Näytetään tekstit, joissa on tunniste hevoska. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hevoska. Näytä kaikki tekstit

3.5.2024

Taimet siirretty hevoskan lämpöön

 Patteri alla ja harso päällä


Vaikka piti olla runsaasti kasvatustilaa autotallissa, ei se ihan silleen mennytkään. Hyllyjen korkeus tuli hyvin pian vastaan latva-artisokilla. Lisääkin piti kylvää ja hyllyt tulivat täyteen. En ehtinyt rakentaa uusia valonpidikkeitä, joten siirto oli pakko tehdä, vaikka kevät ei nyt ihan taida edetäkään lähiaikoina.




Hevoskan lämpö on yli 40 astetta, joten patteri on aika kuumana. Taimien päälle laitoin kaksinkertaisen harson tukikaarilla tuettuna, ettei harso paina hentoja taimia. Latva-artisokat pitää kiireen vilkkaa siirtää kyllä isompiin ruukkuihin, mutta en uskaltanut tehdä ruukunvaihdosta ja kasvupaikanvaihdosta samalla kerralla, ettei taimille tule liian isoa muutosstressiä.






Pienet ruukkutomaatit ovat todella pieniä. Olen kyllä lannoittanut niitä, mutta tuntuu, että kasvu on todella hidasta. No, pääasia, että ovat kuitenkin hengissä. Ehtiihän sitä kasvaa vielä ennen kevättä, tällä kevääntulovauhdilla.




Sokerijuurikkaat ovat näemmä todella kestäviä taimia. Tein ensimmäisen kylvön liian aikaisin ja kaiken lisäksi liian tiheäksi hajakylvöksi. Taimet olivat aivan hirmuisen hentoisia ja juuristaan sotkeutuneita. Silti ne selvisivät hengissä ja alkoivat kasvaa vahvoina, vaikka tein koulinnan ihan varmana taimien menettämisestä. Olin jopa niin varma, että tein uusintakylvön, eli nyt sokerijuurikastaimia on paljon.






25.4.2024

Nyt on taas SE aika vuodesta

kun talikoimme urakalla hevoskaa

Joskus kevät alkaa helmikuussa ja joskus näemmä vasta huhtikuun puolivälissä. Minun kevääni alkaa nimittäin siitä, kun saan kasvihuoneeseeni lämmityksen päälle. Jos olet lukenut blogiani jo kauemmin, saatat muistaa hevoskan, mutta jos olet ihan uusi lukijani, saat ehkä vinkkejä omaan puutarhaasikin.



Tässä lähtötilanne lantalavasta, melko täysi jo.


Sunnuntaina ajoimme tutulle hevostallille. Meillä on käytössämme 3 metrinen peräkärry. Nykyinen kasvihuoneeni on noin 2 m* 2,4 m, jonka pohjan kaivan aina syksyllä tyhjäksi kasvukauden mullasta. Kasvimaa saa tämä mullan pintaansa, eli tavallaan joka vuosi kasvimaan multa uusiutuu kasvukerroksen osalta. Tämä on yksi syy, miksi vuoroviljely ei ole juuri niin tärkeää minulla. Maahan ei voi tulla suuria ravinnepuutoksia, sillä kasvihuoneen pohjalta tulee runsaasti palanutta hevosenlantaa. Lisäksi koko talven kompostimullat laitetaan vielä keväällä maahan. Melkoinen orgaanisen aineksen lisäys siis vuosittain. 


Kyllä lavasta aika paljon lantaa lähti meidän kyytiimme.


Kasvihuone muistutti vielä viikko sitten lähinnä kahluuallasta. Tämä kevät on ollut hyvin poikkeuksellinen veden osalta. Nyt jo on sadevettäkin liki 2000 litraa kerättynä. Sateet ovat olleet todella runsaat maan ollessa jäässä, joten maan alapuolella oleva kasvihuoneen pohja on toiminut hyvänä ojana pihassamme. Nyt onneksi vesi oli jo imeytynyt maahan, joten lämmityksen uskalsi aloittaa. Ihan veteen ei olisi massaa kannattanut laittaa. Tuskin olisi alkanut lämmetä.


Rampit auttavat kottikärryjen kanssa touhuamisessa.

Tänä vuonna tallissa oli muutettu kuivikkeiden käyttöä. Ensinnäkin heillä on pihatto, josta talven lannat oli juuri siivottu lantalavalle. Lannan seassa oli sen vuoksi runsaasti hiekkaa. Painoa tuli hurjasti enemmän kottikärrylliseen. Massa oli myös märempää kuin aikaisemmin. Hiekka sitoo vettä massaan näemmä tosi paljon. Kuivikkeiden osalta heillä oli tullut turpeen tilalle olkipelletit, ne samat, joihin laitoin osterivinokkaani kasvamaan. Olimme nimittäin samaan aikaan pellettiostoksilla hevosten omistajan kanssa.





Pellettikuivikkeet ovat kostuneet ja hajonneet täysin, ja lannassa se näemmä tarkoittaa nyt tasaisempaa massaa. Vähän jännitti, että mitenköhän tämä uusi massa toimii, sillä aiemmin lanta on alkanut jo heidän lavallaan palaa ja höyry on noussut talikoidessamme massaa. Nyt lämpenemistä ei juurikaan huomannut.

