Miksi savimaata pitää kastella, vaikka maassa olisi syvällä paljon vettä?

Savimaa eli maa, jossa on paljon hyvin pieniä kivennäismaan partikkeleita, siis sitä sormiin tuntuvaa pehmeää materiaalia, on ominaisuuksiltaan erilaista, kuin multava maa.

Mutta miksi savimaa ei saa kuivua?

Syitä on monia ja perustietoa (teoriaa) kerron yläpalkeissa Maaperässä tapahtuu yksityiskohtaisemmin talven aikana. Tässä haluan tuoda esille valmiiksi mietintään ensi kevään kylvöhetkiä. Savimaa, joka kyllä kykenee pidättämään paljon vettä, voi myös kuivua hyvin tiukaksi, kovaksi. Kasvien kannalta se merkitsee, että jos juurien alueelle muodostuu tällainen kova kerros, ne eivät kykene kasvamaan syvemmälle kohti kosteampaa maata.

Tästä syystä, savimaa ei saa päästä kuivumaan kylvösyvyydeltä. Pienten taimien hennot juuret ovat erityisen herkkiä kärsimään kuivuudesta ja hyvin alkanut taimettuminen pysähtyy kuin seinään.

Miten välttää tämä kuivuminen?

Nyt päästään asian ytimeen. Kateviljelyn yksi olennainen etu on vähentää maan pinnalta tapahtuvaa haihtumista ja esimerkiksi savimaan kovettumia ei pääse niin herkästi syntymään.

Onko kasvimaasi rakenne kunnossa?

Syksyn sateiden saapuessa, tarkastele kasvimaasi reagointia sateisiin. Jääkö vesi pitkiksi ajoiksi kuoppiin imeytymättä? Syntyykö vesipuroja, jotka kuljettavat maata? Imeytyykö kaikki vesi välittömästi sateen aikana?

Sateen jälkeen tarkastele, miltä kasvimaan pinta näyttää? Näetkö pieniä rakeita, vai onko koko pinta liettynyt tasaiseksi massaksi? Onko kuivunut pinta tiukkaa ja kovaa kuin betoni, vai murenevaa?

Ota maata hieman käteesi ja yritä rullata ohutta makkaraa. Miten ohueksi pystyt rullaamaan, ennenkuin pötkö katkeaa?

Nämä kaikki ovat helppoja kotitestejä, joiden avulla voit arvioida kasvimaasi maan rakennetta sekä maan savipitoisuutta. Kirjoitan näistä tarkemmin blogin yläpalkissa oleviin teksteihin talven aikana. Pysy kuulolla!

Lieroille ja maaöttiäisille ruokaa

Pressuvaiheen jälkeen on kiire antaa lieroille ja muille maaöttiäisille ruokaa. Jyrsinnän mukana maahan hautautuneet kasvinosat eivät kauan riitä lieroille, maan muokkausarmeijalle ja siksi on syytä ruokkia näitä ahkeria puurtajia mitä pikimiten.

Ruuaksi annan kaikkea tarjolla olevaa. Omasta tuotannosta tarjoan keskeneräistä kompostia, kasvien perkuujätteitä kuten raparperinlehtiä, - varsia, naatteja, kuivia kukkia ja vaikka mitä sattuu olemaan. Ja sattuuhan sitä, kun vain juttelee naapureiden kanssa. Ennenkuin arvaatkaan, pihalle saapuu mitä moninaisempia puutarhaperkeitä. Kukin luopuu niistä suurella ilolla ja tuovat jopa kotiin saakka. Kaikki ovat tyytyväisiä, muut pääsevät roskistaan ja minä saan lieroarmeijalle ruokaa.

Perkeiden päälle levitän, jälleen naapureiden avustamana kerättyjä, sanomalehtiä, mitä paksummin sen parempi. Ja lopuksi maisemaa kaunistamaan olkipaaleista oljet. Samalla tulee asuinpaikkoja monille hyötyhyönteisille, jotka ilomielin avustavat seuraavana kasvukautena puutarhan sadontuotannossa. Tästä lisää myöhemmin...

Alussa mainitsemani perunat ovat jo melko terhakkaina ja rivien välissä olevasta merenrannan rakkolevästä ja korsista kerron ihan pian.

 Mikäpä muu kuin hunajakukka olisi pölyttäjille varhainen medenlähde. Tuoksullaan se huumaa kimalaiset ja meille palstalaisille se antaa silmänruokaa ja juurillaan se kuohkeuttaa kovaa savimaata. Taas kaikki voittavat!

Jotta ei ihan pelkkää olkea olisi, sopii raparperi mukavasti hunajakukan ja viimeisen pressualueen väliin. Isoine lehtinen se kattaa laajan maa-alueen eikä suosi rikkaruohoja allaan kasvamassa.