Minimaissi on vuoden pettymys |
Tavalliset maissit saivat pakkasta, joten niistä ei tullut satoa tänä vuonna. Sen sijaan minimaissin taimet olivat pakkasenkestävämpiä ja niitä saatiin runsaasti kasvamaan. Kasvatin niitä ensimmäistä kertaa, joten en tiedä, oliko tämän vuoden sato normaalin makuista vai ei. Me emme näitä aio enää kasvattaa, sillä minejä niistä ei tullut ja maku oli tosi huono. Tarkoitus oli kasvattaa sellaisia minimaisseja, joita on pakastepusseissa. Näitä ne eivät ole. Näiden minimaissien siemenet ovat kuvassa näkyviä suippupäisiä ja vaikka maissi oli ihan tuleentunut ja siemen vaikuttaa kypsältä, on se eräällä tavalla kova. Ilmeisesti tuo kuori on kovempi kuin tavallisissa maisseissa. Yhden tähkän yritin syödä, mutta edes sen vertaa ei tehnyt mieli. Maku on tosissaan huono.
Eivät nämä ole edes mitään minejä. |
Tuotantoeläimille kasvatetaan maissia ja ne syövät kasvit murskattuna mössönä. Mekin murskasimme kaikki maissit, varret ja tähkät ja hyödynnettiin valkosipulipenkkien pohjalla. Massa haketettiin risujen kanssa, joten hakkeen maatumisessa on mukana valmiiksi runsaasti typekästä ainesta ja tuloksena on muhevaa multaa kylvöuran pohjalle. Siitä kirjoitinkin juuri edellisellä viikolla. Syötän maissit siis maaperän "tuotanto"eläimille, eli hajottajille. Ne ovat meidän tärkeitä työntekijöitämme puutarhassa ja niitä pitää ruokkia hyvin.
Osa ei ole pölyttynyt lainkaan. |
Olipa harmillista, että sato ei onnistunut. Luvattiinko siemenpussissa, että lajike on makea? Kasvatin Kultaista Kääpiötä ja siihen olin tyytyväinen, olivat makeitakin, siemen Maatiaiselta.
VastaaPoistaHöh, olipas ikävää! Aina harmittaa, kun kasvattaa jotain, eikä tulos ole sitä mitä odotti. Minä kierrän kaukaa pakastealtaiden kasvispussit, joissa on minimaissia. Niissä ne ainakin maistuvat ihan kamalalle! Muuten maissista kyllä tykkään. Mutta miten minimaisseista tuli tuollaisia jättiläisiä😮?!
VastaaPoista