Näytetään tekstit, joissa on tunniste kikkare. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kikkare. Näytä kaikki tekstit

25.7.2024

Mut hei eiks ookki hieno!

 Mutta tuliko siitä sittenkin uima-allas?

Kasvihuoneen sokkeli

Kasvatan kasvihuoneessa maassa, eli en laita laatikoita enkä laareja. Kuvan takaosassa näkyy vanha kasvihuoneeni, jota olen lämmittänyt monta vuotta hevoskalla eli hevosenlannalla. Siinäkin pohja on huomattavasti maan pintaa alempana. Alun perin kaivoin sen alemmas, jotta sain kasvihuoneeseen lisää korkeutta, mutta se on osoittautunut hyväksi myös veden osalta. Kun ulkona sataa ja maa kastuu, siirtyy kosteutta myös kasvihuoneeseen alakautta.


Uusi on ehkä liian iso hevoskalämmitykseen

Olen tässä pohtinutkin, että korjaan siltikin vielä vanhan kasvihuoneen ja pidän sen taimetushuoneena. Korjauksessa laitan valmiiksi taimihyllyt, sekä rimat, että keväällä saa sisäpuolelle tuplahuoneen lämmöneristystä varten. Kaksi kasvihuonetta on hyvä, koska keväällä on usein taimia vielä jäljellä siinä vaiheessa, kun haluaa laittaa jo kurkut ja tomaatit kasvamaan. Taimien jälkeen aion kasvattaa yrtit, esimerkiksi basilikan tuossa pienessä kasvihuoneessa.


Säkeissä savista kivennäismaata.


Kasvualustan rakentaminen käynnissä

Kasvihuoneen pohjaa varten kaivoimme hurjat määrät maata. Päällä oli ensin itse tehtyä kompostimultaa ja pohjalla sitten hyvin savipitoista kivennäismaata. Olin kauhuissani, että mitä ihmettä teen tuolle savimaalle, jota oli valtavat säkit täynnä. Yllättävää kyllä, sokkelin ulkopuolella laitettujen eristelevyjen ja patolevyjen jälkeen kuopan täyttämiseen menikin aika paljon maata. Säkeissä maa oli ilmeisesti melko löyhästi pakkautunutta ja sokkelin viereen maa tiivistettiin hyvin. Nyt kaiken lopun taidan saada laitettua takaisin kasvihuoneeseen. En tietenkään halua kasvattaa mitään savisessa kivennäismaassa, joka on aivan liian raskasta ja tiivistä sellaisenaan. Sitä pitää parantaa hurjasti.

Miten parannan savisen kivennäismaan?

Laitoin alueemme Fb-ryhmään jälleen uuden ilmoituksen: onko sinulla risuja nurkissa, voin noutaa ne haketettavaksi. Nyt jo olen saanut kahdelta asukkaalta viestin, että saa noutaa. Tänään haen peräkärryllä. Lisäksi saan edelleen nurmikonleikkuusilppulahjoituksia. Nyt siis haketan valtavat määrät risuja, sekoitan siihen nurmikkosilppua ja kivennäismaata sekä tyhjennän kaikki muhituskompostit aina suoraan kasvihuonekuoppaan. Tällä tavoin saan lisättyä maan orgaanisen aineksen pitoisuutta. Osa massasta on valmiiksi maatunutta ja osaa alkaa maatua, eli mikrobitoiminta pysyy vilkkaana hyvin kauan. Istutan myös lieroja maahan, niin hajotustoiminta jatkuu varmasti pitkälle tammikuuhun, ennen kuin maa on liian kylmää. Päälle laitan nimittäin moninkertaisen hallaharson pitämään maata lämpimänä. Maasta alapuolelta nouseva lämpö lämmittää pitkään.


Miksi näin jykevä sokkeli?

Koska kasvatan maapohjassa, vaihdan maata aina välillä ja sisäpuolelta tulee yhtä lailla maan painetta kuin ulkopuoleltakin. Halusin tukevan sokkelin, jossa kasvihuone pysyy paikallaan ja suorassa, vaikka vähän kaivellaankin maata ja maan korkeus vaihtelee. Sokkeli on lecaharkoista ja suojattu molemmin puolin patolevyillä maan kosketukselta. Sokkelin yläosassa on vielä kosteussulku, ettei sade pääse kastelemaan sokkeli.

Sokkelin rakentaminen oli hauskaa


Meillä ei ollut  mitään aiempaa kokemusta tällaisesta työstä. Meillä oli hauskaa, kun mittailimme ristimittoja kerta toisensa jälkeen, jotta varmasti on kaikki seinät suorassa. Itse opin käyttämään rälläkkää ja apupuutarhuri oppi muuraamaan. Nyt jo suunnittelimme uusille taidolle käyttöä mökille apupuutarhurin puutarhaan.

Lieroja on jo työssä 


Maahan on jäänyt lieroja, vaikka kaivoimme tosi syvälle. Kuopassa on tosi tiukkaan pakkaantunutta maata. Jätimme keskelle nimittäin kasan, kun kaikki säkit olivat täynnä. Nyt se tallottu kovaksi ja lierot ovat kaivaneet tunneleitaan. Pinnalla näkyy kikkareet, kun onkalosta on pitänyt tuoda maata pois. Nämä onkalot ovat tärkeitä maan hyvinvoinnilla. Harmi, että joudumme häiritsemään niitä vielä, sillä tuo keskikumpu sekoitetaan hakkeeseen ja kompostiin.


Lierojen onkaloiden kikkareita.