormet puhtaina. Lapsena koulukaverin äiti laittoi aina tomaatit juuston päälle ja minä sotkin aina pöytäliinan. 

Emme poistaneet valkoista osaa, vaikka ohjeessa oli niin. Ei haitannut makua yhtään. Ensi kerralla teemme vertailun ja poistamme. Kokeilemme myös hillosokerin käyttöä. Jossain toisessa ohjeessa neuvottiin jopa poistaman hedelmäkalvot. Siihen ei aio ryhtyä, sillä en halua marmeladin valmistuksen olevan niin työlästä. Nyt valmistunut marmeladi on todella raikasta ja hyvää. Ei niin makeaa kuin kaupasta ostettu ja se pistävä makuvivahde puuttuu kokonaan.

Vuosia sitten seurasin pizzeriassa pizzantekijän työskentelyä ja ihastuin tapaan, jolla hän levitti tomaattikastikkeen. Hän käytti siinä lusikan alapuolta. Sen jälkeen olen itsekin levittänyt muut kuin voin, lusikalla. Tavattoman kätevää. Käsi saa olla suoremmassa ranteesta ja levite leviää tasaisesti. Kannattaa kokeilla.

Aiomme testata myös veriappelsiineja ja greippiä, siihenkin on kirjassa ohje: 800 g greippiä/200 g sitruunaa/2 l vettä/2,5 kg sokeria. Sain naapurilta lainaksi painekattilaa, voisikohan sitä hyödyntää myös?

Ostin kerran jostain messuilta porkkanamarmeladia, ja ilokseni siihenkin on ohje: 500 g porkkanaa/2 sitruunaa/4 dl vettä/1 kg hillosokeria. Tätä aion tehdä pienistä harvennusporkkanoista sitten keväällä. Ehkä teen testin jo aiemmin kaupan luomuporkkanoista.

Kotitarpeilija nauttii apupuutarhurin kalasaaliista

Fileointikin tulee tutuksi

Muutama vuosi sitten fileointi oli jo sanana sellainen, että nousi valmiiksi kiukku, ennen kuin ehti edes aloittaa kalan käsittelyä. Sittemmin fileointiin on tullut niin paljon harjoitusta, että jopa ns. kokkiveitsellä on onnistunut kuhan fileointi nahattomaksi ja ruodottomaksi.

Tänä kesänä kuhaa ei ole tullut vielä pyyntikokoisena. Olemme erittäin tarkkoja alamittojen noudattamisessa. On tosi harmillista kuulla, että osa kalastajista ottaa kaiken, mitä koukkuun tarttuu, ja samalla ihmettevät, miksi järven kalakanta taantuu.

Hauki on usein ala-arvostettu kala. Monien mielestä sitä ei voi lainkaan käyttää ruotojen takia ja kuulemma makukin on kuiva. Olen molemmista asioista eri mieltä. Ensinnäkin, pyyntituoreen kalan käsittely on huomattavasti helpompaa, kuin kalatiskiltä ostetun vanhan kalan käsittely. Tuore kala on kiinteää ja kala pysyy ehjänä. Fileointi sujuu, kun kala ei mene rikki. Nahan poistaminen onnistuu jopa sormin nahasta kiinni pitämällä, ilman mitään piikkejä. Ja minullahan ei ole pitkiä kynsiä edes. Ruodot oppii leikkaamaan pois ja osan voi nyppiä pinseteillä. Mitä tulee hauen lihan olomuotoon, siihen opin eräältä tutulta, joka oli oppinut vanhalta ammattikalastajalta, että hauen pitää levätä. Jos hauen valmistaa ihan tuoreena, lihasta tulee helposti kumimaista ja kuivaa. Kun odottaa pari päivää ja valmistaa vasta sitten, liha pysyy pehmeänä ja mehevänä, todella maukkaana.

Tässä alla on uusin hauki, 3,14 kg, fileoituna ja vakumoituina. Suosittelen vakuumikoneen hankintaa, sillä sen avulla varsinkin kalan säilytys on todella vaivatonta. Jääkaappiin ei tule hajut ja pakkaseenkin ne on kätevä laittaa ihan sillään.

Ostin hiljattain lihamyllyn, jotta saan tehtyä haukipihvejä ja -pullia vähän helpommin. Aiemmin olen myllyttänyt ne sellaisella pikkuruisella käsimyllyllä. En ole vielä ehtinyt kokeilla. Syöttöaukko on aivan liian pieni isolle kalalle. Hauki kannattaa jauhaa ruotoineen kolmesti, silloin kaikki ruodot ovat silppuuntuneet, eikä niitä tunnu pihvissä enää yhtään. Haukipihvistä tulee erinomaista, kun taikinaan sekoittaa vain hivenen kermaa ja maustaa sen sitruunalla. Paistaminen kannattaa tehdä ohuina pihveinä, jotta niihin saa ihanan rapean pinnan. Kannattaa kokeilla. Liika kerma pilaa koko maun.