Huoleni osoittautui turhaksi, sillä peräkärry tyhjennettiin maanantaina ja nyt keskiviikkona massa oli jo lämmennyt 32 asteeseen. 

Ostin viime keväänä suursäkin biohiiltä. Alunperin se piti mennä mökille uutta kasvimaata varten, mutta suunnitelmat eivät aina mene kuten toivoo ja säkki on edelleen kaupunkipihassamme. Nyt päätin, että sekoitan biohiiltä hevoskaan kasvihuoneen pohjalle. Siellä se lisää nyt massan huokoisuutta, tulee ladattua kesän aikana ja lisää vedenpidätyskykyä kasvukaudella.



Lopuksi tyhjensin vielä toisen multavarastokompostin ja päälle harsokerros lämmöneristeeksi. Nyt vain pitää odotella pari päivää ja voin siirtää taimet autotallista kasvihuoneeseen luonnonvaloon. Massa lämmittää taimilaatikoita alapuolelta ja harso pitää lämmön sisällä ja kylmän ulkopuolella. Taimista tulee vantteria. Heti levityksen jälkeen lämpö oli 20 astetta massassa.




Ovi kiinni ja odottelemaan lämpöjen nousua.

29.3.2024

Unelmani toteutuu vihdoinkin!

 Saan uuden kasvihuoneen


Vuosia olen haaveillut ja nyt se toteutuu. Verkkokaupasta löytyi 47 % alennuksella kennomuovinen kasvihuone. Vieläkään ei oikein meinaa uskoa, että tämä on totta.




Itse tehty kasvihuoneeni on palvellut uskollisesti jo keväästä 2017. Hinta-laatu -suhde on ollut valtavan hyvä. Rakentamiseen ostin vain kasvihuonemuovin ja sähköjohtojen suojaputkia kaariksi. Muovi oli laadukasta pisaratonta, eli sisäpuoli on käsitelty sellaiseksi, että kosteus ei muodosta pisaroita. Nyt vanha pinta jo pisaroikin. Kaaria on korjattu moneen kertaan, muovissa on pari reikää, ovi on rakennettu uusiksi lukemattomia kertoja ja muitakin puisia tukirakennelmia on pitänyt vaihtaa lahoamisen vuoksi. Tarvikkeet on kuitenkin aina löytynyt varastosta. Käytän justiinsa niitä, mitä on. Tulee valtavan hyvä mieli, kun saa varastoista kaikkea "turhaa" pois. Tai eihän ne turhia ole, kun niitä voi käyttää vaikka mihin rakentamiseen. Rumia rakennelmat useimmiten ovat, mutta ei haittaa. Pääasia, että toimii ja on käytännöllinen.




Uusi kasvihuoneeni on 8,9 m2 eli pinta-ala melkein kaksinkertaistuu. Nyt vielä pohdin, että jätänkö vanhankin pystyyn uuden viereen, mahtuisi nimittäin. Vanhaa voisi käyttää edelleen hevoskalla lämmitettävänä esikasvatus-kasvarina. Uuden pohja-ala on niin iso, että en taida omin voimin, omalla peräkärryllä, pystyä kuljettamaan niin valtavaa määrää hevoskaa, että sen saisi kuumentumaan samalla tavalla. 

Kaikkein parasta uudessa kasvihuoneessa ovat tuuletusluukut katossa. Ostan niihin ne sellaiset automaattiavaajat, jotta ei tarvitse olla huolissaan liian kuumasta ilmasta. Satomäärä varmasti paranee tomaateissa. Tomaatti on nimittäin tarkka siitä, että ei ole liian kuuma ilma.




Ratkaisematta on vielä, miten saan ikkunoihin hyönteisverkot, jotta tuuletuksen mukana ei tule kaiken maailman tuholaiset. Oveen laitan sellaisen magneetilla sulkeutuvan verkon, joita on ihan kodeissakin ovissa käytössä.

Kastelun hoidan samalla tavalla tihkulla kuin aiemminkin, mutta pitää ratkaista, mihin laitan vesitynnyrin. Vanhassa oli helppo tehdä muoviin reikä letkulle ja tynnyri on ulkopuolella. Kennoseinään en halua yhtään ylimääräistä reikää.





Lämmittävä hevoska pidentää kasvukautta ja taimetukset saa kausariin ajoissa luonnonvaloa saamaan.


Korkeutta nostan laittamalla joko sokkelin alaosaan korotusta tai kaivan pohjan samalla tavalla maan alle kuin vanhassakin on menetelmänä. Silloin kasvatukset ovat maan pinnalla ja koko kasvihuoneen korkeus on hyödynnettävissä. Tänä keväänä on ensimmäistä kertaa tosin tilanne, että kasvihuone on lähinnä uima-allas. Maanpinnalta on valunut todella paljon vettä, ja koska tonttimme on savimaata, imeytyminen on todella hidasta. Toki tämä on nyt hyvä tieto, sillä olin suunnitellut laittavani pohjalle savikerroksen helpottamaan kastelun jäämistä kasvustoille. Nyt tiedän, että lisäsavea ei tarvita. Maa on jo riittävän savista alapuolella.

Kasvihuoneeseen laitan tomaatit ja kurkut, kuten tähänkin asti. Tilaa on enemmän, joten saan lisää taimia ja kuitenkin pysyy kasvustot ilmavina. Odotan tulevaa kasvukautta aivan valtavasti.